torstai 28. marraskuuta 2013

Tietoinen syöminen

Tietoista syömistä tarjotaan toisinaan ratkaisuna ainakin laihduttamiseen, terveellisemmän ruokavalion omaksumiseen sekä ruoasta nauttimisen lisäämiseen. Onkin totta, että moni hotkii ruokansa kiireessä maistamatta sitä oikeasti - puhumattakaan siitä, että osaisi erottaa todellisen nälän esimerkiksi makeanhimosta, ahdistuneisuudesta, janosta tai tylsistyneisyydestä, sillä ne aiheuttavat usein samantyyppisiä tuntemuksia. Tällöin on tietysti helppo syödä liikaa ja epäterveellisesti. Emme usein myöskään kiinnitä huomiota ruokailun jälkeiseen tunteeseen tai siihen, miltä pari tuntia aterian jälkeen tuntuu - jos tekisimme niin, olisi helpompi huomata, millainen ruoka virkistää ja mikä taas turvottaa, masentaa, aiheuttaa närästystä tai muita ongelmia.

Cake

Tietoista syömistä voi harjoitella yksinkertaisesti olemalla läsnä syödessä, ennen sitä ja sen jälkeen esimerkiksi seuraavilla tavoilla:

  • Mieti, mihin tarpeeseen syöt: nälkään, suruun, ahdistukseen, yksinäisyyteen, makeanhimoon vai kenties juhlistaaksesi jotain? Pahan olon lääkitsemiseen ja toisaalta myös itsensä palkitsemiseen ruoalla on helppo ehdollistua, se jää itsestäänselväksi tavaksi (joka monilla on jo lapsuuden peruja). Usein onkin kannattavampaa todella käsitellä ikäviä tunteita esimerkiksi puhumalla tai kirjoittamalla niistä kuin tukahduttamalla ne aistinautintojen alle.
  • Hidasta tahtia ja tutki ruokaa kaikilla aisteillasi. Maun lisäksi myös ruoan tuoksu ja ulkonäkö ovat suuressa roolissa ruokailukokemuksessa. Ja sitä paitsi, eikö hyvä ruoka tai himoittu herkku mene hukkaan, jos et syötyäsi edes muista, miltä se maistui, tuoksui, näytti ja tuntui suussa? Rauhallisesti syödessä kylläisyyden tunne on helpompi saavuttaa, jolloin ei tule syötyä itseään liian täyteen.
  • Keskity ruokailun ajaksi pelkkään syömiseen - älä esimerkiksi katso telkkaria, dataa tai lue samalla. Itse en kuitenkaan tykkää syödä täydellisessä hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä vaan kuuntelen mieluummin musiikkia tai juttelen syömisen lomassa jonkun kanssa. 
  • Istu alas ruokailun ajaksi. Tai pysy edes paikoillasi.
  • Tarkkaile, millainen olo sinulla on jonkin aikaa ruokailun jälkeen. Esimerkiksi rasvainen roskaruoka-ateria saattaa ruokailuhetkellä tuntua hyvältä idealta, mutta jälkeenpäin iskee usein ikävä ähky ja turvotus. Omien tuntemusten tiedostaminen auttaa syömään juuri itselle sopivalla tavalla. 

 www.arijanalinea.blogg.no

Tietoinen syöminen on kyllä ajatuksena hieno ja varmasti monissa tilanteissa toimiva, mutta on siinä huonotkin puolensa. Itse olen esimerkiksi täysin kykenemätön syömään "tiedostamattomasti": en saa kurkustani alas pahanmakuista ruokaa, vaikka minulla olisi kuinka nälkä, enkä muista ikinä syöneeni ruokaa niin, etten olisi tiedostanut sen makua, koostumusta, tuoksua tai ulkonäköä. Olen aina ollut ja olen edelleen todella nirso, omasta mielestäni pitkälti juuri siitä syystä, että kiinnitän niin paljon huomiota ruoan ominaisuuksiin enkä ole koskaan ajatellut sitä pelkkänä polttoaineena (eikä siihen mielestäni tulisi pyrkiäkään, kyllä ruoka saa olla yksi elämän nautinnoista). Siinä vaiheessa, kun päätin opetella syömään terveellisemmin, jouduin ainakin jonkin aikaa syömään vähemmän tietoisesti, että ylipäätään pystyin syömään pitkään vieroksumiani vihanneksia. Näistä syistä en aio lisätä tietoisuutta itse ruokailutapahtumaan vaan pikemminkin sen kuuntelemiseen, miltä syömisen jälkeen tuntuu, sillä juuri se on auttanut minua syömään riittävän monipuolisesti ja tasapainoisesti. Herkuttelu tosin on poikkeus: ei-niin-terveellisiä mutta taivaallisen makuisia herkkuja tuleekin syödä erityisen tietoisesti, nauttia jokaisesta suupalasta - jos tätä ei osaa, herkuttelun voisi saman tien lopettaa kokonaan.

Brown Trout, Vanilla Sweet Potato, Mascarpone, Dehydrated Persimmons, Toasted Oat Sauce.

Tietoinen syöminen siis voi auttaa esimerkiksi painonhallinnassa (josta omalla kohdallani ei tosin ollut kyse), hotkimisen ja ähkyn välttämisessä sekä itselle sopivan ruokavalion löytämisessä, mutta kaikille se ei sovi. Esimerkiksi syömishäiriöistä kärsivät ihmiset kiinnittävät jo valmiiksi harvinaisen paljon huomiota kaikkeen ruokaan liittyvään, jolloin tietoinen syöminen ei välttämättä pahemmin auttaisi heitä vaan saattaisi joskus jopa pahentaa tilannetta. Tällaisissa tilanteissa onkin aivan terveellistä ajatella ruokaa "pelkkänä" energianlähteenä, kehon polttoaineena. Joskus tietoisuuskin menee liian pitkälle ja muuttuu pakkomielteeksi - ruoka on kuitenkin vain yksi elämän osa-alueista, eikä koko elämän pyöriminen sen ympärillä ole mielestäni aivan tervettä.

Kuinka tietoisesti sinä syöt?

kuvat weheartit.com

maanantai 25. marraskuuta 2013

Suoritammeko hyvinvointia?

"Kokonaisvaltainen hyvinvointi" on nykyään kovin trendikästä, ainakin mikäli blogimaailmaan ja naistenlehtiin on uskominen. Aloitamme aamumme virkistävällä meditaatiohetkellä ja superfood-smoothiella tai kaurapuuro-raejuusto-mössöllä, treenaamme lähes päivittäin mutta pidämme tunnollisesti vähintään yhden lepopäivän viikossa, kaupassa kierrämme karkkihyllyn kaukaa ja iltapalaksi maistuu taas kerran rahka kera mehukeiton tai marjojen. Silloin, kun stressi yllättää, hengittelemme syvään ja koitamme tyynesti hyväksyä sen, että näin tässä nyt pääsi käymään. Syömme proteiineja, hiilareita, vitamiineja ja hyviä rasvoja ja olemme melkein pelottavan tietoisia siitä, mistä niitä saa. Sallimme itsellemme pienen herkuttelun silloin tällöin mutta podemme huonoa omaa tuntoa siitä, jos joskus itsekuri pettää ja tulee mässäiltyä enemmän kuin oli suunniteltu. Ohjelmoimme päivämme treeni- ja ruoka-aikojen mukaan unohtamatta virkistäviä kahvi- tai brunssitreffejä ystävien kanssa. Niiden ystävien, jotka tukevat henkistä kasvuamme ja tuovat positiivisuutta elämäämme.

Good vibes and positive energy
Ylläri, mutta tämäkään ei ole kaikkien juttu.

Epäterveellisempiäkin trendejä on toki nähty. Niin kutsuttu hyvinvointi on sikäli kiva trendi, että siihen on helppo lähteä mukaan: kukapa nyt ei haluaisi voida paremmin? Terveellinen ruokavalio ja riittävä, monipuolinen liikunta ovat totta kai tärkeitä hyvän elämän ja terveyden ainesosia, enkä itsekään jaksaisi fyysisesti tai henkisestikään ilman niitä. Luonnollisesti kuulun myös positiivisen ajattelun ja tietoisuustaitojen puolestapuhujiin. Periaatteessa olen hirmuisen iloinen siitä, että nykyään niin monet ovat kiinnostuneita terveydestä, liikunnasta ja henkisestä hyvinvoinnista, mutta joskus varsinkin blogimaailmassa seikkaillessa tuntuu siltä, että koko hyvinvointihypetys on mennyt joillakin yli. Enkä nyt edes tarkoita syömishäiriöitä tai pakonomaista treenaamista vaan sitä, että oma hyvinvointi nousee elämäntehtäväksi. Siitäkin voi nimittäin tulla pahanlaatuista suorittamista, jossa podetaan huonoa omaatuntoa jokaisesta harha-askeleesta.

Pizza
Joskus tämä on paljon parempi vaihtoehto kuin rahka ja mehukeitto ;)
Minulle hyvinvointi on sitä, että elän arkeani hyviksi havaittujen rutiinien (no juurikin se liikunta, ruoka, rentoutuminen, sosialisoituminen ja opiskelu/työ) puitteissa mutta en pelkää niistä poikkeamista - enkä varsinkaan tunne huonoa omaatuntoa siitä, että joskus syön epäterveellisiä herkkuja viikon jokaisena päivänä, vietän illan kotisohvalla toljottaen Sinkkuelämän uusintoja noin sadatta kertaa ja tuhlaan rahani mieluummin tuhtiin ravintolaillalliseen kuin pahanmakuisiin superfood-jauheisiin. Ja minä syön hyvänmakuista ja ravitsevaa ruokaa, en proteiineja, hiilareita, vitamiineja ja hyviä rasvoja. Minulle kaavamaisuus ja niuhottaminen eivät ole hyvinvointia vaan masentavaa rajoittuneisuutta. Keho ja mieli ovat toki tiiviissä vuorovaikutuksessa toisiinsa, mutta todellinen hyvinvointi lähtee silti mielestä, hyvä ruoka ja fyysinen aktiivisuus vain tukevat ja edesauttavat sitä.

Perfect!❤️
Olisikin näin yksinkertaista!

Tarkoitukseni ei ole loukata ketään tai kritisoida toisten elämäntapoja, sillä jokainen tuntee itsensä parhaiten ja valitsee itse oman tiensä. Minua huolettaa kuitenkin se, että hyvinvointiin hurahtaneet (ehkäpä allekirjoittanut mukaan lukien) päätyvät stressaamaan asiasta ihan samalla tavalla kuin työstä, opinnoista, rahasta tai mistä tahansa muusta. Ja itse asiassa hyvinvoinnista on erittäin helppo stressaantua, sillä kukaan meistä ei varmasti tunne oloaan joka hetki hyväksi ja tasapainoiseksi.

Mitä hyvinvointi teille merkitsee?

kuvat weheartit.com

lauantai 23. marraskuuta 2013

Treenikuulumisia

Muistatte ehkä, miten joitakin viikkoja sitten intoilin siitä, että olin vihdoin ja viimein uskaltautunut kuntosalille treenaamaan. Nyt on päässyt käymään niin, että tässä kuluneiden viikkojen aikana olen suorastaan jäänyt koukkuun salilla käymiseen! Ikinä en olisi uskonut, että tällaista pääsee käymään, mutta näköjään sitä joskus yllättää itsensä (ja vieläpä positiivisella tavalla). Oli niissä jumpissa tullutkin ravattua kolmisen vuotta, joten vaihtelu tuntuu enemmän kuin tervetulleelta. Tosin valitettavasti olen niin hurahtavaa sorttia, että nyt olen jättänyt jumpissa käymisen pois melkein kokonaan, eikä lenkilläkään ole enää loppusyksystä tullut käytyä niin usein kuin kesäisemmillä keleillä. Kuntosalin lisäksi olen alkanut kaipailla elämääni jotain muutakin uutta liikuntaharrastusta, mielellään ohjattua sellaista: haluaisin esimerkiksi aloittaa baletin rinnalle jonkun muun, ehkä ihan erilaisen tanssilajin, ja toisaalta olisi ihanaa päästä pitkästä aikaa joogatunneille. Joogaan kyllä silloin tällöin (ehkä kerran pari viikossa) kotona, mutta ohjatuilla tunneilla keskittyminen on paljon helpompaa, ja toisaalta siellä tulisi myös kokeiltua uusia juttuja ja tehtyä harjoitus muutenkin huolellisemmin ohjaajan valvovan silmän alla. Uuden vuoden alkaessa haluan kyllä ehdottomasti jotain uutta elämääni - vaikka niinhän minä aina haluan! Onkohan tässä nyt kyse jostain sisäisen tyhjiön täyttämisestä puuhastelulla vai kroonisesta taipumuksesta innostumiseen ja sitten kyllästymiseen?

Onneksi sentään jotkut asiat ja harrastukset pysyvät elämässä, ja minulle yksi näistä on lenkkeily, jota viime aikoina olen harrastanut enimmäkseen reippaasti kävellen, kun juokseminen ei ole oikein huvittanut. Tänään ehdin pitkästä aikaa lenkille valoisaan aikaan, ja kyllä muuten kannatti - on täällä vaan aika mielettömät maisemat! Muuten jaksan aina kitistä Tampereella asumisen ankeudesta, mutta se on pakko myöntää, että täällä (varsinkin minun kotinurkillani) on ihan mahtavia lenkkeilymaastoja.




Hauskaa viikonlopun jatkoa!

perjantai 22. marraskuuta 2013

Herkkyys ja itsetunto

Käsi ylös, kenellä ei ole koskaan ollut ongelmia itsetunnon kanssa? Uskallan arvata, että sellaisia ihmisiä ei kovin paljon löydy. Itsetunto ja siihen kiinteästi liittyvä oman identiteetin muodostaminen ovat lähes kaikille tärkeitä teemoja varsinkin nuoruudessa mutta usein myös myöhemmin elämässä: identiteetti toki yleensä saa jonkinlaisen kokonaishahmon aikuisuuden alkumetreillä, mutta luonnollisesti myös myöhemmät elämäntapahtumat ja kokemukset voivat vaikuttaa siihen. Myös itsetunto voi saada kolauksia tai vahvistusta missä iässä tahansa.

Itsetunto tarkoittaa itsensä arvostamista, mikä ilmenee esimerkiksi siinä, että uskoo omiin kykyihinsä ja mahdollisuuksiinsa, pitää puolensa eikä anna muiden pompotella itseään kohtuuttomasti. Ihminen, jolla on hyvä itsetunto, näkee oman elämänsä arvokkaana ja ainutlaatuisena sekä sietää pettymyksiä ja epäonnistumisia, joita väistämättä tulee joskus vastaan. Hyvään itsetuntoon liittyy myös totuudenmukainen minäkuva: ihminen tunnistaa omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Toisaalta käsite "totuudenmukainen" on mielestäni aina hieman tulkinnanvarainen, sillä kuka määrittelee, mikä on totuus kenestäkin? Kaikki luonteenpiirteet tai kyvyt eivät välttämättä näy ulospäin, ja toisaalta kukaan ei tunne itseään läpikotaisin.

Princess :) | via Facebook

Erityisherkillä ihmisillä (kuten muillakin normista poikkeavilla) on usein huono itsetunto. He saattavat kokea olevansa viallisia, koska heidän on usein vaikeaa sopeutua ympäristön vaatimuksiin. Moni heistä on myös saanut kuulla ties minkälaista ihmettelyä: miksi olet noin ujo, eihän tässä mitään pelättävää ole, miksi pelkäät ihmisiä, miksi olet niin hiljaa, oletko masentunut, oletko ylimielinen... Tällainen ei varsinaisesti kohota itsetuntoa, kuten arvata saattaa. Sosiaaliset suhteet niin kotona, koulussa kuin kaveripiirissäkin vaikuttavat kiinteästi itsetunnon, minäkuvan ja itsearvostuksen kehitykseen, mutta valitettavasti vanhemmat, opettajat ja muut kasvattajat eivät aina osaa ottaa lapsen tai nuoren ominaisuuksia ja kykyjä parhaalla mahdollisella tavalla huomioon. Toki pelokasta ja herkkää lasta kannattaa kannustaa olemaan mukana maailman menossa, mutta synnynnäisestä piirteestä syyllistäminen tai sen vähättely on itsetunnon kannalta vahingollista. Jos herkkä ihminen on kotona välttynyt tällaiselta, kohtaa hän kuitenkin usein ongelmia esimerkiksi koulussa, missä kaikkien yksilöllisten tarpeiden huomioon ottaminen on tietysti hyvin vaikeaa.

Miten erityisherkkä sitten voisi kohentaa itsetuntoaan? Ainakin kehittämällä itsetuntemusta. Luulen, että monien herkkien ihmisten ongelma on se, että he eivät osaa käsitteellistää ominaisuuksiaan, sillä herkkyys on sanana niin lähellä ujoutta, introverttiutta, arkuutta ja ties mitä vastaavaa. Jos herkkä ihminen ei kuitenkaan koe olevansa ujo tai introvertti (mitä hänelle todennäköisesti on usein ehdotettu), hän saattaa jäädä hieman ymmälleen siitä, miten hän loppujen lopuksi voisi kuvailla itseään. Kenen tahansa itsetunnolle on tärkeää olemassa olevien piirteiden, kykyjen, heikkouksien ja vahvuuksien tunnistaminen ja hyväksyminen, mutta joillekin siihen on paremmin tarjolla valmiita malleja: esimerkiksi tarkkaavuushäiriön, oppimisvaikeuksien tai Asperger-tyyppisten piirteiden hyväksyminen osaksi omaa identiteettiä on toki usein vaikeaa, mutta toisaalta ne ovat verrattain hyvin tutkittuja, tunnettuja ja kuvailtuja ominaisuuksia/häiriöitä (mitä nimeä niistä sitten haluaakaan käyttää), mikä voi helpottaa oman identiteetin ja itsetunnon työstämistä. Itsetuntopulmista kärsivän ihmisen olisi hyvä välillä pysähtyä miettimään, kuka hän todella on, miksi hän kokee asiat niin kuin kokee, ja mitkä ovat hänen heikkouksiaan ja vahvuuksiaan.

Floral Yo! | via Tumblr

Myös tunnetaitojen kehittäminen tukee hyvän itsetunnon rakentumista. Monilla saattaa olla vaikeuksia tunnistaa, nimetä ja hyväksyä omia tunteitaan, mutta arvelen, että herkkien kohdalla ongelma saattaa pikemminkin olla se, että he kiinnittävät huomionsa pieniinkin tunnekokemuksiin erityisen helposti, ja helposti viriävät voimakkaat tunteet keikauttavat helposti heidän henkisen tasapainonsa päälaelleen. Omalla kohdallani esimerkiksi pettymysten ja epäonnistumisten käsittelyssä ja sietämisessä olisi paljon opittavaa - joskus on vain niin kummallisen vaikeaa erottaa omaa tunnetta ja todellista asiaintilaa, vaikka tietäisi vallan hyvin, että asiat eivät yleensä ole niin huonosti kuin alhaisimmassa mielentilassani ajaudun kuvittelemaan. Apuna voisikin olla se, että oppisimme paitsi tiedostamaan, myös hyväksymään tunteemme sellaisina kuin ne ovat - ja hoksaamaan sen, että tunteet eivät ole pysyviä vaan hetkellisiä ja ohimeneviä tiloja.

Onnistumisen kokemukset, myönteinen palaute ja pystyvyyden tunne paitsi tuntuvat hyvältä, myös vaikuttavat itsetuntoon pidemmälläkin aikavälillä. Siksi omia taitojaan kannattaa kehittää - varsinkin esimerkiksi sosiaalisia taitoja, joita tarvitsemme jokapäiväisessä elämässämme. Herkkä ihminen ei välttämättä ole sosiaalisesti taitamaton, mutta jos hän eristäytyy huomattavan paljon maailman menosta ja muiden seurasta, on selvää, että hänen sosiaaliset taitonsa eivät juuri pääse kehittymään. Heikot sosiaaliset taidot puolestaan vaikuttavat kielteisesti kohtaamisiin ihmisten kanssa, ja kun kohtaamisista jää ikävä maku, niitä alkaa tietysti usein vältellä. Niinpä omien sosiaalisten taitojen kehittäminen kehittää lähes väistämättä myös ihmissuhteita, jolloin niistä saa paljon enemmän hyvää irti. Ja niin - miten niitä sosiaalisia taitoja sitten voi kehittää? Eipä paljon muuten kuin olemalla vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Omat sosiaaliset taitoni ja itseluottamukseni ovat kehittyneet viime vuosina huimasti ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että olen tutustunut kymmeniin uusiin ihmisiin, kahvitellut uusien tuttavien tai puolituttujen kanssa ainakin kerran pari kuussa, yrittänyt keksiä jutunjuurta vieraampienkin tyyppien kanssa ja myös tehnyt työtä, jossa kommunikoin ihmisten kanssa ihan koko ajan. Se ei tietenkään aina tunnu helpolta, ja koen sosialisoitumisen myös varsin kuormittavana mutta toisaalta myös hirmuisen antoisana ja opettavaisena :)

Millaisia ajatuksia teillä on itsetunnosta ja sen kehittämisestä?

perjantai 15. marraskuuta 2013

7 vinkkiä parempaan kuuntelemiseen

Moni meistä haluaisi varmasti olla hyvä kuuntelija: luotettava ja turvallinen hahmo, jolle on helppo uskoutua vaikeissakin asioissa. Joillekin kuuntelemisen taito on tärkeä osa työtä, mutta luonnollisesti se on tärkeässä roolissa myös kenen tahansa läheisissä ihmissuhteissa. Harva haluaa avautua henkilökohtaisista asioistaan ja ongelmistaan ihmiselle, joka ei osaa keskittyä toisen sanomisiin, mitätöi hänen kokemuksiaan, kääntää puheenaiheen itseensä tai asettaa sanat toisen suuhun. Jotkut ovat ehkä luontaisesti parempia kuuntelijoita kuin toiset, mutta kuuntelemisen taitoa voi ja on syytä myös opetella - myös niiden, jotka kokevat jo osaavansa kuunnella. Aina voi nimittäin oppia paremmaksi ;) Tässäpä muutamia vinkkejä parempaan kuuntelemiseen erityisesti tilanteessa, jossa puhuja kertoo ongelmistaan:

1. Katso silmiin mutta älä tuijota.

2. Peilaa puhujan kehonkieltä. Sopeuta ilmeesi, puhetyylisi, vartalon asentosi ja eleesi siihen, miten puhuja vastaavia elementtejä käyttää - samassa rytmissä oleminen lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta ja auttaa positiivisen ilmapiirin sekä luottamuksen luomisessa. Tarkoituksenmukaista ei tosin ole lähteä mukaan puhujan jännittyneisyyteen vaan reagoida enemmänkin rauhallisiin ja neutraaleihin piirteisiin tämän itseilmaisussa.

3. Reagoi kuulemaasi. Mikään ei ole ahdistavampaa kuin puhua ihmiselle, joka vain tuijottaa ilmeettömänä. Esimerkiksi nyökkääminen, ilmeillä reagoiminen ja pienet hyväksyvät/uteliaat äännähdykset paljastavat, että todella kuuntelet ja ymmärrät, mitä kuulet, ja kannustat puhujaa jatkamaan. Usein on myös hyvä keino toistaa omin sanoin, mitä puhuja äsken sanoi. Tässä tosin kannattaa olla varovainen, sillä jos se ei tule luontevasti, se kuulostaa helposti päälleliimatulta.

4. Älä mitätöi tai latista toisen tunteita. Vaikka kaverin tai asiakkaan ongelma saattaisi sinun korvissasi kuulostaa mitättömältä, sitä ei ehkä ole viisasta mainita. Pitäisi olla itsestäänselvää, että me kaikki koemme erilaiset elämäntilanteet ja tapahtumat eri tavoin, joten meillä on myös hyvin erilaisia ja eri tasoisia ongelmia. Lohduttaminen on vaikeaa, mutta suosittelisin silti jättämään "kyllä se siitä"-, "tiedän miltä sinusta tuntuu"- ja "kaikki järjestyy" -tyyppiset latteudet väliin, sillä itse en ainakaan koe niiden auttavan yhtään - pikemminkin niistä tulee joskus sellainen olo, ettei kuuntelija keksi muuta sanottavaa ja koittaa päästä tilanteesta nopeasti karkuun.

5. Anna konkreettisia neuvoja. Aina neuvominen ei ole edes tarpeen: moni kokee vaikeassa tilanteessa jo pelkän puhumisen ja kuulluksi tulemisen helpottavana. Toisten neuvominen on aina hieman riskialtista, sillä emme voi tismalleen tietää, mitä toisen päässä liikkuu, emmekä myöskään voi nähdä tulevaisuuteen, jolloin tietäisimme, mikä ratkaisu ongelmaan olisi paras. Abstraktit ja epämääräiset neuvot harvoin auttavat, mutta sen sijaan yksinkertaiset, käytännölliset neuvot voivat toimia varsinkin, jos tavoitteena on aktivoida tai piristää ahdistunutta kaveria.

6. Keskity siihen, mitä puhuja haluaa kertoa. Toki tarkentavia ja tulkitseviakin kysymyksiä saa ja usein kannattaakin esittää, mutta puheenaiheen vaihtaminen tai muualle johdatteleminen on asia erikseen.

7. Älä tee oletuksia toisen tunteista. Et voi tietää, mikä juuri hänelle on rankkaa, vaikeaa, helpottavaa tai turhaa, ellei hän kerro sitä. Kaikki eivät tunne samalla tavalla samanlaisissa tilanteissa, minkä takia en ihan äkkiä päästäisi suustani niinkin tavallista lausetta kuin "tiedän, miltä sinusta tuntuu".

Millainen teistä on hyvä kuuntelija? Onko kuunteleminen teille helppoa vai vaikeaa?

tiistai 12. marraskuuta 2013

Erityisherkkä ihminen

Jos olette lukeneet blogiani vähänkään pitempään tai tarkemmin, ette ole voineet välttyä huomaamasta, että herkkyys on minua todella kovasti kiinnostava aihepiiri - osin siksi, että olen itse herkkä, mutta osin myös siksi, että piirteen käsittely psykologiankin alalla on sen verran kirjavaa. Eri ihmiset, niin tutkijat kuin maallikotkin, tuntuvat käsitteellistävän herkkyyden monella eri tavalla: hyvin usein se liitetään esimerkiksi ujouteen, inrtoverttiuteen, neuroottisuuteen, tunne-elämän epätasapainoon ja luovuuteen. Luin jonkin aikaa sitten amerikkalaisen psykologin ja psykoterapeutin Elaine N. Aronin vastikään suomennetun kirjan nimeltä Erityisherkkä ihminen (The Highly Sensitive Person: How to Thrive When the World Overwhelms You, julkaistu englanniksi jo vuonna 1999). Kirjassa kuvaillaan perusteellisesti, mitä erityisherkkyys tarkoittaa, millaisia haasteita se aiheuttaa niin työssä kuin ihmissuhteissakin, ja miten näistä haasteita voi selvitä. Kirjassa on siinä mielessä self help -vivahteita, että se on suunnattu erityisesti herkille ihmisille ja heidän läheisilleen, ja siinä korostetaan jatkuvasti herkkyyden positiivisia puolia ja kannustetaan erityisherkkää lukijaa hyväksymään itsensä rajoituksineen ja vahvuuksineen ja toteuttamaan itseään koko potentiaalillaan. Kirja sisältää paljon myös harjoituksia, joiden ideana on pohtia oman elämän tapahtumia, tunteita, tulkintoja ja ajatuksia nimenomaan herkkyyden valossa. Välillä tämä pyrkimys herkkien voimaannuttamiseen melkein häiritsi, mutta toisaalta ymmärrän sen hyvin, sillä moni herkkä ihminen kärsii huonosta itsetunnosta ja kokee olevansa vääränlainen tai rikkinäinen.

♠†Alice is Dead†♥ | via Tumblr

Mitä erityisherkkyys sitten on? Aronin mukaan siinä on neljä eri osa-aluetta: "tavallista" herkempi emotionaalinen reaktiokyky, vivahteiden ja yksityiskohtien havaitseminen niin ympäristöstä kuin ihmisistä, ärsykkeiden liiallisuus ja tiedon syvällinen käsittely. Erityisherkän ihmisen hermosto reagoi niin ulkoisiin kuin sisäisiin ärsykkeisiin tavallista herkemmin, mikä johtaa siihen, että nämä nämä ihmiset huomaavat ympäristöstään (ja omista sisäisistä tiloistaan) muita enemmän ja pienempiä ärsykkeitä. Tästä johtuen erityisen paljon tai voimakkaita ärsykkeitä sisältävä ympäristö tai tilanne väsyttää heidät helposti, ja he kokevat usein tarvetta vetäytyä hetkeksi omiin oloihinsa rauhoittumaan. Erityisherkkien elimistö on myös tottumattomana tavallista herkempi esimerkiksi kofeiinin vaikutuksille, ja nälkä tai jano häiritsee heitä usein muita enemmän. Toisaalta herkkyydessä on myös etunsa: erityisherkät pystyvät usein keskittymään erityisen hyvin (kunhan ympäristö ei sisällä liikaa häiriötekijöitä) ja tekemään tarkkuutta, nopeutta ja tarkkaavaisuutta vaativia tehtäviä, pohtivat omaa ajatteluaan, vaistoavat herkästi muiden ihmisten mielialoja (ja toisaalta heijastavat niitä itse, mikä ei tietenkään ole pelkkä etu), huomaavat virheet tarkasti ja pyrkivät välttämään niitä.

Kirjassa korostetaan jatkuvasti sitä, että erityisherkkyys ei ole hyvä tai huono vaan neutraali piirre, siinä missä mikä tahansa muukin persoonallisuuden piirre, jossa on monenlaisia puolia, ja joka jossain tilanteessa on eduksi ja toisessa ehkä haitaksi. Ujouden ja herkkyyden suhde on erityisen mielenkiintoinen: monet erityisherkät määritellään helposti ujoiksi, ja moni heistä myös määrittelee itsensä niin - ehkä joskus siksi, että on saanut kuulla niin paljon puhetta ujoudestaan eikä osaa käsitteellistää ominaisuuksiaan muulla tavoin. Sitkeä ja pitkään jatkunut itsensä kutsuminen ujoksi on luonnollisesti myös itseään toteuttava ennustus. Ujous, introverttius ja herkkyys esiintyvät usein yhdessä (Aronin mukaan noin 70% erityisherkistä on myös introverttejä), mutta ne eivät tarkoita tismalleen samaa. Ujous on uusien sosiaalisten tilanteiden jännittämistä, lievä muoto sosiaalisesta pelosta, eikä herkkä välttämättä jännitä uusia asioita erityisen paljon - hän vain väsyy liiallisesta ärsyketulvasta, yleensä myös tutuissa ja turvallisen tuntuisissa tilanteissa. Ylivirittyneisyys ei aina johdu pelosta. Herkkä ihminen ei usein viihdy jättimäisessä porukassa ärsykkeiden määrän takia, mutta hänen sosiaaliset taitonsa voivat siitä huolimatta olla hyvät, ja pienemmässä seurueessa (tai toki isommassakin aika ajoin) hän voi olla hyvinkin sosiaalinen ja puhelias.

(1) Tumblr

Aronin mukaan itsetuntemus ja menneisyyden uudelleentulkinta juuri tämän piirteen valossa ovat tärkeitä erityisherkälle, samoin kuin henkisten työkalujen löytäminen eli oman herkkyyden kanssa toimeen tuleminen: miten viihtyä paremmin maailman menossa ja mistä tietää, milloin on parempi jättäytyä sen ulkopuolelle? Siihen ei tietenkään ole yhtä oikeaa vastausta, vaan jokaisen on löydettävä vastaukset itse. Olennaista on kuitenkin se, ettei erityisherkänkään kannata eristäytyä maailman menosta vaan löytää oma tapansa osallistua ja olla mukana siinä. Esimerkiksi itselle sopivan ammatin ja harrastusten löytäminen auttaa tässä, samoin kuin ajan viettäminen samalla aaltopituudella olevien ihmisten kanssa. Toisaalta omakohtaisesta kokemuksesta voin sanoa, että herkälle tekee hyvää myös altistua vähemmän herkkien ihmisten vaikutukselle, vaikka ristiriitoja ja väärinymmärryksiä väistämättä välillä tulee. Herkän täytyy osata ottaa oma tilansa mutta myös tulla ulos sieltä. Ärsyketulva tuntuu väkisinkin välillä liialliselta, mutta senkin kanssa voi oppia tulemaan toimeen: monia kuulemma on auttanut jo oman erityisherkkyyden tiedostaminen, sen tajuaminen, että ylivirittyneisyys ei johdu pelosta tai ahdistuksesta vaan nimenomaan ärsykkeiden (positiivistenkin) määrästä ja intensiteetistä.

Tästä aiheesta riittäisi vielä paljon sanottavaa ja pohdittavaa, joten ehkä jatkan toisella kertaa - jos teitä siis kiinnostaa, ilmaiskaa toki mielipiteenne! Muutkin kommentit ja kokemukset aiheesta ovat myös enemmän kuin tervetulleita :)

P.S. Täällä voi lyhyesti testata omaa herkkyyttään.

torstai 7. marraskuuta 2013

Vahvuuksista


Olen tismalleen samaa mieltä siitä, että tietyistä luonteenpiirteistä, jotka helposti tuntuvat heikoilta kohdilta tai jopa puutteilta, voi sopivissa olosuhteissa ja tietysti myös oman työskentelyn kautta jalostaa vahvuuksia. Omalla kohdallani olen pohtinut paljon herkkyyttä, joka tuntuu olevan selkeästi sekä heikkous että vahvuus - jotain, mistä luopuminen muuttaisi persoonani aivan toiseksi, mutta joka silti tuntuu aika ajoin vaikeuttavan elämää. Herkkyydestä olen kirjoittanut ennenkin ja tulen kirjoittamaan lähitulevaisuudessa lisää, mutta kannattaa muistaa, että moni muukin piirre voi aiheuttaa yhtä ristiriitaisia tunteita, vaikuttaa positiivisesti tiettyihin elämänalueisiin mutta negatiivisesti toisiin. Silti se voi olla yksi suurimmista vahvuuksistasi, tai ainakin siitä voi tulla sellainen.

Mitkä ovat teidän vahvuuksianne, ja miten ne ovat löytyneet?

tiistai 5. marraskuuta 2013

Pelkkää kaunista harmaata

Tänään pääsin siihen pisteeseen, missä elämän kurjuus paisuu sellaiseen mittakaavaan, ettei sille voi kuin nauraa. Kurjuudella en tässä tarkoita mitään oikeasti kamalaa vaan pieniä, lähes merkityksettömiä seikkoja, jotka on helppo tulkita vastoinkäymisiksi ja joista on helppo lannistua tai ärsyyntyä. Ulkona on ollut päiväkausia harmaata, sateista ja pimeää ympäri vuorokauden, minkä takia en meinaa millään päästä aamulla sängystä ylös. Lenkkeily pimeässä tihkusateessa ei voisi vähempää kiinnostaa. Eikä oikeastaan kotoa poistuminen muutenkaan. Voisin toki jäädä koko päiväksi makaamaan sohvalle ja toljottamaan telkkaria, mutta onneksi olen viime päivinä valinnut ihmisten tapaamisen, salilla treenaamisen ja kaiken muun pienen puuhastelun. Tänään kävellessäni salilta kotiin hirmuisessa tuulessa (meinasin lähteä lentoon sateenvarjoni kanssa) ja inhassa tihkussa alkoi jostain syystä hymyilyttää. Oikeastaan harmaa on aika kaunis ja rauhoittava väri, ja oikeastaan pidän marraskuusta todella paljon - ei ole minkäänlaisia paineita lähteä ulkoilemaan (minkä takia ulkoilu kauniina tai ainakin sateettomina päivinä tuntuu erityisen hyvältä idealta) tai sosialisoitumaan, vaan voi tehdä juuri niin kuin itseä huvittaa. Ja sitä paitsi marraskuun alku tarkoittaa sitä, että ensi kuussa on joulu, eli nyt on jo ihan okei kuunnella joululauluja, fiilistellä edellisten joulujen valokuvia, juoda glögiä ja lukea hyviä kirjoja kynttilänvalossa, jee!


 Miten te selviätte pimeyden keskellä? Erityisesti niihin mahdottomiin aamuheräämisiin kaipaisin vinkkejä!

lauantai 2. marraskuuta 2013

Kaikki alkaa hengityksestä

Kiireen, stressin ja kaiken muun häiritsevän keskellä minulle käy helposti niin, että unohdan hengittää. Ahdistuneessa olotilassa tuntuu helposti siltä, etten saa henkeä kunnolla, vaikka esimerkiksi varsinaisia paniikkikohtauksia minulla ei ole koskaan ollut. Ongelma ratkeaa kuitenkin varsin yksinkertaisesti: pysähtymällä, hengittämällä syvään ja keskittymällä hetkeksi vain ja ainoastaan siihen. Säännöllisen joogaamisen ja vähän vähemmän säännöllisen meditoinnin myötä olen oppinut arjessakin pysähtymään hengittämään silloin, kun jokin ärsyttää ja tekisi mieli purkaa vitutusta tiuskimalla tai mulkoilemalla viattomia sivullisia. Kuitenkin tämä taito kuitenkin unohtuu aivan liian helposti silloin, kun sitä kaikista eniten tarvitsisi.

Live

Tänään on ollut hieman tylsä, masentava ja harmaa päivä, mutta kävin elokuvissa sekä kävelyllä raittiissa ulkoilmassa ja tein rauhallisen joogaharjoituksen kotona. Pitkästä aikaa tuntuu siltä, että olen oikeasti muistanut hengittää ja elää tässä hetkessä, ja se on kuulkaas aika hieno tunne! Kun pysähtyy tähän hetkeen, saattaa kokea edes ohimenevästi sen, että oikeastaan mitään muuta ei ole olemassa - menneisyys on jo karannut käsistä, eikä tulevaisuudesta voi koskaan tietää varmuudella mitään. Minulle se on vielä vähän pelottava ajatus, mutta ehkä se voisi olla myös vapauttavaa.

Rentouttavaa viikonlopun jatkoa!