keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Sananen ravitsemussuosituksista

Viime päivinä monissa blogeissa on kommentoitu ahkerasti uusia ravitsemussuosituksia, jotka tuntuvat herättävät kovasti tunteita ja ajatuksia. Itse en väitä missään tapauksessa olevani ravitsemuksen asiantuntija, en sinne päinkään, mutta päätin silti tutustua suosituksiin ja koota tänne hieman omia ajatuksiani niistä.

Monet kritisoivat suureen ääneen sitä, että viralliset ravitsemussuositukset eivät ota huomioon ihmisten yksilöllisyyttä. No, ei niiden ole tarkoituskaan - ne on suunniteltu keskimääräiselle, perusterveelle ja kohtalaisesti liikkuvalle suomalaiselle (niin, suomalaiselle, sillä "suosituksiin vaikuttaa myös oma suomalainen ruokakulttuurimme"), ja lienee aika selvää, että kaikki eivät ole sellaisia. Suosituksilla pyritään vaikuttamaan kansanterveyteen: niitä tulisi käyttää pääasiassa seurannassa, poliittisessa ohjauksessa, suunnittelussa ja viestinnässä - eli laajemmalla tasolla kuin yksittäisten ihmisten neuvomisessa. Suosituksista tuskin kannattaa kimpaantua liikaa, sillä olen melko varma siitä, että kun esimerkiksi ravitsemusterapeutti pohtii ruokavaliota yksittäisen asiakkaan tapauksessa, tämän yksilöllisiä tarpeita ei sivuuteta - tai ainakaan ammattitaitoisen asiantuntijan ei missään tapauksessa pitäisi tehdä niin.

http://www.ravitsemusneuvottelukunta.fi/files/images/vrn/2014/lautasmalli_vaaka_iso_web.jpg

Erityisen tunteita herättävä kohta ravitsemussuosituksissa näyttäisi olevan viljatuotteiden määrä: naisten suositellaan käyttävän niitä 6 annosta (yksi annos tarkoittaa noin yhtä desilitraa esim. täysjyväpastaa tai yhtä leipäviipaletta - millainen muuten sitten on se standardikokoinen leipäviipale?) ja miesten 9 annosta, mikä kieltämättä kuulostaa minunkin korvaani todella paljolta. Itse en saisi ikinä ahdettua sisuksiini kuutta vilja-annosta päivässä, ja jos niin tekisin, olo olisi taatusti epämiellyttävä ja turvonnut. Kannattaa kuitenkin muistaa, että myös naisten (ja toki miesten) välillä on suuria eroja koossa, aktiivisuudessa ja energiankulutuksessa: on täysin luonnollista, että minun kaltaiseni 160-senttinen ja alle 50-kiloinen muutaman kerran viikossa liikkuva sittiäinen syö myös sitä leipää vähemmän kuin 180-senttinen ja hieman massavampi lähes päivittäin rankasti treenaava nainen. Käsittääkseni täysjyväviljoja suositellaan meille siksi, että niistä saa terveydelle tärkeitä kuituja, joita kuitenkin saa myös kasviksista. Niinpä asiaan kunnolla perehtynyt ihminen voi vallan hyvin tehdä itse päätöksensä siitä, mistä kuitunsa hankkii.

http://www.ravitsemusneuvottelukunta.fi/files/images/vrn/2014/ruokakolmio_teksteilla_iso_web.jpg

Suosituksissa kiinnitetään huomiota myös ateriarytmiin ja kehotetaan syömään aamupala, lounas, päivällinen ja tarvittaessa 1-2 välipalaa. Kuitenkin heti tuon lauseen perään todetaan, että ateria-ajat ja tottumukset ovat pitkälti kulttuurisidonnaisia ja yksilöllisiä, mikä on mielestäni todella tärkeä pointti: kaikille nyt ei vaan sovi samanlainen ateriarytmi, jotkut eivät millään saa ruokaa kurkusta alas heti herättyään, jotkut (allekirjoittanut mukaan lukien) eivät kykene syömään suuria annoksia kerralla, ja niin edelleen. Tästä päästään toteamaan se, mitä olen alusta asti ajanut takaa: yleiset suositukset ovat nimenomaan yleisiä suosituksia, eivät ohjeita, jotka jokaisen tulisi ottaa kirjaimellisesti. Jokaisen olisi hyvä itse tarkkailun ja kokeilun pohjalta päätellä, millainen ruoka ja ateriarytmi saavat hänet voimaan hyvin, ja toimia sen mukaan.

Kuitenkaan kaikki eivät panosta omaan hyvinvointiinsa samalla tavalla kuin sitä miltei pakkomielteisesti analysoivat intoilijat, ja heille viralliset suositukset ovat mielestäni ihan kelpo ohjennuora tasapainoiseen ruokavalioon. Jos tavallinen tallaaja suositusten mukaisesti lisää ruokavalioonsa kasviksia, parantaa hiilarien ja rasvojen laatua ja vähentää suolan ja punaisen lihan käyttöä, vaikutukset tuskin ovat ainakaan negatiivisia. Ne 6-9 leipäviipaletta tuskin ovat mikään erityinen ongelma verrattuna päivittäisiin roskaruoka-aterioihin, janojuomina käytettyihin sokerilitkuihin tai massiivisiin sipsisessioihin. Ja kuten suosituksissakin todetaan, ratkaisevaa on ruokavalion kokonaisuus. Meikäläistä ainakin ilahduttaa kovasti tuo ruokapyramidin ylin lokero - terveelliseen ruokavalioon taatusti mahtuu myös ei-niin-terveellisiä sattumia!

Millaisia ajatuksia ravitsemussuositukset teissä herättävät?

P.S. Jos aihe todella kiinnostaa, suosittelen oikeasti tutustumaan noihin suosituksiin muutenkin kuin vain blogitekstejä lukemalla :)

perjantai 24. tammikuuta 2014

Miten löytää kauneus itsestään

Viime päivinä olen miettinyt paljon ulkonäköä, itsetuntoa ja niiden suhdetta. Oma itsetuntoni on nimittäin valikoiva: tiedän olevani ihan kohtuullisen hyvä ihminen, tarpeeksi fiksu, aikaansaava ja ystävällinen, tiedän osaavani ja tietäväni vaikka mitä, mutta edelleenkään en voi väittää pitäväni siitä, miltä näytän. Todennäköisesti olisin suuri harvinaisuus, jos minulla ei olisi koskaan ulkonäkökriisejä, mutta minun kriisini ovat sikäli erityislaatuisia, että ne koskevat lähes pelkästään kasvoja. Kroppaani minulla on aina ollut melko mutkaton suhde: nuorempana en edes juuri ajatellut sitä ennen kuin liikkumattomuus alkoi muistutella itsestään niska- ja selkäjumien myötä, ja senkin jälkeen olen kiinnittänyt enemmän huomiota siihen, miltä kehoni tuntuu kuin miltä se näyttää. Minun ei ole koskaan tarvinnut harkitakaan laihduttamista, sillä olen aina ollut enemmän tai vähemmän alipainoinen riippumatta siitä, paljonko olen herkutellut tai liikkunut, joten olen suhtautunut vähän huvittuneesti ja toisaalta säälien siihen, että jossain vaiheessa kaikki (naiset) ympärilläni tuntuivat olevan laihiksella.

 Dance  

Aina, kun puhe kääntyy ulkonäköpaineisiin, keskustellaan lähinnä vartaloon kaulasta alaspäin: milloin valitellaan sairaalloisen laihaa kauneusihannetta, milloin huolestutaan siitä, että fitnesskropan tavoittelu menee överiksi. Toki näistäkin on tarpeen puhua, mutta olen monesti ihmetellyt, koskevatko naisten ulkonäkökriisit todella enimmäkseen vartaloa – en voi olla ainoa, jolla on jatkuvasti naamakriisejä! Vaikka kroppani kanssa tulen loistavasti toimeen, kasvoistani en ole koskaan erityisemmin pitänyt. Tuntuu ikävältä sanoa näin, sillä toivoisin, että kaikki voivat tuntea olevansa kauniita. En kerjää kehuja tai huomiota, enkä tietenkään julkisesti mollaa itseäni (paitsi tässä postauksessa ehkä hieman, krhm), mutta en muista koskaan ajatelleeni, että minua katsoo peilistä takaisin kaunis nuori nainen. Olen yrittänyt hymyillä peilikuvalleni ja hokea mielessäni, etten näytä ollenkaan hullummalta, mutta silti huomaan toisinaan kadehtivani monien näkemieni naisten kasvoja. Selvää toki on, että ongelma on omassa päässäni, siellä sisäpuolella nimittäin.

Naisille suunnatuissa medioissa lässytetään varsin usein siitä, että jokainen on kaunis omalla tavallaan, ja tärkeintä on oppia näkemään kauneus itsessään. Stailaus-ja elämänmuutosohjelmissa naiset purskahtavat onnen kyyneliin nähtyään uuden, kauniin itsensä ja kokevat koko elämänsä muuttuneen sen ansiosta. Tietysti ulkonäkö on vain pintaa, eikä se yksinään tuo syvempää onnellisuutta, mutta jos toisaalta pitää itseään kauhean rumana, ei se varmasti edistä hyvinvointia millään tavalla. Kauneusihanteita on monenlaisia, ja eri ihmiset tavoittelevat erilaista ulkonäköä, mutta tärkeintä olisi tietysti tuntea itse olevansa kaunis – ja se tunne ja itsevarmuus sitä paitsi saavat ihmisen näyttämään paremmalta myös muiden silmissä, vaikka piirteet olisivat pysyneet aivan samoina kuin ennenkin. 

 You are beautiful all days

Moni tavoittelee unelmiensa kroppaa laihduttamalla ja/tai treenaamalla, mutta esimerkiksi kasvonpiirteitä tai pituutta onkin hieman hankalampi muuttaa. Joidenkin piirteiden kanssa pitää vain oppia tulemaan toimeen, ehkä jopa rakastamaan niitä. Mutta miten se tapahtuu? Omalla kohdallani muiden vilpittömätkään kehut eivät ole auttaneet, ei meikkaaminen, ei omalle peilikuvalle hymyileminen, hiustyylin muuttaminen ehkä vähän, mutta todellakin vain vähän. Useimpina päivinä en juurikaan ajattele ulkonäköäni, paitsi tietysti sen verran, mitä haluan pukea päälle, enkä luonnollisestikaan pidä ulkoista olemusta maailman tärkeimpänä juttuna, mutta olisihan se silti kivaa kokea joskus näyttävänsä hyvältä myös hartioista ylöspäin. En pidä itseäni rumana vaan enemmänkin mitäänsanomattoman ja tylsän näköisenä. Hymyileminen toki hieman auttaa asioita, ja hetkittäin olen ollut naamaani melkein tyytyväinen, mutta toivoisin siitä hieman pysyvämpää fiilistä. Voisin lisätä tähän jaarittelua siitä, miten itsevarmuus ja sisäinen kauneus heijastuvat ulospäin, mutta miten sen itsevarmuuden, jota kyllä joissakin asioissa on paljonkin, saisi koskemaan myös ulkonäköä? Onko teillä mitään vinkkejä siihen, miten omasta naamastaan voisi oppia pitämään?

Millaisia ulkonäkökriisejä teillä on ollut, ja miten olette ratkaisseet ne?

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Puhetta introverttiudesta

Eräs kaverini oli linkittänyt Facebookiin Susan Cainin mainion introverttejä käsittelevän puheen, joka sisältää tiivistetysti niin hyviä pointteja, että päätin jakaa sen teidänkin kanssanne. Olen kirjoitellut ennenkin paljon introverttiudesta ja herkkyydestä, joissa on paljon samaa, ja joita molempia tunnistan myös itsestäni (herkkyyttä vielä enemmän tosin). Molemmat ovat kuitenkin asioita, joista ihmisillä tuntuu olevan roppakaupalla mitä kummallisempia luuloja, joten puhuttavaa riittää vielä paljon. En viitsi toistella koko puheen sisältöä, joten katsokaa se itse ja tehkää omat päätelmänne. Täyttä asiaa mielestäni, vaikka toisaalta ärsyynnyinkin hieman Cainin tyylistä korostaa introverttien hyviä puolia ja ainutlaatuisuutta. Tosin ehkä tuollaiselle tsemppaukselle on tilausta, sillä moni introvertti on varmasti saanut kuulla paljon negatiivista palautetta eikä ehkä tunnista luonteensa vahvuuksia.

Funny Confession Ecard: Introvert Problems: I'd love to hang out with you, but I need to be alone today. If I have any social interaction in the next 24 hours, someone will die.

Leppoisaa sunnuntaita kaikille!

torstai 9. tammikuuta 2014

Elätkö arvojesi mukaan?

Joskus elämässä tulee väistämättä vastaan sellaisia vaiheita, jolloin ei oikein tiedä, miten jatkaa eteenpäin ja mitä kohti. Jotkut onnekkaat ovat ehkä löytäneet elämälleen tarkoituksen, jonka voimalla he selviävät melkeinpä mistä vain, mutta epäilen suuresti, että useimmat meistä ovat ainakin joskus vähän hukassa. Silloin voi olla syytä pysähtyä hetkeksi miettimään omia elämänarvojaan: millaista elämää haluan elää ja mitkä asiat ovat minulle kaikista tärkeimpiä? Arvot sisältyvät ennen kaikkea tekoihin, eivät tunteisiin. Tavoitteena voi toki olla esimerkiksi rauhallisemmaksi ja kärsivällisemmäksi tuleminen tai itseluottamuksen lisääminen, mutta jos teet asioita vain siksi, että olosi tuntuisi paremmalta, saatat päätyä ottamaan paineita itsesi kehittämisestä, jolloin koko homma toimii itseään vastaan. Joskus omien arvojen toteuttaminen voi tuntua epämiellyttävältäkin mutta silti välttämättömältä - arvojen mukaisen elämän voi tunnistaa esimerkiksi siitä, että tuntee todella vahvasti olevansa elossa.

Arvot tuovat elämäämme mielekkyyttä, mutta valitettavasti toisinaan käy niin, että toimimme muiden kuin omien arvojemme mukaisesti. Saatamme ajatella, että on järkevää ja sosiaalisesti suotavaa arvostaa tiettyjä asioita. Itse olen kuullut toisinaan kysymyksen: "Miksi et voi olla onnellinen, vaikka sinulla on kaikki hyvin?". Ulkoisista puitteista ei kuitenkaan voi päätellä ihmisen onnellisuustasoa tai sitä, että tällä on "kaikki hyvin", sillä hänen elämänarvonsa voivat olla hyvinkin erilaiset kuin kysyjän. Toisinaan ihmiset ajautuvat syystä tai toisesta elämään arvojensa vastaista elämää tai pyrkimään kohti tavoitteita, jotka eivät ole heidän omiaan vaan muiden odotuksia. Joskus emme myöskään kykene saavuttamaan tavoitteitamme vaan lannistumme ja lakkaamme yrittämästä. On helppo arvata, että tällaiset asiat voivat vähitellen johtaa mielekkyden tunteen katoamiseen, uupumukseen ja masennukseen.

I'll take care of you... by ~orestART on deviantART

Oma mieleni on ollut viime kuukausien aikana sellaisessa myllerryksessä, että toisinaan eteenpäin kulkeminen on tuntunut takkuavan pahemmin kuin koskaan. Sumuisimpina hetkinä on melko vaikeaa pohdiskella tulevaisuutta, kun kaikki energia tuntuu menevän siihen, että joten kuten selviää tavallisesta arjesta. Parempina päivinä olen kuitenkin miettinyt paljon omia elämänarvojani, joita en vielä osaa täsmällisesti kiteyttää, mutta ainakin erittäin tärkeäksi nousivat oman ja muiden hyvinvoinnin edistäminen ja vaaliminen (ja tähän liittyen mielekäs työ), syvälliset ja luottamukselliset ihmissuhteet, taide ja maailman sekä ihmisten ymmärtäminen paremmin. Haluan kokea syvästi ja kirkkaasti, rakastaa ja tulla rakastetuksi, auttaa muita toteuttamaan itseään koko potentiaalillaan, kokea yhteenkuuluvuutta, levittää hyvää mieltä ympärilleni, tuntea itseni vahvaksi ja terveeksi, olla rohkea ja spontaani ja tässä ja nyt. Otin tavoitteekseni tehdä joka päivä jotain arvojeni mukaista, vaikka olo olisi kuinka ankea - siten ainakin etenen haluamaani suuntaan. Tänään esimerkiksi tein pienen joogaharjoituksen ja kävin kahvilla kavereiden kanssa, vaikka olisi tehnyt mieli jäädä kotiin nukkumaan. Lienee sanomattakin selvää, että olen iloinen, etten jäänyt.

Millaisia elämänarvoja teillä on? Mikä teidät pitää liikkeessä ja tyytyväisenä ja tuntuu mielekkäältä?

P.S. Esimerkiksi täältä löytyy mainio arvokompassi-harjoitus, josta löytyy hyviä apukysymyksiä arvotyöskentelyyn :)

torstai 2. tammikuuta 2014

Uuden vuoden ensimmäinen ajatus

Kuva: Huippua sunnuntaita! Vuoden viimeisiä viedään.

Täällä vielä pohditaan edellisen vuoden kohokohtia ja aallonpohjia sekä sulatellaan viimeisiä joulusuklaita (vielä on monta päivää lomaa jäljellä!), mutta vähitellen olen onnistunut myös suuntaamaan katseen kohti tulevaisuutta. 2013 oli minulle ehkä elämäni vaikein mutta myös opettavaisin vuosi, enkä ole varmasti (ainakaan taaperoiän jälkeen) muuttunut yhdessä vuodessa näin paljon. Olen oppinut arvostamaan perhettäni ja ystäviäni aivan eri tavalla kuin ennen, ja olen myös opetellut yhä enemmän hyväksymään itseäni juuri tällaisena kuin olen, koittamatta väkisin muuttua esimerkiksi sosiaalisemmaksi. Olen säikähtänyt oman mieleni voimaa ja löytänyt sen syövereistä piirteitä, joita en ollut tullut koskaan aiemmin ajatelleeksi. Tein monta mieleenpainuvaa pikku matkaa, tapasin monen monta uutta ihmistä, joista sain myös muutamia ihania ystäviä. Innostuin harrastuksesta, josta en olisi koskaan uskonut pitäväni. Eli oikeastaan viime vuoteen mahtui paljon hyviäkin juttuja, ja ehkä aika kultaa muistot ja ahdistus haalistuu. Nyt on kuitenkin aika aloittaa uusi vuosi, joka toivottavasti tuo elämääni entistä enemmän kaikkea hyvää ja kaunista. Uudenvuodenlupauksia en tee, sillä en aio millään merkittävällä tavalla muuttaa elämäntapojani, koen niiden olevan jo nyt melko hyvässä tasapainossa. Muutamat viime vuodet ovat olleet minulle rohkeuden ja uskalluksen harjoittelun aikaa, ja sillä tiellä aion jatkaa. Mukava elämäkin on toki tavoiteltavaa, mutta voi olla, että todellinen kukoistaminen alkaa vasta oman mukavuusalueen ulkopuolella.

Onnellista ja menestyksekästä vuotta 2014 kaikille teille! Mitä te toivotte tai odotatte tulevalta vuodelta?