lauantai 27. syyskuuta 2014

Muutama avain onnellisempaan elämään

Onnellisuus on hankala juttu: usein käy niin, että mitä enemmän sitä tavoittelee ja ajattelee, sitä vaikeampi sitä on saavuttaa. Kuvittelemme helposti, että onni on huippuhetkiä, vaikka realistisempi kuvaus olisikin jotain lähempänä koettua elämäntyytyväisyyttä ja sitä, että vaikka negatiivisia tunteitakin välillä tulee, annamme niiden mennä menojaan. Onnellisuus ei valitettavasti ole täysin omissa käsissämme, vaan sen perustaso määräytyy pitkälti geneettisten ominaisuuksien perusteella (niin ikävää kuin se onkin myöntää itselleen). Kuitenkin siihen voi myös vaikuttaa, joten yrityksemme eivät ole täysin turhia - ainakaan, jos osaamme kohdistaa energiamme oikeisiin asioihin. Monia hyvinvointi- ja treenipainotteisia blogeja lueskellessa on helppo päätyä siihen lopputulokseen, että onnellinen olotila on tulosta ahkerasta treenaamisesta ja terveellisestä ruokavaliosta, ja toki niillä oma vaikutuksensa onkin, mutta sen rajallisuus on hyvä muistaa. Luultavasti vielä tehokkaammin omaa hyvinvointiaan voi tukea ja lisätä seuraavilla "tekniikoilla", joiden on tutkimuksissa havaittu olevan suorassa yhteydessä koettuun onnellisuuteen:

1. Ole kiitollinen äläkä salaa sitä. Sen ilmaisemisessa monilla on varmasti oppimista - itse ainakin olen ollut pitkään melko huono aidosti ilmaisemaan kiitollisuuttani ihmisille. On helppoa livauttaa nopea "kiitos" suustaan, eikä siitäkään ikinä haittaa ole, mutta vielä hyödyllisempää voisi olla esimerkiksi kertoa jollekin läheiselle ihmiselle, miten kiitollinen on hänen antamastaan tuesta. Minun on ainakin huomattavasti vaikeampi sanoa sellaista, se tuntuu muistuvan mieleen lähinnä kriisitilanteissa, arkielämässä kiitollisuus helposti unohtuu kaiken muun alle.

2. Tee mahdollisimman usein sitä, missä olet hyvä (kunhan siitä ei ole haittaa muille). Itsetunto ja kokemus pystyvyydestä paranevat, altistut miellyttäville flow-kokemuksille ja parhaillaan vieläpä autat ja inspiroit muita omalla tavallasi.

 Autumn is so beautiful😍🍁🎃🍄

3. Vietä aikaa niiden ihmisten kanssa, joista pidät. Itsestäänselvää kai, mutta kaikki varmasti ovat törmänneet joskus siihen, miten vaikeaa toisinaan on järjestää aikaa ystäville ja muille läheisille. Joskus voi olla ihan okei tinkiä vaikkapa treeneistä, jos muuten ei ehdi ikinä viettää aikaa rakkaiden ihmisten kanssa. Jaettu suru pienenee puoleen ja jaettu ilo kasvaa kaksinkertaiseksi, sitä en epäile hetkeäkään.

4. Auta muita. Tutkimusten mukaan antaminen buustaa onnellisuutta enemmän kuin saaminen, oli kyse sitten konkreettisista lahjoista, henkisestä tuesta tai käytännön avusta. Jotkut paheksuvat sitä, että ihminen vaikkapa tekee vapaaehtoistyötä tai lahjoittaa rahaa hyväntekeväisyyteen tehdäkseen itsensä onnellisemmaksi, mutta itse en pidä kovin pahana sitä, että käyttäytyy epäitsekkäästi itsekkäistä syistä. Jos lopputulos on kaikkien osapuolten kannalta hyvä, niin missä vika? Jonkin asteinen itsekkyys ja oman edun tavoittelu ovat ihmisille luontaisia piirteitä, mutta niistä ei onneksi tarvitse aina olla haittaa muille.

👌

5. Ota hyvästä kaikki irti.  Keskity täydelliseen hetkeen kaikilla aisteillasi ja koko mielelläsi, älä päästä sitä hurahtamaan huomaamatta ohi. Muistele myös menneisyyden parhaita hetkiä, odota tulevia mukavia juttuja.

6. Opi, tavoittele, kehitä itseäsi. Omalta mukavuusalueelta poistuminen ja uusien taitojen oppiminen voivat tuntua siinä hetkessä stressaavilta, mutta jos ne kuitenkin edistävät elämänarvojesi ja tavoitteidesi toteutumista, ne pitemmän päälle lisäävät onnellisuutta.Toivottavaa on kuitenkin määritellä itse tavoitteensa ja ponnistella sen eteen, mitä oikeasti pitää tärkeänä.

7. Huolehdi perustarpeista. Nälkäisenä ja univajeesta kärsivänä on vaikeaa olla hyvällä tuulella.

 (7) Tumblr

8. Luo elämääsi mahdollisimman usein pieniä, hyviä hetkiä. Arjen pienet, toistuvat ilot vaikuttaisivat olevan onnellisuuden kannalta olennaisempia kuin harvinaiset huippuhetket (tosin eipä niistäkään välttämättä haittaa ole). Oma periaatteeni on tehdä vähintään kerran päivässä jotain, mistä todella nautin. Sen ei tarvitse olla mitään ihmeellistä: herkullinen ateria, hyvän kirjan tai hömppälehden lukeminen, treenihetki tai lempivaatteisiin pukeutuminen riittävät aivan hyvin. Oma luonteeni tosin on sen verran huikentelevainen, että kaipaan kipeästi myös huippuhetkiä, mutta niitä ei valitettavasti voi aina ennakoida tai tietoisesti tavoitella (toisinaan korkeat odotukset vain latistavat itse tapahtuman).

Lähde: http://time.com/49947/happy-thoughts-here-are-the-things-proven-to-make-you-happier/


torstai 18. syyskuuta 2014

Kokemuksiani kundaliinijoogasta

Aloitin tänä syksynä pitkästä aikaa säännöllisen joogaharrastuksen, tällä kertaa kundaliinijoogan parissa. Aiemmin olen harrastellut joogaa säännöllisen epäsäännöllisesti, vähän sitä sun tätä, keskittymättä mihinkään tiettyyn suuntaukseen. Se on sopinut minulle hyvin, mutta usein tuntui kuitenkin siltä, että kokemus jäi hieman pintapuoliseksi. Monet joogatunnit tuntuivat pelkältä tavalliselta venyttelyltä, jotkut taas vähän liiankin rankoilta, sillä kaipaan joogaa nimenomaan vastapainoksi raskaammalle liikunnalle. Joogan henkisyyteen olen aina suhtautunut hieman kaksijakoisesti: toisaalta se on tavallaan kiehtonut, toisaalta olen melko allerginen kaikenlaiselle epämääräiselle huuhaalle ja hihhuloinnille. Jutustelin kesällä paljon joogasta erään siihen hurahtaneen ystäväni kanssa, luin aiheesta pari kirjaa ja sain lopulta idean kokeilla tällä kertaa jotain ihan uutta, jotain, missä joutuisin todella poistumaan omalta mukavuusalueeltani. Tampereen joogamahdollisuuksia selvitellessäni huomasin, että lähellä kotiani ja aivan opinahjoni naapurissa sijaitsee kundaliinijoogaan keskittynyt koulu Ong Namo, joten sinne päätin suunnata ihan kokeilumielessä. Nyt olen käynyt kundaliinijoogassa pari-kolme kertaa viikossa melkein kuukauden ajan, enkä vieläkään oikein osaa päättää, onko se ihanaa vai todella outoa. Joka tapauksessa ainakin sieltä mukavuusalueelta olen päässyt pois moneen kertaan.

 

Suomen kundaliinijoogayhdistyksen nettisivujen mukaan kundaliinijooga on tietoisuuden joogaa, joka vahvistaa terveyttä, tuo mielenhallintaa sekä avaa arkitietoisuuden kohti sielutietoisuutta. Kundaliinijoogan tekniikat kuulemma puhdistavat, avaavat ja vahvistavat kehoa, erityisesti hermostoa ja meridiaanijärjestelmää (mikä se on?) siten, että voimme ottaa hallitusti ja viisaasti käyttöön meissä asuvan sisäisen voiman, kundaliinienergian. Joogaharjoitusten tavoitteena on herättää lantion alueella uinuva energia ja nostaa se ylempiin energiakeskuksiin eli chakroihin, mikä laajentaa tietoisuutta, parantaa mielen ja tunteiden hallintaa, antaa rohkeutta ja positiivisuutta sekä auttaa luopumaan haitallisista ajattelutavoista ja tottumuksista. Kundaliinijoogatunneilla yhdistyvät monien eri joogasuuntausten tekniikat: mantrat, hengitysharjoitukset, asanat eli asento- ja liikeharjoitukset ja meditaatio. Jokaisella tunnilla tehdään alkuvirittäytymisen (aloitusmantran lausuminen sekä mahdolliset lämmittelyt) jälkeen kriya eli harjoituskokonaisuus, joka koostuu erilaisista asanoista, hengitysharjoituksista ja meditaatiosta. Jokaisella kriyalla ja meditaatiolla on oma, tarkoin määritelty tavoitteensa, esimerkiksi vastustuskyvyn parantaminen, unettomuudesta eroon pääseminen, hermoston vahvistaminen, ruoansulatuksen parantaminen tai masennuksen voittaminen. Kriyan jälkeen tunnin lopuksi rentoudutaan, jonka jälkeen vuorossa on vielä loppuvirittäytyminen eli aurinkolaulu sekä loppumantran lausuminen.

Koska olen tottunut fyysisempään joogaan ja ylipäätään erittäin maanläheiseen ja arkirealistiseen elämäntapaan, ensimmäinen kundaliinijoogatunti oli suoraan sanottuna erittäin mielenkiintoinen kokemus. Fyysiset harjoitukset olivat paljon rankempia ja dynaamisempia kuin olin olettanut, mutta tuntui aluksi melko kummalliselta yhdistää niitä vaikeissa asennoissa meditoimiseen ja varsinkin mantrojen hoilottamiseen - en olisi ihan ensimmäisenä kuvitellut joutuvani laulamaan joogatunnilla! Juuri mantrat tuntuivat aluksi ja tuntuvat edelleen melko vaikeasti lähestyttäviltä, sillä minulle meditointi on tähän asti tarkoittanut mindfulness-henkistä hyvin maallista ja konkreettista toimintaa (tai siis, hmm, olemista). Miten minulle täysin vieraiden ja merkityksettömien sanojen toistaminen muka voisi tehdä minulle hyvää tavalla tai toisella? Ei mahdu tajuntaani. Sen tosin olen huomannut, että keskittymistä ne auttavat, mantraa toistaessa mieli ei harhaile meditaation aikana aivan yhtä paljon kuin tavallisesti. Lisäksi voihan niihin aina suhtautua vaikka äänenkäytön harjoitteluna ;) Ja mitä niihin mystisiin energioihin tulee, niihin en edelleenkään usko. Pari kertaa on meinannut pokka pettää tunnilla ohjaajan puheita kuunnellessa.


Jos kundaliinijoogan filosofia kerran tuntuu minusta jokseenkin vaikeasti lähestyttävältä ja, no, älyttömältä, miksi sitten edelleen käyn tunneilla? Siksi että kaikesta huolimatta kuitenkin pidän niistä. Useimmat tunnit kestävät puolitoista tuntia, mikä aluksi tuntui hirvittävän pitkältä ajalta, mutta yllättäen keskittyminen olikin alusta asti todella helppoa, kun harjoitus on joka kerta pikkuisen erilainen ja sisältää monia eri osioita. Vaikka henkisyys menee monesti minun näkökulmastani hieman yli, pidän siitä, miten kundaliinijoogassa yhdistyvät fyysiset ja henkiset harjoitukset, sillä kaipaan joogaltani molempia, ja juuri se yhdistelmä auttaa parhaiten rauhoittamaan mielen myllerryksen. Joka kerta joogatunnilta lähtiessä on ollut hyvä ja rentoutunut fiilis, ja jo se on hyvä syy jatkaa, vaikka ajatteleva mieli änkyröikin vastaan jatkuvasti. Mielestäni kaikkea ei tarvitse niellä mukisematta, mutta harjoituksesta voi silti omalla tavallaan nauttia. Lisäksi joogatunneissa on oma, leppoisa tunnelmansa, josta olen aina pitänyt.

Ai niin. Ensimmäisestä kundaliinijoogatunnista asti ihmettelin, miksi opettajilla ja joillakin oppilaillakin on aina valkoiset vaatteet ja turbaani päässä. Siihenkin on kuulemma syynsä: Pään peittäminen auttaa hallitsemaan kuudetta chakraa ja stabiloi aivojen kahtakymmentä kuutta osaa, jotka ovat kytköksissä hermojärjestelmään ja sähkömagneettiseen kenttään. Valkoinen väri heijastaa kaikkia aallonpituuksia ja terve aura heijastaa valkoista valoa. Valkoinen luonnon kuitu toimii näin ollen ”heijastuspohjana”. Voi kyllä, tässäpä ihan loogisia, järkeenkäyviä selityksiä. Tähän on hyvä lopettaa, sillä en enää tiedä, mitä sanoa. Paitsi sen, että toisinaan tunnen erottuvani joukosta turkooseissa leopardikuvioisissa jumppatrikoissani.

Millaisia joogakokemuksia teillä on?

maanantai 15. syyskuuta 2014

Oletko sinäkin aina töissä?

Yleensä pidetään hyvänä ja terveellisenä ratkaisuna sitä, että ihminen osaa tehdä selvän eron työn/opiskelun ja vapaa-ajan välille. Paljon on puhetta siitä, miten älyllisen työn tekijöillä on tässä ongelmia: työsähköpostia kurkkaillaan helposti vielä illallakin, työasiat jäävät pyörimään päähän ja haittaavat yöuniakin. Monille kotona työskenteleville eron tekeminen on erityisen vaikeaa, kun työt voi tehdä silloin kun itselle sopii - eli vaikka keskellä yötä, jos se sattuu tuntumaan hyvältä idealta. Meillä opiskelijoilla tilanne on luonnollisesti pitkälti sama: olen kuullut ihan riittävästi tarinoita yöllisistä tenttiinluku- tai esseenkirjoitussessioista.

Itse voin myöntää olevani surkea velvollisuuksien ja vapaa-ajan erottamisessa. Minulla on tapana innostua opiskeluun liittyvistä projekteista siinä määrin, että en meinaa malttaa irtaantua niistä kotonakaan - siitä huolimatta, että olen pitkään yrittänyt tehdä kouluhommat lähinnä yliopistolla ja keskittyä kotona ihan muihin juttuihin. Tietysti on erittäin positiivista, että opiskelu kiinnostaa näin kovasti, mutta esimerkiksi intensiivisen iltatyöskentelyn jälkeen on usein vaikea rauhoittua nukkumaan, ja muutenkin aivot käyvät helposti ylikierroksilla. Pitkiä opiskelurupeamia en ole koskaan harrastanut, vaan työskentelytapani on hyvin pätkittäinen: saatan lukea yhtä kirjaa tunnin verran, pitää parin tunnin tauon, kirjoittaa sitten muutaman lauseen, etsiä välissä pari artikkelia netistä, kirjoittaa taas, lukea puolen tunnin verran ja lopulta tajuta, että päässä surraa siihen malliin, että on pakko lähteä lenkille tai joogaan. Tyylini herättää toisinaan ihmetystä, mutta minulle se sopii - sillä rajoituksella, että haluaisin osata myös ottaa ihan oikeasti rennosti, niin että psykahommat eivät koko ajan polttelisi jossain mielen perukoilla. Kyse ei varsinaisesti ole stressistä, ainakaan enimmäkseen, sillä opiskelu herättää minussa pääosin positiivisia tunteita, mutta luonnollisesti jotain vastapainoakin tarvitaan.

Aina, kun mietin, mikä olisi sopivaa vastapainoa opiskelulle, tulee vastaan eräs ongelma: hyvin monet vapaa-ajan tekemiseni liittyvät myös tavalla tai toisella oppiaineeseeni, tai ainakin olen käsittämättömän hyvä löytämään sen yhteyden melkein mistä tahansa. Paha juttu siis valita ala, joka liittyy vähän kaikkeen, mitä ihmiset tekevät, sanovat ja ajattelevat. Rakastan lukemista ja kirjoittamista, mutta kuinkas ollakaan: luen paljon nimenomaan tietokirjallisuutta ja kirjoitan blogia myös opintoihini liittyvistä aiheista! Rakastan keskusteluja mielenkiintoisten ihmisten kanssa, mutta yllättävän usein keskustelutkin kääntyvät siihen yhteen ja tiettyyn suuntaan (eikä läheskään aina minun aloitteestani). Uudelleen aloittamani jooga on mukava ja rentouttava harrastus, mutta sekin herättää kovasti ihmismieleen liittyviä kysymyksiä ja pohdintoja. Ainoastaan fyysisesti rankempi liikunta tuntuu irrottavan minut täysin kaikesta vatvomisesta ja analysoinnista - se on tullut huomattua viime aikoina erityisen tehokkaasti juoksulenkeillä upeissa järvimaisemissa.

Joskus saattaa tulla mieleen, että jos ihminen rakastaa sitä mitä tekee, hän ei edes tarvitse vapaa-aikaa. Itse en ole täysin samaa mieltä: on täysin normaalia kaivata vaihtelua ja sekä fyysistä että ennen kaikkea psyykkistä rentoutumista, sillä usein unelmatyökin kuormittaa ja saa niin sanotusti mielen käymään ylikierroksilla. Onneksi nykyään liikunnan harrastaminen on kovin trendikästä ja suosittua, sillä se on ainakin loistava keino palautua nimenomaan henkisesti kuormittavasta työstä tai opiskelusta! Itse irtaannun arjesta loistavasti myös esimerkiksi konserteissa, elokuvissa tai taidenäyttelyssä, mutta kun opiskelijan arki on yhtä paikallaan istumista, kaipaan vapaa-ajalla erityisesti liikunnallisempia aktiviteetteja. Jokaisen on tietysti tärkeintä löytää itselle sopivat tavat palautua työkuormituksesta, mutta liikunnan lisäksi esimerkiksi luonnossa liikkuminen (tai ylipäätään oleileminen), mindfulness-harjoitukset, taide- ja käsityöharrastukset sekä ajan viettäminen ystävien kanssa toimivat monilla.

Itse suosittelen erittäin lämpimästi myös pieniä työstä tai opiskelusta irtaantumisen hetkiä keskellä päivää: esimerkiksi minulla vauhti pysyy parhaiten yllä, jos välillä pidän pienen tauon kuuntelemalla lempimusiikkiani, käymällä happihyppelyllä ulkona (en aina oikein ymmärrä opiskelijoita, jotka istua kököttävät paikoillaan tunkkaisessa sisäilmassa luentojen välilläkin - itse mieluiten kävelen tai ainakin seisoskelen, istumista tulee joka tapauksessa enemmän kuin tarpeeksi), juttelemalla kavereiden kanssa jostain muusta kuin kouluasioista, tai vain keskittymällä hetkeksi hengitykseen. Ja itse asiassa nopea facebookin kurkkaus puhelimella on myös mukava keino irrottautua hetkeksi työskentelystä, vaikka en jatkuvaa puhelimen näpräystä kovin hyvällä katsokaan, ainakaan muiden seurassa. Minulla opiskelun aikatauluttaminen ei ole koskaan toiminut, mutta tällä hetkellä yritän kovasti sitoutua siihen, etten ainakaan enää iltakahdeksan jälkeen tekisi minkäänlaisia opiskeluhommia. Tavoitteena on myös työskennellä enemmän yliopistolla, mutta sen toteuttamisessa on vielä aika paljonkin parantamisen varaa, sillä liian usein ei vain tule lähdettyä, vaikka ihan hyvin tiedän, että saan siellä yleensä tehtyä hommat tehokkaammin.

Millaisia ajatuksia teillä on työn ja vapaa-ajan erottamisesta tai ylipäätään työstä/opiskelusta palautumisessa?

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Miten oppia aamuvirkuksi?

Olen toivoton torkuttaja: lukuisista yrityksistä huolimatta en vieläkään ole päässyt eroon tavasta torkuttaa joka ikinen aamu ainakin puoli tuntia (pahimmillaan jopa kaksi tuntia, jos ei ole minnekään kiire). Vihaan aamukiirettä, joten laitan aina kännykkään herätyksen parisen tuntia ennen ensimmäistäkään pakollista menoa, mikä valitettavasti mahdollistaa myös pitkän torkuttamisen - ja siitäkään huolimatta en yleensä joudu kiirehtimään, joten sekään ei motivoi nopeampaan heräämiseen. Tässä ei tietenkään olisi pakko nähdä mitään ongelmaa: jos torkuttamisesta ei aiheudu varsinaista haittaa tai kiirettä, miksi lopettaa? Pulmani on kuitenkin se, että haluaisin kovasti olla niitä ihmisiä, jotka nousevat pirteinä heti, kun sen aika on, ja hoitavat kaikki päivän hommat reippaasti pois alta jo ennen keskipäivää. Ja itse asiassa silloin harvoin, kun olen (yleensä pakon edessä) onnistunut nousemaan sängystä vaikkapa seitsemältä, minäkin saan aikaan paljon enemmän päivän aikana - ja hyvin usein myös fiilis on huomattavasti parempi! Tämä onkin pääsyy siihen, miksi aamuvirkkuus ja erityisesti torkuttamisen lopettaminen ovat jatkuvasti tavoitelistallani. Tiedän toki, että joillakin ihmisillä on vahva synnynnäinen taipumus aamu- tai iltaunisuuteen, mutta tunnen myös monia ihmisiä, jotka ovat onnistuneet aamuvirkuksi oppimisessa, joten toivoa ilmeisesti on.

Kun kerron ihmisille torkuttamis- ja aamuväsymysongelmistani, saan yleensä seuraavanlaisia vinkkejä: Mene aikaisin nukkumaan mutta älä liian aikaisin vaan vasta sitten, kun oikeasti nukuttaa. Älä syö raskaasti illalla tai juo kahvia. Sulje televisio ja tietokone hyvissä ajoin ennen nukkumaanmenoa. Meditoi tai venyttele. Ulkoile enemmän. Sijoita herätyskello mahdollisimman kauas sängystä. Syö niin ihana aamupala, että odotat jo illalla pääseväsi käsiksi siihen. Juo paljon vettä ja aamukahvi. Herää joka aamu samaan aikaan, myös vapaapäivinä ja vaikka väsyttäisi. Suunnittele jotain mukavaa tekemistä aamuksi.

 Morning

Olen kokeillut edellä mainituista kaikkea muuta paitsi aamukahvia, sillä en kerta kaikkiaan pidä kahvista. Ongelmani ei yleensä ole siinä, että valvoisin myöhään: itse asiassa en ole erityisen iltavirkku vaan kuukahdan helposti viimeistään puolilta öin. En harrasta yödataamista tai juuri television katseluakaan, vaan luen perinteistä kirjaa tai lehteä joka ilta ennen nukkumaanmenoa. En harrasta raskasta liikuntaa myöhään illalla, en juo kofeiinipitoisia juomia, en tee stressaavia hommia. Kännykkäni yöpyy jatkuvasti paikassa, johon en ylety sängystä vaan joudun nousemaan ylös herätyksen soidessa - mutta se ei estä painamasta torkkua, nappaamasta kännykkää mukaan ja palaamasta peiton alle. Aamupalan syön joka ikinen päivä, muuten en pääse käyntiin ollenkaan. En myöskään koskaan nuku iltapäivään asti vaan herään useimpina päivinä suunnilleen samaan aikaan: kello soi yleensä puoli kahdeksalta tai kahdeksalta, torkuttamisen jälkeen nousen ylös ehkä puoli yhdeksältä tai yhdeksältä. Se tunti tuntuu täysin hukkaan heitetyltä, sillä koen pientä morkkista torkuttamisesta lähes päivittäin, puhumattakaan siitä, miten se selvästi lisää aamuväsymystä ainakin omalla kohdallani.

Vaikuttaisi siltä, että minulle ainoa keino herätä aikaisin ja torkuttamatta on sopia pakollisia menoja aamuvarhaiselle. Kun kouluaikoina jouduin heräämään kouluun kahdeksaksi lähes joka aamu, pääsin kyllä hereille, vaikka väsyttikin. Nykyään aikatauluni on valitettavasti varsin iltapäiväpainotteinen, minulla on erittäin harvoin esimerkiksi opiskeluun liittyviä menoja aamupäivällä. Jos lupaan itselleni lähteä aamulenkille tai salille, sorrun tavalliseen tapaan torkuttamiseen, sillä ajattelen, että ihan hyvin sinne joutaa tunnin pari myöhemminkin. Kavereiden tapaaminen vaikka aamiaisen merkeissä voisi olla hyvä idea, mutta epäilen vahvasti, että ainakaan Tampereen kaverini eivät hirveästi innostu ajatuksesta. Yhden pelastuksen voisivat tuoda aamuiset joogatunnit, vaikkei niitä joka päivä olisikaan: viime viikolla onnistuin raahautumaan joogaan "jo" kymmeneksi aamulla, ja se oli ehdottomasti hyvä aloitus päivälle. Mutta miten onnistuisin sopimaan itseni kanssa, että todella nousen ajoissa ja lähden jonnekin, missä minun ei ole sataprosenttisen pakko olla? Illalla usein päätän vakaasti, että näin tulee tapahtumaan, mutta aamulla, silloin kun pitäisi tehdä valinta olla torkuttamatta, tahdonvoima tuntuu olevan täysin kadoksissa. Miten sitten toimisi se, että päätän tehdä jotain oikein mukavaa heti aamulla? Vaihtoehdot ovat tosin hieman rajallisia (esimerkiksi elokuviin, konserttiin tai ravintolaillalliselle lähteminen on hieman vaikeaa aamuvarhaisella), mutta ajattelin kokeilla joskus vaikkapa sitä, että lähtisinkin aamuteelle johonkin mukavaan kahvilaan.

Oletteko te aamu- vai iltaunisia? Olisiko jollain vinkkejä aamuheräämisten helpottamiseksi?