keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Älyllisestä hyvinvoinnista

Viikonloppuna kaappeja siivotessani törmäsin erinäisiin muistiinpanoihin vuosien varrelta: on nimittäin tullut opiskeltua psykologian ja entisen pääaineeni viestinnän lisäksi myös esimerkiksi estetiikkaa, sosiaalipsykologiaa, filosofiaa, elokuva- ja televisiotutkimusta, italiaa ja venäjää. Ai niin, ja tietysti sitä inhaa tilastotiedettäkin, aivan liian monen opintopisteen verran (tai siis, eihän mistään opiskelusta haittaa ole, mutta ehkä olisin käyttänyt sen ajan ja energian mieluummin johonkin muuhun). Osa muistiinpanoista lensi surutta roskiin, mutta mieltä jäi silti vaivaamaan ajatus siitä, että onpa opiskeluelämäni tällä hetkellä yksipuolista: en ole koko tänä lukuvuonna opiskellut yhtäkään kurssia muuta kuin psykaa. Alanvaihtoaikeet eivät ole käyneet mielessä, ja psykan kurssit ovat hyvinkin mielenkiintoisia ja mielekkäitä, mutta monipuolisuutta ja vaihtelua opintojen suhteen olen kyllä jäänyt kaipaamaan. 

Surettaa ajatella, että luultavasti yleissivistykseni on lukion jälkeen vain tasaisesti kaventunut, vaikka tietysti tietomäärä ja ymmärrys omasta alasta on moninkertaistunut. Pakkohan sitä tietysti on johonkin erikoistua, eikä kukaan voi tietää kaikesta kaikkea, mutta itse kyllä myönnän olevani sellainen vanhanaikainen jäärä, joka arvostaa kovasti yleissivistystä, laaja-alaista (mutta väistämättä enemmän tai vähemmän pinnallista) tietopohjaa vähän vaikka mistä. En voi mitään sille, että minusta on yksinkertaisesti hiukan noloa, jos normaaliälyisellä ja kohtalaisesti koulutetulla ihmisellä ei ole juuri minkäänlaisia perustietoja esimerkiksi historiasta, politiikasta, terveydestä ja taiteesta - niin, myös siitä ihanasta ”turhuudesta”, joka loppujen lopuksi tekee elämästä elämisen arvoista. Ihmiset arvostavat tietysti kovin erilaisia asioita, ja tiedän vallan hyvin, että monille toiminnan tyypeille yleissivistyksellä ei ole kauheasti arvoa, mutta itse hiukan kauhistelen esimerkiksi oman navan ympärillä pyörimiseen keskittynyttä hyvinvointihypetystä. Siitä nimittäin unohtuu usein eräs tärkeä osa, jota voisi nimittää vaikkapa älylliseksi hyvinvoinniksi. 

Minulle tärkeä osa älyllistä hyvinvointia on se, että saan käyttää päätäni monipuolisesti. En ole missään nimessä niitä ihmisiä, jotka ovat pienestä pitäen tienneet, mikä on juuri se Oma Juttu - olen pikemminkin ollut kiinnostunut milloin mistäkin, suurimman osan aikaa vähän kaikesta (paitsi tekniikasta ja penkkiurheilusta, joitakin poikkeuksia luonnollisesti löytyy). Opiskelualan valitseminen ei todellakaan ollut itsestäänselvyys vaan jossain määrin monien sattumien summa: ihan hyvin olisi voinut käydä esimerkiksi niinkin, että olisin päätynyt vaikka kielitieteilijäksi tai juristiksi (molempia on harkittu vakavasti, ja suomen kieltä hain ja pääsinkin opiskelemaan lukion jälkeen, mutta valitsin viestinnän). Vaikka petyin viestinnän opintoihini jo ensimmäisen vuoden keväällä, olen todella iloinen, että en vielä silloin hakeutunut uuteen pääaineeseen vaan vietin käytännössä puolitoista vuotta elämästäni opiskellen juuri sitä, mikä sattui inspiroimaan. Paluuta siihen tuskin enää on, ja ehkä ihan hyvä niin, mutta ajattelin silti ottaa hieman oppia aiemmista kokemuksistani ja pitää huolen siitä, että ruokin rajallista älyäni välillä jollain muullakin kuin psykahommilla. Sen lisäksi, että monipuolisuus on virkistävää, koen että siitä saa myös uusia, tervetulleita näkökulmia omaan alaan/työhön. Uskon, että laajasta sivistyspohjasta ja kirjavista mielenkiinnon kohteista on hyötyä hyvinkin monessa yhteydessä, ja luulenpa, että eipä niistä haittaa ole minunkaan tulevassa ammatissani. Itse asiassa jo esimerkiksi nykyisessä vapaaehtoistyössäni minulle on ollut rutkasti hyötyä laajasta yleissivistyksestä, kun olen päätynyt auttamaan nuoria milloin minkäkin laisten läksyjen, työhakemusten ja muiden tuotosten kanssa. Lisäksi se, että tietää monesta asiasta edes pikkuisen, helpottaa erilaisten ihmisten kanssa keskustelemista ja yhteisen sävelen löytämistä. Eli nyt siis tietokirjojen, artikkelen, dokkareiden ja kaiken muun jännittävän kimppuun! :)

Keskityttekö te mieluummin yhteen asiaan vai kaipaatteko monipuolisia älyllisiä haasteita?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti