Minä ja musiikki

Viime viikkoina olen syystä tai toisesta ajatellut paljon musiikkia ja suhdettani siihen. Ehkä siksi, että  olin vähän päälle viikko sitten eräässä upeassa konsertissa (oopperabaritoni Dmitri Hvorostovsky, yksi loistavimmista laulajista mitä tiedän), ja sen lisäksi on tullut katsottua muutamia oopperoita, ja kohta olisi taas yksi vuorossa. Lisäksi olen lueskellut omaksi huvikseni hieman asiaa musiikintutkimuksesta, joka tieteenalana on alkanut viime aikoina kiehtoa entistä enemmän, vaikka aiemminkin on jotain varovaista mielenkiintoa ollut (en kuitenkaan suunnittele alan vaihtoa, mutta olkoon tämä sitä yleissivistyksen laajentamista, mitä jokin aika sitten kerroin kaipailevani elämääni). Musiikki on kuitenkin ollut jo pitkään hyvin tärkeä osa elämääni, ja on ollut mielenkiintoista huomata, miten makuni ja toisaalta myös suhtautumiseni musiikkiin on vuosien varrella muuttunut. Usein sanotaan (ja itse asiassa tutkimukset tukevat väitettä), että teini-iässä kuunneltu musiikki on tavallisesti aikuisellekin rakkainta, mutta omalla kohdallani näin ei aivan ole, vaan makuni muuttui aika radikaalisti vähän alle parikymppisenä. 

En osaa nimetä ensimmäistä musiikkimuistoani, eikä minulla muutenkaan ole juuri muistikuvia siitä, millainen osa elämääni musiikki oli alle kouluikäisenä. Monien muiden lasten tavoin taisin käydä jossain ipanamuskarissa vähän aikaa, ja päiväkodissa tietysti laulettiin (ja muistan myös kokeilleeni siellä kanteleen soittoa, vaikka se taisi tosiaan jäädä nimenomaan kokeiluksi) lastenlauluja, mutta vanhempieni kertoman mukaan en kuitenkaan itse juurikaan laulanut edes pikkulapsena. Jostain syystä minut kuitenkin tuupattiin pianotunneille ekaluokkalaisena, ja niihin aikoihin sijoittuvat myös ensimmäiset kunnon musiikkimuistoni. Valitettavasti ne eivät kaikki ole positiivisia, sillä ensimmäinen opettajani oli vähän turhankin vaativa ja tiukkapipoinen (mutta sinänsä ihan ystävällinen ja asiantunteva) venäläinen rouva, joka vaikutti hieman siltä, että hän yritti tehdä kaikista oppilaistaan ammattimuusikoita. Vaikka opetusmetodit eivät aina miellyttäneet, itse soittamiseen jäin kuitenkin koukkuun, ja jatkoinkin sitä eri yksityisten opettajien ohjauksessa aina siihen asti, kunnes pääsin lukiosta ja muutin pois kotikaupungistani. Amatööripianistin urani alkoi hyvin vahvasti klassisen musiikin parissa, mitä vastaan totta kai kapinoin varsinkin teini-iässä, jolloin soitinkin enemmän kevyttä musiikkia - kunnes lopulta tajusin, että klasari on minun juttuni. 

Nuorempana en kuitenkaan kuunnellut klassista juuri lainkaan, sillä se oli vanhempieni musiikkia, joten totta kai pidin sitä vanhusten juttuna kaikin puolin. Ala-asteikäisenä musiikkimakuni oli aika lailla sitä samaa kuin kavereillakin, oikeastaan ensimmäinen oma maku muodostui vasta yläasteella, kun innostuin vähän raskaammasta musiikista. Niihin aikoihin musiikista myös tuli ensimmäistä kertaa minulle todella rakas harrastus muutamien lempibändieni myötä (Negative ja The 69 Eyes ykkösinä, oi mitä nostalgiaa!), ja keikoilla käyminen oli silloin parhaita juttuja mitä tiesin. Kuten monella muulla teinillä, myös minulla musiikkimaku oli todella tärkeä osa omaa muotoutuvaa identiteettiä, keino tuntea yhteenkuuluvuutta joidenkin kanssa ja toisaalta varsinkin erottautua "niistä muista". Tosin täytyy kyllä sanoa, että edelleen musiikillinen identiteettini on aika vahva, vaikkakin muuttunut: aika usein, jos pääsen/joudun kertomaan itsestäni, päädyn melko pian puhumaan myös musiikista. Nykyään tosin kertomani asiat ovat melko erilaisia kuin teininä - jo ihan senkin takia, että makuni nyrjähti joitakin vuosia sitten pääosin klassisen puolelle. Paljolti vanhempieni vaikutusta, pakko sanoa, sillä he ovat innokkaita klassisen musiikin ja ennen kaikkea oopperan ystäviä, ja tätä mahtavaa taidemuotoa minulle kyllä pakkosyötettiin jonkin aikaa ennen kuin lopulta hurahdin siihen :D

Monesti ihmisten kanssa musiikista keskustellessa nousee esiin se, mikä kenellekin on musiikissa tärkeintä: sävel, rytmi, sanat, tunnelma? Tunnen paljon ihmisiä, joille sanoitukset ovat hyvinkin tärkeitä, ja joiden mielestä hyvät sanat voivat pelastaa muuten vähän mitäänsanomattomankin biisin tai viedä huomion pois siitä, että laulajassa ei juuri ole kehumista. Itse edustan aivan toista leiriä: en useinkaan edes kuuntele laulujen sanoja, ja kuuntelen sujuvasti ja mielelläni laulumusiikkia myös sellaisilla kielillä, joita en ymmärrä joko kunnolla tai ollenkaan - ja tietysti klassista soitinmusiikkia tulee myös kuunneltua paljon. Totta kai joskus kiinnitän huomiota hyviin sanoituksiin, mutta ne ovat silti aina minulle sivuroolissa itse musiikkiin verrattuna, enkä muista ikinä tykästyneeni yhteenkään biisiin nimenomaan tekstin takia. Oopperaan ihastumisen myötä kaunis lauluääni ja pettämätön tekniikka ovat nousseet sellaisiksi jutuiksi, mitä arvostan ja ihailen todella paljon, myös populaarimusiikin puolella. Ihmisääni on monipuolisuudessaan ja vivahteikkuudessaan mielestäni ehkä se kaikista vaikuttavin ja tunteisiin vetoavin instrumentti. 

Musiikista ei oikein voi puhua puhumatta tunteista. Varmasti jokaisella on kokemusta siitä, miten huikean paljon musiikki voi parhaimmillaan herättää tunteita ja toisaalta miten sillä voi myös tietoisesti vaikuttaa tunteisiin valitsemalla kuunneltavia biisejä mielentilan mukaan. Musiikin avulla jokainen voikin terapoida itseään (vaikka toki varsinaista musiikkiterapiaakin löytyy, ja siitä on ollut monille apua erilaisiin ongelmiin). Itse olen kokenut vahvimmat musiikkiin liittyvät tunteeni vasta klassisen ja oopperan parissa, ja niitä on aika mahdotonta sanoin kuvailla. Miten hassua onkaan, että pelkkä kaunis laulu voi itkettää, vaikka ei edes ymmärtäisi sanoista mitään? Musiikin aiheuttamia tunteita on vaikea selittää, sillä niissä ei aina ole kyse musiikkiin liittyvistä muistoista tai sanoituksista tai oopperan tapauksessa tarinan juonesta - joskus sellainenkin musiikki, jota ei ole koskaan aiemmin kuullut, voi saada aikaan todella vahvan tunnereaktion. Itse taivunkin ajattelemaan, että kaikista taiteista juuri musiikki on se, joka vaikuttaa mieleemme ja kehoomme tiedostamattomimmalla (hui mikä sanahirviö, tulikohan siihen nyt jokainen tarvittava kirjain) tavalla. 

Kuten postauksen pituudesta ehkä näkee, voisin jaaritella musiikista lähes loputtomasta - ehkä siis jätetään jotain mietteitä seuraaviin kertoihin :) 

Mitä musiikki teille merkitsee? Millaista musiikkia kuuntelette/soitatte/laulatte ja miksi? 

P.S. Mukana vähän sekalaista lempimusiikkiani, koitin valikoida mukaan vähän muutakin kuin klassista, vaikka aika nirso olenkin.