Todellisuustarkistus vailla vertaa

Kuten ehkä bloggaamislaiskuudestakin näkyy, olen ollut viime viikkoina aika kiireinen - enimmäkseen onneksi hyvällä tavalla, sillä monet illat mielenkiintoisten opintojen jälkeen ovat kuluneet harrastusten ja mukavien ihmisten parissa. Pieni stressi vaanii kuitenkin taustalla koko ajan, sillä parhaillaan agendalla on mm. työharjoittelupaikan metsästäminen (vielä ei ole lykästänyt, pitäkää peukkuja!). Stressaantuneena, masentuneena tai ahdistuneena on kovin tavallista, että ajatukset pyörivät tavallistakin enemmän oman navan ympärillä, jolloin tilanteeseen auttaa usein yksinkertaisesti huomion siirtäminen pois itsestä ja omista murheista, vaikka johonkin itselle mieluiseen tekemiseen, johon on helppo uppoutua täysillä. Aina ei kuitenkaan tarvita niinkään suurta viitseliäisyyttä.

Tänään joogatunnilta kotiin kävellessäni huomasin lähes hurmioituneena asian, jota en kumma kyllä (asuttuani samassa paikassa jo kolme vuotta...) ollut vielä koskaan ennen kunnolla tajunnut: minun kotipihaani ja varsinkin tuohon ihan lähellä olevaan rantaan näkyy aikas mahtava tähtitaivas! Keskustakerrostalossa koko ikäni asuneena ja varsin vähän maaseudulla talviaikaan liikkuneena en todellakaan ole tottunut näkemään juuri lainkaan tähtiä, ja olenkin harmitellut sitä usein. Nyt olenkin tästä havahtumisesta ihan innoissani ja ehkä vähän haaveilen kaukoputkesta, jolla pääsisi tuijottelemaan tähtiä vielä tarkemmin... Mutta oli kaukoputkea tai ei, tähtitaivaan katsominen on ehdottomasti yksi parhaista todellisuustarkistuksista mitä on: kun suuntaa huomionsa taivaan äärettömyyteen, on harvinaisen helppo irrottautua kaikesta siitä, mitä tavallisesti pienessä mielessään pyörittelee ja muistuttaa itseään maailmakaikkeuden laajuudesta ja siitä, miten pieniä asioita arkipäiväiset murheemme isossa mittakaavassa ovat.

Jos ja kun jo maanpäällinen luonto usein saa meidät tuntemaan itsemme pieniksi mutta samalla myös kokemaan yhteyttä jonkin meitä suuremman kanssa, avaruuteen katsominen tekee sen ehkä vielä tehokkaammin. Onhan se pelottavaa ja hämmentävääkin, huimaavaa suorastaan, ja altistaa toisinaan myös eksistentiaalisille kriiseille. Joskus nekin kuitenkin tuntuvat mielekkäämmiltä kuin työtehtävien vatvominen, siivoamisen tietoinen välttely, aikatauluista stressaaminen tai siitä hössöttäminen, missä välissä ehtii käydä kaupassa.

Lyhyesti siis: jos (kun) sinusta joskus tuntuu siltä, että kaikki kaatuu juuri sinun niskaasi ja että suorastaan koko universumi tai jokin suurempi voima on sinua vastaan, suuntaa katseesi tähtiin (tai tietysti merelle, mutta kohtahan on talvi ja useimmat rannat jäätyvät). Niitä ei voisi vähempää kiinnostaa.