perjantai 30. syyskuuta 2016

Syyskuun sävyjä

Tällä viikolla olen lähinnä a) tehnyt töitä, b) hakenut töitä ja c) vaellellut ympäri kaupunkia ihastelemassa upeaa ruskaa. Vähän on stressi ja epävarmuus työjuttujen suhteen vaivannut, ja muutenkin tunteet ovat olleet syystä tai toisesta kovin herkässä, mutta ulos lähteminen on piristänyt oloa joka kerta - jopa sateella, sillä oikeastaan nautin kovasti ensimmäisistä oikeista sateisista syyspäivistä, niissä on tunnelmaa! Aurinkoisina päivinä taas ruskan fiilistelystä ei ole meinannut tulla loppua, ja olen kyllä muutenkin sitä mieltä, että tästä aivan liian lyhyestä vuodenajasta täytyy ottaa kaikki irti. Ei kai se niin vaarallista ole, vaikka räpsisi mennessään koko ajan kuvia puista, jos ne kerran tuottavat tällaista iloa. 







Myös viikonlopun suunnitelmiin kuuluu ennen kaikkea ulkoilua. Rohkenen suositella teillekin.

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Läsnä saunassa

Välillä tuntuu, että suomalaisen pitäisi rakastaa saunomista. Sitä esitellään ulkomaalaisille suorastaan yhtenä kulttuurimme oleellisena rakennuspalikkana - ala-asteen ranskantunneillakin tuntui olevan  tärkeää opetella kertomaan ranskaksi, että suomalaisilla on tapana saunoa, vihtoa ("lyödä itseään koivunoksilla"...) ja juosta saunasta kierimään alasti lumihankeen. Viimeksi mainittua en ole koskaan kokeillut, enkä myöskään avantoa. Muutenkin olen siinä mielessä vajavainen suomalainen, että suhteeni saunaan ei ole koskaan ollut kovin läheinen. Totta kai olen saunonut pienestä pitäen, sekä kerrostalokotimme sähkösaunassa että mökillä kesäisin savusaunassa, mutta välillä elämässäni on ollut vuosienkin saunattomia kausia. Pienenä inhosin kuumuutta, teininä olin niin epävarma ulkonäöstäni etten halunnut saunaan edes äitini tai läheisimpien ystävieni kanssa, ja aikuisiällä huomasin taas tulevani huonovointiseksi niin kuumassa. Hyviäkin saunamuistoja minulla toki on lapsuusvuosilta, mutta nekin taitavat liittyä lähinnä makkaran syömiseen ja juoruamiseen tätini kanssa ulkona mökkisaunan kuistilla. 

Sieltä mökkisaunan kulmilta

Viime vuosina olen kuitenkin vihdoin "löytänyt" saunomisen - tai pikemminkin löytänyt oman tapani nauttia saunasta. Koin suorastaan pientä painetta tähän, sillä nykyisessä asunnossani on oma sauna, ja ehdin asua tässä varmaan ainakin kaksi vuotta ennen kuin ensimmäistä kertaa lopultakin lämmitin sen. Silloinkin motivaationa muuten oli lähinnä omatoimisen saunajoogan kokeileminen. Hurahdin aika lailla saman tien: olin nimittäin keksinyt, että eihän saunaa ole pakko lämmittää niin kuumaksi kuin perheelläni on tapana! Aika itsestäänselvää, mutta oli hauska hoksata, että kyllähän minäkin pystyn nauttimaan saunomisesta, jos lämpöä on vaikkapa leppoisat 50 astetta. Edelleenkään saunominen ei ole minulle jokaviikkoinen tapa vaan satunnainen kylmän vuodenajan huvi, sillä kesällä jo muutenkin lämpimässä kerrostaloasunnossa saunominen ei tunnu parhaalta mahdolliselta idealta. 

Tänään lämmitin saunani ensimmäistä kertaa tänä syksynä ja innostuin siitä, miten tehokkaasti saunominen rentouttaa sekä kehon että mielen. Viime viikkoina olen jumppailusta huolimatta potenut ikäviä niskajumituksia, joihin leppoisassa lämpötilassa saunominen ja pieni venyttely siinä samalla tuntuivat auttavan varsin hyvin. Ennen kaikkea yksin saunominen on minulle meditatiivinen kokemus - jokin siinä miellyttävässä lämmössä suorastaan pakottaa elämään tässä hetkessä, keskittymään hengitykseen, kehon tuntemuksiin ja vaeltavan mielen liikkeisiin. Harvoin istuskelen saunassa kovinkaan kauan, mutta ajantaju tuntuu aina katoavan, ja vaikka olisin kuinka stressaantunut ja ylikierroksilla, pienikin saunahetki omassa rauhassa saa aikaan rennon ja ainakin pääpiirteissään huolettoman olon. Kannattaisi siis varmaan ottaa tavaksi! Saunajoogaa tai saunassa venyttelyä suosittelen muuten lämpimästi kaikille, toimii ainakin allekirjoittaneella loistavasti jumituksiin ja kankeaan oloon. Ohjattua saunajoogaakin on kuulemma tarjolla ainakin täällä Tampereella, ja sitäkin olisi hauska päästä kokeilemaan joskus. Tosin jos kotisaunassa aikoo joogailla, on tietty hyvä pitää mielessä, että saunaa ei kannata lämmittää yhtä kuumaksi kuin tavallisesti.

Viihdyttekö te saunassa?

tiistai 27. syyskuuta 2016

Kotona työskentely - uhka vai mahdollisuus?

Aloitin tämän kuun alussa osa-aikatyössä, jota teen kotoa käsin omien aikataulujeni mukaan. Ehkä arvaattekin, ettei kyse ole suoranaisesti oman alani työstä - sellaistakin haeskelen koko ajan, mutta koska pelkkä työttömänä hengailu ei pahemmin huvita (ainakaan muutaman kuukauden kesälomailun jälkeen), hain myös sekalaisia muita töitä ja onneksi löysinkin ihan mielekkään sellaisen. Teen siis tutkimushaastattelujen litterointia etätyönä, eli käytännössä työskentelen yksin kotona läppärin ruutua tuijottaen. Tämä on ollut tähän asti varsin mielenkiintoinen kokemus, sillä itse asiassa olen jo vuosien ajan ollut kiinnostunut kokeilemaan kotona työskentelyä. Välillä olen ajatellut, että se sopisi minulle todella hyvin, kun taas välillä olen ollut aivan päinvastaista mieltä ja ajatellut, että olen aivan liian laiska ja itsekuriton työskentelemään kotisohvalta käsin. Näin muutaman viikon kotitoimistoelämän jälkeen voin kertoa, että fiilikset vaihtelevat edelleen melkein päivittäin.

Kuten olen ennenkin täällä pohdiskellut, en ole selkeästi introvertti enkä ekstrovertti vaan jotain sieltä välimaastosta. Tämä välimaastoilu ilmenee aika hyvin työkontekstissa: totaalisen yksinäinen työ tekee minut aika mökkihöperöksi, kaipaan päivääni (ja työhöni) sosiaalisia kontakteja, mutta toisaalta ajatuskin avokonttorista hirvittää, ja keskittymistä vaativan työn teen ehdottomasti parhaiten omassa rauhassani suljettujen ovien takana. En kuitenkaan ole niitä introvertteja, jotka pystyisivät uppoutumaan kiinnostaviin työtehtäviin tuntikausiksi unohtaen ajankulun. Itse asiassa toimin aika lailla päinvastoin: työskentelen keskittyen ja tehokkaasti lyhyitä pätkiä, mutta tarvitsen kiinnostavistakin tehtävistä taukoja säännöllisesti, yleensä pienen breikin jo tunnin paahtamisen jälkeen. Totta kai paljon riippuu tehtävän laadustakin, esimerkiksi intensiivisestä kirjoittamisesta kaipaan taukoa selvästi nopeammin kuin sosiaalisesta kanssakäymisestä. 

Yksi kotona työskentelyn haasteista on tietysti yksinäisyys. Siinä on toki puolensa ja puolensa, mutta näiden viikkojen aikana olen suorastaan yllättynyt siitä, miten paljon tosiaan kaipaan edes jonkinlaista sosiaalista aspektia työhöni - edes sosiaalisen median, puhelimen tai sähköpostin välityksellä, jos ei kasvotusten. Minusta tulee hyvin äkkiä aikamoinen mökkihöperö, jos vietän yhdenkin kokonaisen päivän ypöyksin. Yksin vietettyjen päivien jälkeen sosiaalisuuden tarve ja sen myötä puheripuli on iltaisin valtava, ja tämän ansiosta kavereita onkin tullut nähtyä ihan mukavasti tänä syksynä (ja mieheke on saanut naureskella suustani pulppuavalle puhetulvalle arki-iltaisin). Toisaalta aikataulullisesti joustavassa erakkotyöskentelyssä on myös se hyvä puoli, että sitä voi tauottaa vaikkapa lounastamalla tai kahvittelemalla ystävän kanssa keskellä päivää. Myös päiväsaikaan lenkkeily ja muu vapaa-ajan puuhastelu tuo mukavan tunnin tai parin tauon työpäivän keskelle, ja sellaista taatusti tulen "perinteisessä" työssä kaipaamaan, kun todennäköisesti sellaiseen joskus päädyn. 

Yksi asia, mitä kotona työskennellessä kaipaan, ovat rutiinit. Ehkä minulla on huono itsekuri, mutta arkirutiinien luominen on minulle todella vaikeaa, jos ei ole riittävästi tiettyyn aikaan tietyssä paikassa tapahtuvia velvollisuuksia. Aamut ovat vaikeita, tulee nukuttua pitkään, vaikka kuinka aikoisi herätä ilman torkkua ja rykäistä päivän työt pois alta jo ennen puoltapäivää, jotta iltapäivällä voisi puuhastella jotain muuta. Välillä kammoksun ajatusta perinteisestä kahdeksasta neljään -työstä, mutta tällä hetkellä hieman haikailen sellaisen perään, sillä pakko on hyvä motivaattori tällaiselle vätykselle, jolle aikaiset herätykset tuntuvat olevan paljon suurempi haaste kuin vaikkapa terveellinen ruokavalio tai säännöllinen liikunta. Myös työn ja vapaa-ajan erottaminen toisistaan lienee huomattavasti helpompaa, jos työt voi ainakin fyysisesti ja toivottavasti myös psyykkisesti jättää työpaikalle. 

Kotona työskentelyssä on siis luonnollisesti omat haasteensa, mutta enimmäkseen kuitenkin nautin tästä uudenlaisesta elämänvaiheesta - siitä huolimatta, että pieni töidenhakustressi vaivaa koko ajan, kun omaa koulutusta, osaamista ja päämääriä paremmin vastaava työpaikka on jatkuvasti hakusessa. Ehkä tätä voisi ajatella jonkinlaisena pehmeänä laskuna työelämään opiskelujen jälkeen, ja osa-aikatyön ansiosta aikaa jää mukavasti myös omille projekteille, työnhaulle, harrastuksille ja sosiaaliselle elämälle. Pitemmän päälle taidan kuitenkin olla liian sosiaalinen tekemään näin yksinäistä työtä - mutta voisin kuvitella, että joku introvertimpi tyyppi saattaisi nauttia tällaisesta kotitoimistomeiningistä kovastikin :) Paljonhan tässä on samaa fiilistä kuin opiskelussa, tosin sitä en itse juuri tehnyt kotona vaan mieluummin yliopistolla tai jossain kahvilassa. Ehkäpä pitäisi testata, miten tämä työ sujuisi jossain rauhallisessa kahvilassa...

Onko teillä kokemuksia kotona työskentelystä? Millainen työympäristö teille sopii parhaiten? 


perjantai 23. syyskuuta 2016

Tyhjännauramisesta ja naurujoogasta

Yksi suomen kielen masentavimmista käsitteistä on mielestäni tyhjännauraja. Kulttuurissamme on perinteisesti arvostettu vakavuutta, itsensä hillitsemistä ja asiallisuutta nauramisen, ilonpidon ja ylipäätään tunteiden näyttämisen kustannuksella - ja tämä tuskin on omiaan edistämään hyvinvointiamme. Toki itsensä hillitsemiselle on paikkansa, eikä missä tahansa tilanteessa sovi revetä nauramaan tai muutenkaan ilmaista tunteitaan kovin räiskyvästi, mutta vapaa-ajalla sillekin pitäisi olla mahdollisuus. Nauraminen nimittäin tekee hyvää niin keholle kuin mielelle, oli siihen syytä tai ei. Jokainen varmasti tietää, miten rentouttavaa on nauraa oikein kunnolla, miten kunnon nauruhepuli saa huolet ja murheet kutistumaan ja lisäksi lisää yhteenkuuluvuden ja läheisyyden tunnetta kanssanaurajien kanssa. Potentiaalisesti naurattavia asioita ja tilanteita löytyy toivottavasti jokaisen jokapäiväisestä elämästä, mutta niille, jotka haluavat varta vasten harjoitella tyhjännauramisen jaloa taloa, on olemassa sellainenkin kiehtova laji kuin naurujooga



Tätä 1990-luvulla Intiassa kehitettyä lajia on harrastettu Suomessakin jo jonkin aikaa, ja aika moni tuttuni on päässyt tutustumaan siihen esimerkiksi työpaikan virkistyspäivien yhteydessä. Itse olen ollut utelias kokeilemaan ohjattua tyhjännauramista porukalla jo ties kuinka pitkään, ja pari viikkoa sitten Viisas elämä -messuilla tähän tarjoutui vihdoin matalan kynnyksen mahdollisuus. Tarjolla oli Mari Lämsän ohjaama tunnin mittainen tutustuminen naurujoogan maailmaan, ja siellä pääsimmekin kokeilemaan muutamia käytännön nauruharjoituksia. Naurujoogan taustalla on tieto siitä, että elimistömme ei huomaa eroa tietoisesti aiheutetun ja spontaanin naurun välillä: molemmilla vaikuttaisi olevan samoja terveyshyötyjä. Nauru lisää endorfiinin tuotantoa, mikä mm. auttaa kehoa ja mieltä rentoutumaan, parantaa oppimis- ja keskittymiskykyä, lisää luovuuden ja energian tunnetta sekä yhteenkuuluvuutta ja me-henkeä. Luonnollisesti nauru on myös fyysinen toiminto, jolla on joitain samoja vaikutuksia kuin liikunnalla, se esimerkiksi vaikuttaisi vahvistavan sydäntä ja keuhkoja sekä laskevan verenpainetta. 



Naurujoogatyöpajaan uskaltautuminen oli minulle iso askel, sillä en varsinaisesti ole leikkimielinen heittäytyjä, jonka olisi helppo poistua kauas omalta mukavuusalueeltaan vieraiden ihmisten seurassa - ja heittäytymistä ja itsensä liiallisesta tarkkailusta hellittämistä naurujooga ainakin minulta vaati. Harjoitus aloitettiin ottamalla kontaktia toisiin osallistujiin ensin pelkällä katseella, sitten leikkimielisillä fyysisillä harjoituksilla, jotka kirvoittivat useimmissa jo aikamoista tirskuntaa. Katsekontakti ja vuorovaikutus ovatkin tärkeässä roolissa naurujoogassa: nauru on hyvin pitkälti sosiaalista toimintaa, ja moni on varmasti huomannut, miten yksin ollessa ei tule läheskään yhtä helposti naurettua vaikkapa komediasarjoille kuin toisten seurassa. Nauru ja hyvä fiilis tarttuvat, kunhan vain uskaltaa olla läsnä ja kontaktissa toisiin. Tämä ei tietenkään ole aina helppoa, ja voisin kuvitella, että itse joitakin vuosia nuorempana ja vielä nykyistäkin estyneempänä olisin saattanut kokea naurujoogan aika ahdistavana. Lämmittelyharjoitusten jälkeen päästiin itse asiaan, eli tietoisesti tuotettuun nauramiseen, siihen tyhjännauramiseen. Etukäteen olin hieman ihmetellyt, kuinka typerältä sellainen tuntuu, mutta tällä kertaa kokemus osoitti, että juuri typeryys ja naurettavuus on selvästi yksi niistä syistä, miksi naurujooga toimii: kun tehdään jotain tarpeeksi pöljää, se alkaa väkisinkin naurattaa - ja aika rankasti, sillä välillä käkättäminen alkoi sattua vatsalihaksiin sen verran, että oli pakko pitää ihan tarkoituksella taukoa nauramisesta! Todella myönteinen kokemus siis, hienoisista ennakkoluuloista huolimatta. Itse asiassa luulen, että kaikenlaiset leikkimieliset pöljäilyharjoitukset tekevät hyvää juuri kaltaisilleni vähän jäykille vakavikoille, jos vain uskallamme antaa niille mahdollisuuden :) 

Oletteko te kokeilleet naurujoogaa? Millaisia ajatuksia teillä herää tyhjännauramisesta?

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Viisas elämä -kirjauutuuksia

Hassu tunne, jota voisi hyvinvointiähkyksikin nimittää: kun on viikonlopun aikana kokeillut naurujoogaa, meditoinut, herkutellut raakakakuilla ja smoothieilla sekä kuunnellut läpi monen monta hyvinvointiaiheista luentoa, tekisi mieli lähinnä heittäytyä sohvalle syömään sipsejä ja karkkia ja katsomaan jotain mahdollisimman älyvapaata hömppäsarjaa. Joku tasapaino tässäkin touhussa on sentään oltava!

Näin kirjoitin eilen Facebookiin Viisas elämä -messuilta kotiuduttuani. Viikonloppu oli antoisa ja ajatuksia herättävä mutta myös varsin intensiivinen pläjäys hyvinvointia - ja ilmeisesti en ole niin hc-hyvinvointibloggaaja, etten kokisi sellaisen myötä pientä vastarintaa tai ainakin tasapainottamisen tarvetta! Ajattelen, että hyvään elämään mahtuu myös niitä sipsien, sohvan ja hömppäsarjojen parissa vietettyjä iltoja siinä missä joogaa, terveellistä ruokaa, tietoista läsäoloa ja itsensä kehittämistäkin. 
Tänä viikonloppuna on tosiaan kuitenkin keskitytty enemmän tähän jälkimmäiseen puoleen varsin monesta näkökulmasta.

Aloitin messuvierailuni lauantaiaamuna pressitilaisuudesta, jossa esiteltiin kolme Viisas elämä -kustantamon uutuuskirjaa: Miia Huitin Stressikupla, Ira Koivun Vapaa viinistä ja Pirjo Saarnian Terveellisempiä herkkuja. On aina mielenkiintoista kuulla kirjailijoiden esittelevän omia teoksiaan ja avaavan niiden aiheisiin liittyviä ajatuksiaan, ja tällaisen pienimuotoisen tilaisuuden hyvä puoli oli tietysti se, että myös keskustelua pääsi syntymään jonkin verran - ja sitä olisi varmasti voinut jatkaa pitempäänkin, jos aikaa olisi ollut. 


Psykologina ja mielen ihmeisiin painottuvan blogin kirjoittajana kiinnostuin erityisesti Huitin kirjasta, onhan stressi todella monia koskettava haaste, jonka taltuttamiseen lisäkeinot ovat varmasti tervetulleita. Huitti on aiemmin tehnyt uraa pankki-, rahoitus- ja henkilöstöalalla, mistä hän oman loppuunpalamiskokemuksensa myötä on vaihtanut alaa stressivalmentajaksi, puhujaksi ja nyt siis myös kirjoittajaksi. Hän kuvaili kirjaansa hyvin käytännönläheiseksi paketiksi, joka tarjoaa helppoja ja tehokkaita työkaluja stressitason laskemiseen. Huitin mukaan kirjan on tarkoitus olla niin helppolukuinen ja -käyttöinen, että kovan stressin kourissa kärvistelevä ihminenkin jaksaa tarttua siihen ja pystyy hyötymään siitä. Tämä onkin tärkeä pointti, sillä raskaan elämäntilanteen keskellä uupuneena ei välttämättä jaksa syventyä perusteelliseen teoriatietoon tai filosofiseen pohdiskeluun, vaikka sellainen periaatteessa kiinnostaisikin. Kirjan harjoitukset pohjautuvat Alexander Loydin kehittämään Paranemisen avain -menetelmään, josta ei ole juuri tutkimustietoa, mikä jäi hieman askarruttamaan mieltäni. Aion kuitenkin uteliaana tutustua tarkemmin Huitin kirjaan, joten palataan aiheeseen myöhemmin. 


Terveellisempiä herkkuja -kirja on ravitsemusterapeutti Saarnian tuotos, jossa esitellään sitä, millaisia herkkuja voi syödä hyvällä omallatunnolla vaikka päivittäin. Saarnia on julkaissut jo aiemmin useita terveellistä ruokavaliota käsitteleviä kirjoja (mm. Irti makeanhimosta, siinäpä vasta allekirjoittanutta omakohtaisesti kiehtova aihe, olen nimittäin varsin perso makealle...), ja hänen otteensa aiheeseen perustuu suureksi ilokseni tieteelliseen tutkimustietoon. Itse en ole juurikaan lukenut ravitsemusaiheista kirjallisuutta, ja koko aihe vähän ahdistaa: informaatiota tulvii joka puolelta, sen luotettavuutta on maallikon haastavaa arvioida, ja eri näkemykset ovat usein räikeästi ristiriidassa keskenään. Tästä näkökulmasta Saarnian kirja vaikutti varsin lupaavalta ja selkeältä. Kirjassa on tarjolla sekä tietoa eri ruoka-aineiden terveysvaikutuksista että reseptejä, joissa on mm. tuunattu perinteisistä leivonnaisista terveellisempiä versioita. Minuun vetoa kovasti idea siitä, että herkuttelukin saa olla osa terveyttä tukevaa elämäntapaa, ja nyt tuli kyllä aikamoinen into alkaa itsekin kokeilla erilaisten hieman terveellisempien herkkujen valmistamista.



Toimittaja Ira Koivun kirja Vapaa viinistä käsittelee nimensä mukaisesti liiallisesta alkoholinkäytöstä vapautumista. Esimerkiksi Ilta-Sanomissa, Helsingin Sanomissa ja Trendissä toimittajana työskennellyt Koivu laittoi itse korkin kiinni vuonna 2015 ja alkoi tämän jälkeen toteuttaa vapautuneemmin unelmiaan myös ammatillisella kentällä. Kirjassa kerrotaan Koivun oman tarinan lisäksi myös neljän muun naisen kokemuksia siitä, miten ongelmallisesta alkoholinkäytöstä voi päästä irti. Näiden kolmen kirjan aihepiireistä tämä on itselleni selvästi etäisin, sillä oma alkoholinkäyttöni on aina ollut todella vähäistä, eikä lähipiiristäkään taida ongelmakäyttäjiä löytyä. Äärimmäisen tärkeä ja monia koskettava teema tämä joka tapauksessa on, joten toivottavasti tällainen tositarinoita sisältävä kirja tarjoaa toivoa ja motivaatiota heille, jotka alkoholin ongelmakäytön kanssa painiskelevat. 

Istuskelin messuilla myös varsin monella kiinnostavalla ja/tai ajatuksia herättävällä luennolla (ja kokeilin sitä naurujoogaakin!), muutamiin mietteisiin lupaan palata myöhemmin! :) 

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Menovinkki: Viisas Elämä -messut Tampereella

Ensi viikonloppuna täällä meillä päin tapahtuu jälleen, sillä Tampere-talossa vietetään 10.-11.9. nyt neljättä kertaa järjestettäviä Viisas Elämä -messuja. Tapahtuma keskittyy hyvinvointiin varsin kokonaisvaltaisesti tarkasteltuna: ohjelmassa on mm. luentoja, workshoppeja ja jooga- ja meditaatiotunteja, ja esiintyjinä on kirjava joukko hyvinvoinnin parissa tavalla tai toisella työtään tekeviä ihmisiä. Ja toki mukana on myös pitkä liuta näytteilleasettajia, joilta voi ostaa erilaisia hyvinvointiin liittyviä tuotteita ja palveluita. Itse osallistuin Viisas Elämä -messuille ensimmäistä kertaa viime syksynä, ja tapahtumasta jäi pääosin positiivinen fiilis - joskin myös hieman ristiriitainen, sillä esiintyjien joukossa tuntui silloin olevan paitsi päteviä asiantuntijoita, myös sellaisia tyyppejä, joiden puheista en juuri vakuuttunut. Se on kuitenkin varmaa, että kuulemani luennot herättivät hyvin paljon ajatuksia ja innoittivat pohdiskeluun, ja ennen kaikkea tämän takia aion osallistua messuille tänäkin vuonna. Viime kerralla keskityin erityisesti luentojen kuuntelemiseen ja suurin osa workshopeista ja joogatunneista jäi välistä, joten tällä kertaa kiinnostaisi osallistua myös sellaisille. Valinnanvaikeus tosin taitaa jälleen kerran iskeä (se vika monipuolisissa tapahtumissa aina on, että monet kiinnostavat jutut menevät päällekkäin, eikä itseään pysty repimään joka suuntaan), sillä paljon mielenkiintoisia esiintyjiä ja mieltä askarruttavia juttuja näyttäisi olevan tarjolla. Tässä ohjelmasta muutama tärppi, jotka vähän kiinnostelisivat meikäläistä: 



Mari Lämsä: Vapauta sisäinen nauruvoimasi (la klo 11) - olen iät ja ajat halunnut kokeilla naurujoogaa, ja nyt siihen olisi kerrankin tällainen matalan kynnyksen mahdollisuus. Kaikenlaisissa hulvattomissa harjoituksissa aina jännittää se tarvittava heittäytyminen ja rennosti ottaminen, kun itse olen luonteeltani vähän arka ja jäykkä, mutta veikkaanpa, että juuri tällaiselle ihmiselle kuulemma tunnelukkoja avaavat ja rentouttavat nauruharjoitteet voisivat sopia. 

Aku Kopakkala: Voiko itsensä liikkua viisaaksi? (la klo 13) Olin viime keväänä Kopakkalan vetämässä interpersoonallisen psykoterapian koulutuksessa, ja aiemminkin olen ollut parilla hänen luennollaan, ja nämä ovat kaikki olleet erittäin ajatuksia herättäviä kokemuksia, vaikka en olekaan varauksetta kaikesta samaa mieltä hänen kanssaan. Kopakkala on paitsi psykologi ja suosittu luennoitsija, myös ultrajuoksija, ja tällä kertaa aiheena onkin tarkastella tutkimukseen ja kokemukseen perustuen liikunnan vaikutusta ihmismieleen. 

Madventures Riku Rantala ja Tuomas Milonoff: Menestykseen verellä, sisulla ja intuitiolla (la klo 14) - tässä taitavat olla yhdet messujen tunnetuimmista esiintyjistä, ja rohkenenpa luulla, että luennolle on tulijoita ruuhkaksi asti. Itse en ole Madventures-sarjaa katsonut koskaan (aukko sivistyksessä ilmeisesti), mutta näiden herrojen keskustelu menestyksestä ja unelmien toteuttamisesta tulee varmasti olemaan kiinnostavaa kuultavaa. 

Paula Kiuru: YogaGroove (la klo 17, su klo 11) - joogaa, jossa lupaillaan olevan rentoa ja hauskaa meininkiä musiikin soidessa, kuulostaa juuri allekirjoittaneeseen vetoavalta jutulta! Itsehän ärsyynnyn joogatunneilla joskus liiasta vakavuudesta ja totisuudesta (kundaliinijooga esimerkiksi ei tämän takia tuntunut loppujen lopuksi ollenkaan omalta jutulta), vaan kaipaan enemmän rentoutta ja sellaista tunnelmaa, että tunnilla ei ole pakko olla koko ajan henkistyneenä ja hipihiljaa. 

Lorenz Backman: Vaikuttava keho - voiko kehon asento vaikuttaa mielentilaasi? (su klo 12) Näyttelijänä ja erityisesti juontajana tunnettu Backman on opiskellut erinäisillä kursseilla ja oman kokemuksen kautta esiintymisrohkeutta, ja tällä luennolla käsitellään mm. sitä, miten kehon asento ja eleet vaikuttavat mieleen tiedostamattomalla tasolla, ja miten kehonkieli voi vaikuttaa siihen, millaisen vaikutelman sosiaalisissa tilanteissa itsestään antaa. Erittäin mielenkiintoinen aihe, johon olen itse perehtynyt valitettavan vähän, joten tässä olisi kyllä kiinnostavaa päästä hieman pintaa syvemmälle. 

Annamari Ylianttila: Leikkivä kirjoittaminen (su klo 11 luento, su klo 14 workshop) Tämä pisti silmään ehkäpä ensimmäisenä messuohjelmasta, olenhan kovin kiinnostunut kirjoittamisesta ja luovuudesta hyvinvoinnin edistäjinä. Itse olen kirjoittajana aika itsekriittinen, mikä usein rajoittaa tekemistä ja vapaata ideointia, joten rennompi ja leikkivämpi ote kirjoittamiseen kuulostaa sellaiselta jutulta, mikä voisi auttaa luovuutta virtaamaan hiukan vapaammin. 

Koko ohjelma löytyy täältä, käykäähän kurkkaamassa, jos tapahtuma kiinnostaa! 

torstai 1. syyskuuta 2016

Syksyn tavoitteet ja toiveet

Syksy tuntuu aina omalla tavallaan uudelta alulta (ainakin ihmiselle, joka ajatuksissaan elelee edelleen vahvasti koulumaailmassa), joten se on myös mitä mainioin ajankohta oman elämän arvioinnille ja uusien tavoitteiden asettamiselle. Toki sitä voisi vain olla öllöttää tyytyväisenä tämänhetkiseen elämäänsä, mutta itse olen sen verran vetelää sorttia, että energisenä ja motivoituneena pysyäkseni tarvitsen päämääriä joita tavoitella. Toisaalta tavoitteeni eivät useinkaan ole kovin spesifejä tai mitattavissa olevia: en ole koskaan esimerkiksi innostunut tavoitteellisesta salitreenistä tai juostujen kilometrien seuraamisesta, saati sitten tiukkapipoisesta ruokavaliosta tai oikein mistään, mihin pitäisi sitoutua joka hemmetin päivä. Olen perusluonteeltani aikamoisen jähmeä kontrollifriikki, joka ei todellakaan ole elämää helpottava tai hyvinvointia lisäävä piirre. Siksi tavoitteeni liittyvätkin usein rennommin ottamiseen ja henkistä hyvinvointia edistäviin toimenpiteisiin - jotka useimmiten tuppaavat lisäämään myös fyysistä hyvinvointia, vaikka en lähtisikään hommaan esimerkiksi paremman kunnon tavoittelu edellä. Mieli ja keho ovat niin tiiviisti yhteydessä toisiinsa (tai oikeastaan, mielihän on tiettävästi lähtöisin aivoista, jotka ovat osa kehoa, joten koko erottelu on loppujen lopuksi melko turha), että toisen hyvin- tai pahoinvointi heijastuu väistämättä toiseenkin.

Kesän pitkän lomailun ja työttömyyden myötä arkirutiinit ovat aika lailla kadonneet elämästäni. Niinpä päätin eilen hieman kirjoitella ylös, millainen olisi ihanteellinen arkeni lähitulevaisuudessa - ja niiden aatosten pohjalta tietysti mietin, mitkä voisivat olla tavoitteitani ja toiveitani tälle syksylle. Ihannearjesta kirjoittamisesta tuli muuten todella hyvä ja innostunut olo, varsinkin kun tajusin, että se on oikeastaan aika helposti toteutettavissa! Tärkeimmiksi pointeiksi nousivat ennen kaikkea säännöllinen vuorokausirytmi, liikuntaharrastukset, työ, vapaaehtoistyö ja muut "hyödylliset" toiminnot sekä totta kai läheisiin ihmissuhteisiin panostaminen. Päätin jakaa valtaosan näistä lyhyehkön aikavälin tavoitteistani täälläkin, jotta ne tulisivat hieman konkreettisemmiksi - ja sitä paitsi tavoitteissa on helpompi pysyä, kun niistä on kertonut muillekin, silloinhan niistä lipsuminen harmittaa tavallistakin enemmän. 

Tänä syksynä aion tai haluan siis ainakin:

Tehdä töitä ja vapaaehtoistyötä. Kyllä alkaa lomailu ja jatkuva elämän suunnan pohdiskelu riittää, tällainen tuntuu omalla kohdallani lähinnä passivoivan ja lisäävän liiallista itseeni käpertymistä. Tietenkään töihin ei noin vain mennä, mutta jotain mielekästä ja muitakin hyödyttävää tekemistä taatusti aina löytyy, kun vain etsii avoimin mielin.

Päästä lopultakin eroon aamuisin torkuttamisesta. Ihan hävettää kertoa, että tämä on ollut jonkinmoinen ikuisuusprojekti jo vuosien ajan, mutta ikinä torkuttomuus ei ole kestänyt muutamaa päivää pidempää putkeen. Ymmärrykseni ei ihan riitä siihen, miten tämä voikin olla niin vaikeaa, mutta sen verran tyhjänpäiväinen ja väsyttävä touhu on kyseessä, että siitä on päästävä irti. Aamut ovat aina olleet minulle vaikeita, mutta pahimmillaan tunteja kestävä heräämisrupeama ei todellakaan helpota niitä.

Tehdä liikunnasta jälleen itsestäänselvä osa arkea. Tässä olen päässyt jo melko hyvään vauhtiin, sillä ostin kausikortin ilmajoogaan (eikä siellä käyminen ole jäänyt pelkäksi aikomukseksi) ja ilmoittauduin työväenopiston tanssikurssille, joka alkaa ensi viikolla ja jota odotan innolla (ja hiukan myös jännityksellä, sillä en ole kokeillut jazztanssia ennen). Lisäksi aion käydä kävely- ja juoksulenkeillä sekä tehdä vähintään lyhyitä jooga- ja lihaskuntoharjoituksia kotona. Hyötyliikuntaa minun on onneksi vaikea välttää, sillä kuljen lähes joka paikkaan kävellen tai pyörällä. 



Lukea kaunokirjallisuutta. Viime aikoina lukeminen on painottunut valitettavan paljon tietokirjallisuuteen, ja olen kaipaillut kovasti romaanien lukemista. Kaikeksi onneksi perustimme vihdoin kaverini kanssa lukupiirin, jollaiseen osallistumisesta olen haaveillut jo pitkään. Nyt se lopultakin toteutui, ja toivon mukaan saan sen myötä paljon uusia ideoita ja inspiraatiota kaunokirjallisuuden lukemiseen. Tai ainakin on "pakko" lukea vähintään se yksi romaani kuukaudessa. 

Kutsua useammin ystäviä kotiini. Rakastan toisten luona kyläilyä ja noin niinkuin periaatteessa myös kutsun ihmisiä kylään mielelläni, mutta jostain syystä kavereita tulee silti useimmiten nähtyä kahviloissa. Useimmat kavereistani eivät tunne toisiaan, joten olisi myös hauskaa pitää silloin tällöin illanistujaisia, joissa voisin tutustuttaa eri kautta tuttuja ystäviäni toisiinsa. Itse asiassa tällaista on luvassa jo tulevana viikonloppuna, kun pidän aikamoisella viiveellä pienet valmistujaisjuhlat kavereilleni (hieman muuten jännittää). 

Lopettaa tavallisen kahvin juomisen. Kofeiiniton käy, ja sellaisen saatavuus kivoimmista kahviloista on onneksi helpottanut prosessia huomattavasti, vaikka edelleen olenkin silloin tällöin sortunut normikahviin ja päässyt osalliseksi sen ikävistä sivuvaikutuksista (toisille kahvi sopii, toisille ei - itse en nuku, ahdistun, saan vatsakipuja ja menetän keskittymiskykyni). 

Altistua taiteelle eri muodoissaan mahdollisimman usein. Koska mikään nyt ei vaan inspiroi yhtä paljon. Liika älyllisyys ja asiallisuuteen keskittyminen ei mielestäni tee ihmiselle hyvää, ja itse sorrun sellaiseen aivan liian usein, vaikka puheen tasolla jaksankin aina hehkuttaa luovuuden ja mielikuvituksen voimaa. 

Millaisia aikeita, toiveita ja tavoitteita teillä on tälle syksylle?