sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Onnellistuttavia asioita

Aikaiset aamukävelyt ja niiden jälkeiset kahvila-aamiaiset (ja esimerkiksi kakkupala on joskus oikein oivallinen aamiainen)

Joogahetki vauhdikkaan ja paikoin ärsyttävänkin työpäivän jälkeen

Se hetki, kun huomaa päivän selvästi pidentyneen, vaikka muuten onkin ankein mahdollinen loskakeli

Uuden lempikahvilan löytäminen

Pinkit auringonlaskut



Hiljainen junavaunu, teetä pahanmakuisessa pahvimukissa ja mukaansatempaava kirja

Kun huomaa tutusta paikasta ja ihmisestä jotain kaunista, mihin ei ole ennen tajunnut kiinnittää huomiota

Hetkellinen tunne siitä, että kaikki on elämässä kohdallaan mutta opittavaakin riittää

Vapauden tunne, kun pääsee perjantaina lähtemään aiemmin töistä ja kävelee hiljaisen kaupungin läpi junalle, joka kerrankin on ajoissa

Pakahduttavan kauniit ja itkettävät oopperat



Kiinnostavien keskustelujen sivusta kuunteleminen julkisilla paikoilla (joskus tekisi mieli kommentoida, mutta vielä en ole kehdannut)

Odottamattomasta aiheesta innostuminen

Runot, jotka tavoittavat juuri sen tunteen tai ajatuksen, mille on itse yrittänyt kovasti löytää sanoja



Kun töissä menee tauolle eri aikaan kuin muut ja saa juoda teensä hiljaisuudessa ja plärätä läpi päivän lehdet (taitaa minussakin olla vähän erakon vikaa)

Kevyt pakkaslumisade

Kun joskus havahtuu huomaamaan oman kehityksensä asiassa, joka on aiemmin tuntunut todella vaikealta

Kun muistaa, että edes talvea ja loskaa ei riitä loputtomiin (kevät tuu jo!)

Mikä teitä ilostuttaa juuri nyt? 

maanantai 15. helmikuuta 2016

Kirjavinkki: Hyvän mielen taidot

Suhtautumiseni self help -kirjoihin on hieman ristiriitainen: ajatuksesta pidän todella paljon (ihmisten into kehittää itseään on toki hieno asia, ja on myös hienoa, jos siihen on helposti tarjolla apuvälineitä), toteutus puolestaan usein nyppii. Kirjaston tai kirjakaupan self help -hyllyltä löytyy lähes kaikkea mahdollista aina enkeli- ja horoskooppihömpästä tieteelliseen tutkimustietoon, mikä suoraan sanottuna huolettaa. Toki ihmisellä on oikeus myös hömppään ja ei-tieteellisiin lähteisiin, mutta jaksan silti paheksua sitä, että kirjakaupoissa niitä löytyy esimerkiksi psykologia-otsikon alta tieteeseen pohjaavien opusten vierestä. No, tämän johdannon olisi oikeastaan voinut vaikka jättää välistä, sillä tällä kertaa luin mitä ilmeisimmin self help -genreen lukeutuvan kirjan, jota voin lämpimästi suositella!

Maaretta Tukiaisen vastikään ilmestynyt Hyvän mielen taidot on takakansitekstin mukaan kirja, joka "kannustaa sinua tunnistamaan oman potentiaalisi ja tekemään unelmistasi totta." Aika paljon luvattu, mutta kirjan idea on yksinkertaisuudessaan hyvä ja selkeä: kirjassa esitellään taitoja, joiden avulla jokainen voi kehittää mieltään joustavammaksi, kehittää itsetuntemustaan ja saada elämäänsä lisää iloa ja merkityksellisyyttä. Kirjan oheen voi hankkia myös Hyvän mielen kortit, joissa kuuluu olevan ytimekkäitä vahvistuslauseita kirjassa esiteltyihin taitoihin liittyen. 
Kirjassa esitellyt taidot on jaettu seitsemään kokonaisuuteen: myönteisyyden taidot, tahdonvoimataidot, vuorovaikutustaidot, myötätuntotaidot, luovuustaidot, läsnäolotaidot ja itsensä johtamisen taidot. Jokaiseen pakettiin sisältyy 7-8 yksittäistä taitoa, joita kirjassa esitellään yhteensä 53 kappaletta - aika paljon harjoiteltavaa siis, jos päättää ottaa asiakseen käydä kaikki läpi! Jokaisen taidon esittelyn yhteydessä on tosielämän esimerkkitarinoita ja lukuisia käytännön harjoituksia, joiden avulla kyseistä taitoa pääsee mukavasti treenaamaan vaikka saman tien. 



Taitokokonaisuudet eivät tietenkään ole tuulesta temmattuja vaan perustuvat tutkimustietoon positiivisen psykologian alalta. Mukana on varmasti monille paljon tuttujakin juttuja: tietoisen läsnäolon, kiitollisuuden harjoittamisen ja myönteisyyden positiiviset vaikutukset elämänlaatuun lienevät kyllä pääpiirteissään asiasta kiinnostuneiden tiedossa. Mielestäni kirjan vahvuus on kuitenkin ennen kaikkea siinä, että se on kattava ja napakka paketti positiivisen psykologian aiheita ja harjoituksia, joita harvemmin löytää näin suurta määrää yksien kansien välistä. Kirjaa on helppo ja miellyttävä lukea vaikka kappale kerrallaan satunnaisessa järjestyksessä, sillä taitojen harjoittelujärjestyksellä ei juuri ole väliä. Kaikkia kirjan harjoituksista en tietenkään ole ehtinyt testata läpi, ja osa niistä olikin jo ennestään tuttuja, mutta ainakin osaan lopuista aion myös tutustua jatkossa - ja luultavasti myös hyödyntää joitakin niistä asiakastyössä, sillä uudet ja konkreettiset ideat ovat aloittelevalle mielenterveysalan työläiselle erittäin tervetulleita :) 

lauantai 6. helmikuuta 2016

Oppitunti yksinkertaisuudesta

Olen asunut nyt neljä viikkoa Kokkolassa, jossa olin aiemmin käynyt vain muutaman kerran ohikulkumatkalla. Tulin tänne yksinomaan työharjoittelun takia ja vieläpä melko vastentahtoisesti: työ sinänsä on todella kiinnostavaa ja mielekästä, oikeastaan juuri sitä, mitä harjoittelulta kaipasinkin, mutta pikkukaupunkielämä ei houkutellut eikä ole ainakaan vielä imaissut sisäänsä. Sosiaalinen elämä on parin tunnin junamatkan päässä, lähti sitten pohjoiseen tai etelään, mutta täältä en tunne kuin yhden ihmisen työkuvioiden ulkopuolelta. Harrastusmahdollisuudet ja kulttuuritarjonta ovat luonnollisesti aika paljon rajallisemmat kuin Tampereella - tai siis missään, missä olen tähän mennessä ehtinyt asua. Kahvilat, museot ja muut (vähäiset) kiinnostavat paikat, joissa voisi vapaa-aikaansa viettää, menevät kiinni viimeistään kuudelta. Kaupungille on aivan turha lähteä ihmettelemään ja katselemaan ihmisiä, sillä ainakaan näin talviaikaan juuri ketään ei näy. Lyhyesti sanottuna olen joutunut (tai päässyt, näkökulmasta riippuen) olosuhteiden pakosta harjoittelemaan aika erilaista elämänmenoa kuin mihin olen tottunut.


Työharjoittelun väliaikaisuuden vuoksi asun edelleen toinen jalka Tampereella, jonne junailen viikonloppuisin ja jossa suurin osa elämästäni tuntuu muutenkin olevan. Sain tiedon harjoittelupaikasta sen verran myöhään syksyllä, että en jaksanut alkaa säätämään asuntoasioiden kanssa vaan otin ilomielin vastaan työpaikkani tarjoaman kalustetun soluasunnon. En ole koskaan aiemmin asunut solussa tai muutenkaan kämppiksen kanssa, joten muutto jännitti aika lailla, sillä tiedän kaipaavani kotona ihan aika paljon omaa tilaa ja rauhaa. Kävi onneksi niin iloisesti, että kämppikseni on paikalla vain yhden yön viikosta, joten käytännössä asun yksin - rauhasta ja hiljaisuudesta ei sen sijaan voi juuri puhua, sillä vanhassa ja vähän kämäisessä talossa naapurien normaali puhekin kuuluu seinien läpi. Eniten ahdistusta kuitenkin aiheutti varsinkin alussa se, että huoneessani on pelkkä sänky, pieni pöytä ja tuoli - aika ankeaa mukavuudenhaluiselle pumpulissa kasvaneelle kakaralle, jolle elämä ilman sohvaa tai edes nojatuolia tuntuu aika karulta! Pesukonetta ei ole, tiskikoneesta puhumattakaan. Ruoanlaiton kannalta on osoittautunut haasteelliseksi se, että pakastinlokero on sen kokoinen, ettei varastoon kokkaaminen ole vaihtoehto. Kaiken kaikkiaan voisi sanoa, että olen joutunut palaamaan perusasioihin ja pärjäämään vähemmällä kuin mihin olen tottunut. Ihan havahduttavaa, sanoisin. Usein tämä vähempi nimittäin riittänee aivan hyvin, kysymyshän on vain siitä, mihin on tottunut.  


Ensimmäiset pari viikkoa olivat ankeita työn kiinnostavuudesta huolimatta: vapaa-ajalla oli vaikea keksiä mitään tekemistä, kahdenkymmenen asteen pakkasessa ei uskaltanut paljon ulkoillakaan, naapurien kolistelu ja kälkätys saivat hermot riekaleiksi, söin lähinnä helppoja valmisruokia ja podin  jatkuvaa yksinäisyyttä. Seuran puute kyllä raastaa edelleen, melko sosiaalinen ihminen kun loppujen lopuksi olen, mutta muuten yksinkertainen ja säännöllinen elämänrytmi on alkanut jollain tavalla jopa viehättää. Siitä on niin kauan, kun minulla on viimeksi ollut säännöllinen päivärytmi, että nyt tuntuu suorastaan jännittävältä tai ainakin inspiroivalta tietää tasan tarkkaan, missä olen arkisin noin kahdeksasta neljään. Päivät kuluvat nopeasti, ja viikonloppuja osaa arvostaa aivan uudella tavalla, kun nyt ne ovat ainoita hetkiä, jotka voin viettää Tampereen kodissani (tai kotikotona, kai sielläkin voisi joku viikonloppu käydä, kun matkakaan ei ole pitkä) ja niiden ihmisten kanssa, jotka eivät ole mukana elämässäni vain olosuhteiden pakosta. Arki-iltaisin olen ottanut tavaksi kävellä ympäri Kokkolaa katselemassa ihan uusia kulmia, mikä on osoittautunut todella mielenkiintoiseksi, koska uusia paikkoja riittänee ihan asuntoni lähiympäristöstä vielä vaikka kuinka paljon. Vielä kun päivät pitenisivät niin, ettei tarvitsisi pimeässä hortoilla… Myös jooga on löytänyt mutkattomasti paikkansa arjestani, ja ainakin lyhyt harjoitus tuleekin tehtyä arkisin joka päivä, millä on ollut vain myönteinen vaikutus kuntoon, mielialaan ja jaksamiseen. Muuten olen esimerkiksi lukenut kirjoja, katsonut dokkareita ja sarjoja, piirtänyt, kirjoittanut ja tietysti jaaritellut puhelimessa. Tylsää tulee toisinaan, mutta yhden jännän asian olen huomannut: arjen yksinkertaisten ja toistuvien rutiinien keskellä ei tule kovinkaan helposti vatvottua sekalaisia pikku murheita, mihin yleensä sorrun todella helposti. Päivätyöhön sopeutuminen jännitti etukäteen aika paljon, ja vieläkin suhtaudun siihen hieman ristiriitaisesti, mutta se on varmaa, että siihen liittyvä säännöllisempi vuorokausirytmi on tehnyt minulle todella hyvää, ihan jo yöunien laadunkin kannalta. Aamuihmiseksi en tosin ole vielä oppinut, mutta ehkä siihenkin vielä on mahdollisuus...


Olen aika varma, että tämä muutaman kuukauden jakso yksinkertaista ja rauhallista pikkukaupunkielämää on opettavainen kokemus - tai onhan se ollut sitä jo tämän ensimmäisen kuukauden ajan :) Pitemmän päälle tuskin viihtyisin pikkukaupungissa, kaipaan niin hirveästi   laajempia harrastusmahdollisuuksia, kaupunkikulttuuria, kahviloita, ravintoloita, ihmisvilinää, sen sellaista, mitä olen koko tähänastisen elämäni pitänyt itsestäänselvyytenä. Joskus aiemmin muistan kuitenkin ajatelleeni, että oliis mielenkiintoinen kokemus asua jonkin aikaa selkeästi pienemmässä kaupungissa. Olosuhteet ja ajatukset niiden mukana muuttuvat, joten tämä ajatus ei suinkaan ole ollut päällimmäisenä mielessä viime aikoina. Nyt olenkin yrittänyt aktiivisesti muistutella itseäni siitä, että avartava ajanjakso tämä ainakin tulee olemaan joka tapauksessa :) Ja sitä paitsi, Kokkolasta löytyy kovin kauniita paikkoja.