maanantai 22. tammikuuta 2018

Mistä merkityksellisyyttä työhön?

Onko työsi sinusta tärkeää ja mielekästä? Pääsetkö työssäsi toteuttamaan itseäsi, auttamaan muita tai tuottamaan maailmaan jotain uutta ja tarpeellista?

Yksi työhyvinvoinnin "trendeistä" ja tärkeistä keskustelunaiheista juuri nyt on työn merkityksellisyys ja mielekkyys. Se on tärkeää niin työntekijän itsensä kuin organisaationkin kannalta: työnsä mielekkääksi kokeva ihminen paitsi voi hyvin, myös hoitaa hommansa hyvin ja todennäköisesti myös "tartuttaa" myönteisiä tunteita ja intoa työkavereihinsa.

Sen arvioiminen, tuntuuko oma työ mielekkäältä vai ei, on usein helppoa. Sen sijaan sitä, mistä merkityksellisyyden kokemus juontaa juurensa, ei välttämättä ole helppo eritellä. Tarkemmasta analyysista voi kuitenkin olla apua esimerkiksi silloin, kun työn mielekkyys on vähän hakusessa. Toisinaan törmää ajatukseen, että tietyt työt ovat luonnostaan erityisen merkityksellisiä: harva kyseenalaistaa esimerkiksi hoitotyön tärkeyttä ja mielekkyyttä. Toki jotkut työt ovatkin välttämättömämpiä kuin toiset - mutta toisaalta esimerkiksi taiteen tekeminen koetaan usein hyvin mielekkäänä, vaikkei siinä henkiä pelastetakaan.  Itse asiassa työstä kuin työstä on mahdollista löytää mielekkyyttä, kunhan työn ja ihmisen ominaisuudet kohtaavat.




Työn merkityksellisyyttä ja sen lähteitä on viime vuosina tutkittu paljon. Erään näkemyksen mukaan merkityksellisellä työllä on kolme osatekijää. Ensimmäinen on se, että ihminen kokee työnsä  henkilökohtaisesti tärkeäksi ja mielekkääksi. Toinen on merkitysten luominen maailmaan työn kautta: työ voi auttaa ihmistä jäsentämään ympäröivää maailmaa sekä kasvamaan ihmisenä. Kolmas osatekijä on "suuremman hyvän" tuottaminen eli toisten ihmisten auttaminen tai uusien, hyödyllisten asioiden aikaansaaminen työn kautta. Toisinaan työtä ajatellaan pelkästään keinona elannon hankkimiseen ja ehkä itsensä toteuttamiseen, mutta se on myös yksi parhaista keinoista kiinnittyä yhteiskuntaan ja lähiyhteisöön.

Usein merkityksellisyydestä puhuttaessa painotetaan työntekijään itseensä liittyviä tekijöitä, kuten arvoja, motivaatiota ja työhön liittyviä uskomuksia. Esimerkiksi itseohjautuvuusteoria lähestyy merkityksellisyyttä psykologisten perustarpeiden täyttymisen kautta: työ on merkityksellistä, kun sen parissa voi kokea omaehtoisuutta eli autonomiaa, kyvykkyyttä ja yhteenkuuluvuutta sekä auttaa muita. Nämä neljä tarvetta ovat myös aidosti itsestä kumpuavan sisäisen motivaation lähteitä.




Omaan itseen liittyvien tekijöiden lisäksi merkityksellisyyteen tai sen puutteeseen vaikuttavat luonnollisesti myös työn ominaisuudet ja työyhteisö. Esimerkiksi hyvä johtaminen, lämpimät suhteet työtovereihin sekä porukkaan kuulumisen tunne ovat omiaan lisäämään työn mielekkyyttä niinäkin päivinä, kun to do -listalla on tylsähköjä pakollisia hommia. Omalta osaltaan mielekkyyden kokemukseen voi vaikuttaa myös se, kokeeko työntekijä saavansa työpanostaan vastaavan korvauksen työstään. Yksi työn merkityksellisyyteen vaikuttava tekijä on myös se, millaisena ihminen ylipäätään näkee työn roolin elämässään: onko se jotain, mitä tehdään lähinnä mukavan elämän  rahoittamiseksi, vai liittyykö siihen kenties jonkinlainen kutsumuksen tunne? 

Entä jos oma työ ei tunnu merkitykselliseltä - mitä sille voisi tehdä? Toki työpaikan tai alan vaihtoa voi aina harkita, mutta usein myös nykyisestä työstä voi tehdä mielekkäämpää ja motivoivampaa tuunaamalla sitä. Työn tuunaaminen tarkoittaa sitä, että työntekijä itse pyrkii muokkaamaan työtään paremmin omia tarpeitaan, vahvuuksiaan ja arvojaan vastaavaksi. Käytännössä se voi tarkoittaa esimerkiksi kehitysmahdollisuuksien etsimistä ja uusien taitojen opettelua, palautteen tai tuen pyytämistä, työhön liittyvien rutiinien muokkaamista tai uusiin projekteihin tarttumista. Tutkimusten mukaan työn tuunaaminen kannattaa silloinkin, kun työ on kiireistä ja kuormittavaa.

Itselle merkityksellistä työtä, alaa tai opiskelupaikkaa etsiessä on myös tärkeää tuntea omat arvonsa: Mikä on minulle (työ)elämässä tärkeintä? Millaisten päämäärien eteen haluan työskennellä siitä huolimatta, että se väistämättä on joskus vaikeaa ja rasittavaa? Missä työssä yhdistyisivät omani ja maailman tarpeet niin, että pääsisin sekä kehittämään itseäni että olemaan muillekin hyödyksi?


Mikä sinun työstäsi tekee merkityksellistä tai mielekästä? Tai miten voisit tehdä siitä mielekkäämpää?


Lähteitä:

Hakanen, Seppälä, & Peeters (2017). High job demands, still engaged and not burned out? The role of job crafting. International Journal of Behavioral Medicine, 24, 619-627.
Rosso, Dekas, & Wrzesniewski (2010). On the meaning of work: A theoretical integration and review. Research in Organizational Behavior, 30, 91-127.
Steger, Dik, & Duffy (2012). Measuring meaningful work: The work and meaning inventory (WAMI). Journal of Career Assessment, 20(3), 322-337.

Kuvat: Unsplash

maanantai 15. tammikuuta 2018

Etätyö - uhka vai mahdollisuus? 6 ideaa tehokkaaseen kotitoimistopäivään

Nykypäivänä on olemassa paljon töitä, joissa jatkuva fyysinen läsnäolo työpaikalla ei ole tarpeen: ihmisen saa tiettävästi kiinni muutenkin, ja tietokoneen ääressä kököttäminen on yleensä mahdollista lähes missä tahansa. Tätä on tietysti mahdollisuus hyödyntää vaikka luomalla kokonainen oma bisnes nettiin, mutta monet muutkin kuin digiyrittäjät voivat työskennellä ainakin toisinaan toimiston ulkopuolella - ja ehkä kannattaisikin, sillä parhaimmillaan joustavuus työpaikan ja -aikojen suhteen voi lisätä hyvinvointia ja tehokkuutta sekä helpottaa työn ja muun elämän yhteensovittamista.  Tässä postauksessa jaan muutaman ajatuksen kotona (tai muualla perinteisen toimiston ulkopuolella) työskentelyn haasteista ja niihin vastaamisesta sekä siitä, miten tehdä etäpäivästä tehokas ja mukava.

Jotkut suhtautuvat etätyöhön hieman epäluuloisesti mieltäen kotitoimistopäivät laiskotteluksi ja puoliteholla työskentelyksi. Toki joidenkin kohdalla voi käydäkin juuri näin, sillä kaikille etätyö ei välttämättä sovi. Toisaalta parhaimmillaan se mahdollistaa tehokkaamman työskentelyn ja ajankäytön sekä turhauttavien työmatkojen ja toimiston häiriötekijöiden välttämisen. Itse asiassa mielestäni "etätyö" tuntuu hieman vanhanaikaiselta käsitteeltä: siihenhän sisältyy ajatus siitä, että työ sijaitsee jossain tietyssä paikassa - vaikka kyse olisikin työstä, jonka hoitamiseen tarvitaan vain tietokone ohjelmistoineen, toimiva nettiyhteys ja ehkä puhelin. Ehkä  olisikin osuvampaa puhua vaikkapa joustavasta työstä?

Tässä postauksessa jaan muutaman ajatuksen tällaisen joustavan työskentelyn haasteista ja niihin vastaamisesta sekä siitä, miten tehdä etäpäivästä tehokas ja miellyttävä.




Muutama vinkki joustavan työn tekijälle

Työn ja vapaa-ajan erottaminen voi osoittautua haasteelliseksi ilman päivittäisiä siirtymiä työpaikan ja kodin välillä. Kotona työpäivä saattaa keskeytyä muuhun puuhasteluun ja toisaalta venyä helposti iltaan asti, kun se ei luontevasti pääty toimistolta lähtemiseen. Toisaalta etätyö voi myös helpottaa työn ja muun elämän yhteensovittamista, kun esimerkiksi työmatkoihin ei kulu aikaa (eikä rahaa). Etätyöpäivän rakenne kannattaa kuitenkin suunnitella hyvin: voit esimerkiksi asettaa itsellesi tietyn kellonajan, jolloin työnteko päättyy, tai suunnitella itsellesi päivänpäätösrituaalin, jonka myötä vaihdat vapaalle. Itse esimerkiksi usein meditoin tai harrastan liikuntaa heti työpäivän jälkeen, mikä auttaa hyvin saamaan ajatukset irti työasioista.

Muista säilyttää yhteys työyhteisöösi - älä siis etätyömahdollisuuksista huolimatta erakoidu kotiin! Pelkkää etätyöskentelyä paremmin monelle sopiikin varmasti paremmin toimistolla ja kotona työskentelemisen yhdistelmä, johon kuuluu esimerkiksi päivä tai pari etätöitä viikossa. Työyhteisöön kuulumisen tunne ja hyvät suhteet kollegoihin motivoivat ja innostavat, ja toisaalta työpaikalla fyysisesti ollessa on usein myös matalampi kynnys vaikka kysäistä apua työtoverilta. Lisäksi kotona jatkuvasti työskentelevä saattaa missata hyödyllisiä ja ajatuksia herättäviä  kahvipöytäkeskusteluja ja jopa uusia, kiinnostavia mahdollisuuksia. Onneksi tosin työkavereiden kanssa kommunikointi ja esimerkiksi kokousten pitäminen onnistuu nykyisin myös etänä esimerkiksi videopuheluiden avulla, jos koko sakkia on vaikea saada samaan tilaan.



Ajanhallinta ja itsekuri ovat joustavassa työskentelyssä tarpeen, muista siis kehittää niitä! Yksi etätyön tarjoamista mahdollisuuksista on itselle sopivan työskentelyrytmin kehittäminen: jollekin ehkä sopii töiden aloittaminen heti heräämisen jälkeen aamukahvin lomassa, joku toinen taas tykkää käydä urheilemassa keskellä päivää ja jatkaa töitä illemmalla. Vapaus ja vastuu kulkevat tunnetusti käsi kädessä, ja joustava työskentely sekä vaatii että kehittää itseohjautuvuutta. Selkeiden sääntöjen ja suunnitelmien avulla voit jopa tehdä etäpäivistä kaikkein tehokkaimpia työpäiviäsi. Joskus myös paikan vaihtaminen virkistää ja herättelee luovuutta: esimerkiksi omalla kohdallani jotkut tehokkaimmista työpäivistä ovat olleet niitä, kun olen työskennellyt aamupäivän yliopistolla ja iltapäivän vaikkapa rauhallisessa kahvilassa.

Älä unohda taukoja! Toimistolla ne on usein helpompi muistaa, jos on tapana käydä työkavereiden kanssa lounaalla tai kahvilla. Tutkimusten mukaan työpäivän tauottaminen on kuitenkin tärkeää niin tehokkuuden kuin hyvinvoinninkin kannalta, joten myös kotitoimistopäivinä on tärkeää muistaa huilata välillä. Syömisen ja juomisen lisäksi esimerkiksi pieni taukojumppa tai kävelylenkki raittiissa ilmassa voi tuoda lisää puhtia ja rentoutta työpäivään. Paljon tai pelkästään kotona työskentelevälle mökkihöperöityminen on tietysti vakava uhka, ja sitä voi ehkäistä vaikkapa sopimalla lounastreffit ystävän kanssa tai lähtemällä lenkille kesken työpäivän. 

Muista ergonomia ja hyvät työskentelyolot myös kotitoimistossa. Parhaimmillaan koti voi olla huomattavasti työpaikkaa rauhallisempi ja häiriöttömämpi ympäristö, mutta toisaalta aina ei näin ole. Jos työskentelee paljon kotona, kannattaa ehdottomasti panostaa hyvään työpisteeseen ja valaistukseen. 

Mieti, miten pääsisit parhaiten työmoodiin missä vain. Koti tuntuu parhaimmillaan stressittömältä ympäristöltä, jossa voi olla luontevasti oma itsensä, mutta joskus työntekoon asennoituminen samassa paikassa, jossa viettää myös vapaahetkiään, voi olla haastavaa. Jotkut herättelevät työmoodia pukeutumalla nätisti etäpäivinäkin, joku taas tarvitsee tietyn, vain työntekoon tarkoitetun tilan, johon asettuminen merkitsee työpäivän alkua.


Teetkö sinä töitä kotona? Millaisia haasteita ja toisaalta iloja se on tuonut arkeesi? 


Kuvat: Unsplash.com

tiistai 9. tammikuuta 2018

Kirjavinkki: Musikaaliset geenit

Rakastatko musiikkia? Oletko kiinnostunut siitä, mistä musiikissa ja musikaalisuudessa oikeastaan on kyse? Haluaisitko tietää, mitä aivoissamme ja kehossamme tapahtuu, kun kuuntelemme tai tuotamme musiikkia?

Jos vastasit kyllä yllä oleviin kysymyksiin, minulla on sinulle todella mielenkiintoinen kirjasuositus, Liisa Ukkola-Vuotin teos Musikaaliset geenit - hyvinvointia musiikista (Kustantamo S&S, 2017). Ukkola-Vuoti on tutkija, joka perehtyi väitöskirjatyössään musikaalisuuden biologiseen ja geneettiseen taustaan.



Kirjassa lähdetään liikkeelle kirjoittajan oman tutkimusprojektin perusteellisesta esittelystä, mikä on ainakin geenitutkimuksesta hyvin vähän tietävälle uteliaalle todella mielenkiintoista. Seuraavaksi esitellään, mitä musiikki on ja miten aistimme sitä. Musiikki näyttää olevan hyvin keskeinen ja universaali osa ihmisyyttä. Jo vastasyntyneet vauvat  reagoivat siihen moninaisilla tavoilla, ja musiikki myös vaikuttaisi koskettavan ihmisiä kaikissa kulttuureissa ja kaikkina aikoina. Minulle yllättävä tieto oli, että myös monilla eläimillä (jopa kaloilla!) on kyky vastaanottaa ihmisen tuottamaa musiikkia, tosin tietysti vähän eri näkökulmasta kuin meillä ihmisillä.

Kun tutkimuskohteen luonteesta on päästy jonkinmoiseen selvyyteen, kirjassa keskitytään seuraavaksi musikaalisuuden ilmenemiseen - ei vain harvinaiseen huippumusikaalisuuteen, vaan ihan tavalliseen musikaalisuuteen, joka luonnehtii suurinta osaa ihmisistä. Vain noin viisi prosenttia ihmisistä voidaan määritellä epämusikaalisiksi siinä mielessä, että heillä ei ole juuri lainkaan sävel- tai rytmikorvaa. Musikaalisuus ei siis viittaa pelkkään soitto- tai laulutaitoon vaan myös musiikin havaitsemiseen, sen "ymmärtämiseen" ja siitä nauttimiseen. Itse asiassa musiikki laittaa aivot varsin kokonaisvaltaisesti töihin, ja musiikin havaitsemiseen ja tuottamiseen osallistuvia aivoalueita kirjassa esitelläänkin perusteellisesti. Ukkola-Vuoti tuo esiin myös kiinnostavaa tietoa siitä, miten aivojen välittäjäaineet - joilla on suuri rooli esimerkiksi mielialojemme ja käyttäytymisemme kannalta - reagoivat musiikillisiin ärsykkeisiin.

Kirjan viimeisessä laajassa osassa esitellään musiikin ja musisoimisen moninaisia terveysvaikutuksia. Niitähän tunnetusti riittää: soittaminen tai laulaminen esimerkiksi parantavat keskittymiskykyä ja multitaskaustaitoja (jokainen soittamista kokeillut tietänee, että siinä joutuu keskittymään aika moneen asiaan yhtä aikaa), toiminnanohjausta eli esimerkiksi työmuistia, suunnitelmallisuutta ja joustavuutta, sorminäppäryyttä tai äänenkäyttöä, esiintymisvarmuutta sekä lukemiseen ja puhumiseen liittyviä kielellisiä kykyjä. Musiikin kuunteleminen puolestaan parantaa äänten erottelukykyä, auttaa rentoutumaan, porukalla nautittuna lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta, parantaa vastustuskykyä sekä nostaa mielialaa. Lisäksi esimerkiksi mielenterveysongelmista, kivuista, neurologisista ja neuropsykiatrisista ongelmista kärsivät voivat saada apua musiikkiterapiasta.

Musikaaliset geenit on musiikista ja sen biologiasta kiinnostuneelle aika mahtava  tietopaketti, ilmeisesti ensimmäinen laatuaan Suomessa. Lähestymistapa aiheeseen on selkeästi tieteellinen: Ukkola-Vuoti perustelee kaikki väittämänsä empiirisillä tutkimustuloksilla, ja kirjan lopusta löytyy myös monipuolinen lähdeluettelo aiheesta tarkemmin kiinnostuneille. Geeni- ja aivotutkimus ovat kuitenkin sen verran haastavia aloja, että harva aiheeseen vihkiytymätön jaksaa kahlata läpi alkuperäisiä tutkimuksia - siksi onkin niin ilahduttavaa, että näin mielenkiintoisesta aiheesta on vihdoin tarjolla yleistajuista luettavaa.


keskiviikko 3. tammikuuta 2018

7 vinkkiä jännittämisen itsehoitoon

Jokin aika sitten kirjoitin jännittämisestä ja vinkkasin mainiosta aihetta käsittelevästä kirjasta, ja tänään olisi tarkoitus jatkaa samalla teemalla, tosin vielä ratkaisukeskeisemmästä näkökulmasta. Jännittämisen kanssa voi oppia pärjäämään paremmin sinänsä yksinkertaisten itsehoitokeinojen avulla - ja samoja periaatteita totta kai sovelletaan myös silloin, kun hankalammissa tapauksissa jännittämistä puidaan yhdessä ammattilaisen kanssa. Tässä muutama itsehoitovinkki jännittämiseen:

1. Ota tavoitteeksesi ihanteellinen vireystila, joka ei ole liian rento ja vetelä mutta ei myöskään liian kiihtynyt. Jännittämiseen liittyy keskeisesti kehon ja mielen ylivireytyminen, jota on usein todella haastavaa, ellei jopa mahdotonta, kääntää täydelliseksi levollisuudeksi. Helpompi tavoite voikin olla energinen innostus, johon myös liittyy korkeahko vireystila mutta myös myönteisiä tunteita. Jotkut jännittäjät ovat jopa saattaneet totuttaa itsensä liian alhaiseen vireystilaan ja siksi reagoivat voimakkaasti melko maltilliseenkin vireytymiseen. Myönteistä vireytymistä voi tutkailla esimerkiksi liikkumisen, luovan tekemisen ja kaiken sorttisen leikkimielisen hulluttelun kautta (jotka moni jännittämisestä kärsivä ehkä tunnistaa vaikeiksi).



2. Harjoittele ja altistu! Jännittäminen johtaa usein haastavien tilanteiden välttelyyn, joka lyhyellä aikavälillä voi tuntua helpottavalta mutta joka pitemmän päälle ylläpitää ja jopa pahentaa itse ongelmaa: taidot eivät yksinkertaisesti pääse kehittymään, jos niiden harjoittelulle ei ole tilaisuuksia. Miten esimerkiksi voisi oppia hyväksi esiintyjäksi, jos ei koskaan uskaltaudu kokeilemaan? Altista  siis itsesi sopivan pienin askelin jännittäville tilanteille. Muista aloittaa mahdollisimman pienestä, jotta haaste ei tunnu ylivoimaiselta. Voit esimerkiksi asettaa tavoitteeksesi tehdä joka viikko jotain sellaista, minkä koet jännittäväksi ja mitä sen takia mieluummin välttelisit: voit esimerkiksi hymyillä kadulla vieraille ihmisille, mennä yksin kahvilaan, rupatella kaupan kassan kanssa tai hoitaa jonkin asian puhelimitse netin sijaan.

3. Valmistaudu huolella esiintymiseen ja muihin jännittäviin tilanteisiin. Harjoittele, mitä aiot sanoa, ja valmistaudu esimerkiksi siihen, millaisia kysymyksiä saatat saada yleisöltäsi. Jos jännität esimerkiksi juhliin menemistä ja uusien ihmisten tapaamista, voit vaikkapa miettiä jo etukäteen keskustelunaiheita. Mielikuvaharjoittelun avulla voit myös visualisoida mielessäsi onnistuneen esiintymistilanteen tai esimerkiksi kerrata aiempia onnistumisia mielessäsi.



4. Opettele rauhoittamaan kehosi ja hengityksesi. Jännittämiseen liittyy usein erilaisia ikäviä fyysisiä tuntemuksia, jotka johtuvat kehon vireytymisestä. Monet saavat niihin apua rauhoittavista hengitysharjoituksista, joita voi tehdä myös silloin, kun tilanne on päällä. Itse olen kokenut hyödyllisimmiksi sellaiset hengitysharjoitukset, joissa keskitytään uloshengityksen pidentämiseen ja pieneen taukoon sen jälkeen - ei siis suinkaan siihen, että hengittäisi mahdollisimman syvään sisään, mihin itse helposti sorrun joidenkin harjoitusten parissa. Myös lihasjännitysten ja "ylimääräisen energian" purkaminen erilaisten fyysisten harjoitusten avulla auttaa monia. 

5. Hae tukea muilta. Jännittäminen liittyy useimmiten vahvasti juuri sosiaaliseen kanssakäymiseen,  vertaistuesta voi olla siihen aivan huikea apu. Kerro jännittämisestäsi muille - todennäköisesti tulet huomaamaan, että se on yleisempää kuin uskotkaan! Monet tahot järjestävät erilaisia jännittäjien ryhmiä, joista olen kuullut todella paljon hyvää. Vertaistuen lisäksi voit myös pyytää tsemppiä ja palautetta läheisiltäsi. Jos esimerkiksi johonkin uuteen paikkaan meneminen hirvittää, pyydä kaveri mukaan "tsemppariksi" ensimmäisellä kerralla. Joskus voi olla myös hyvä pyytää läheisiltä rehellistä palautetta käyttäytymisestäsi tilanteissa, jotka tyypillisesti koet haastaviksi: et voi itse tietää, miltä touhusi ja reaktiosi toisten silmin vaikuttavat. Usein esimerkiksi uskomme, että jännittämisemme näkyy kaikille, mikä ei todellakaan aina pidä paikkaansa.



6. Rauhoita aistejasi - varsinkin, jos tuppaat kärsimään niihin liittyvistä herkkyyksistä. Ylikierroksilla käymiseen voi auttaa esimerkiksi silmien sulkeminen, hengityksen kuuntelemiseen keskittyminen tai ympäristön äänien pois sulkeminen laittamalla korvatulpat korviin tai kuuntelemalla musiikkia, joka auttaa sinua rauhoittumaan tai innostumaan myönteisesti ahdistuksen sijaan.

7. Vaali hyväksyvää, myötätuntoista suhtautumista itseesi ja jännittämiseesi. Jokainen myös mokaa joskus, ja on hyvä pitää mielessä, että useimmiten se ei ole vaarallista - ja todennäköisesti  muut eivät koskaan kiinnitä siihen yhtä paljon huomiota kuin sinä itse. Muista, että et voi vaikuttaa kaikkeen tai koskaan saada täydellistä kontrollia. 


Mikä sinua on auttanut selviämään jännittämisen kanssa?

Lähteenä käytetty aiemmassa postauksessa esittelemääni Minna Martinin kirjaa Saa jännittää - Jännittäminen voimavarana (Kirjapaja, 2017).

torstai 21. joulukuuta 2017

Kohti uutta vuotta - tapoja orientoitua tulevaan

Nyt, kun tätä vuotta on enää vähän yli viikon verran jäljellä, monen ajatukset karkailevat varmasti joulun ohella jo vähän tulevaan vuoteenkin. Uusi vuosi mielletään usein uudeksi aluksi, ja todennäköisesti tälläkin kertaa moni tekee juhlavia uudenvuodenlupauksia, joille käy köpelösti viimeistään helmi-maaliskuussa. Kun kevät saapuu, paremmat elämäntavat saattavat taas olla vain kaukainen muisto.

Miksi uudenvuodenlupauksia on niin vaikea pitää? Usein ongelma taitaa olla siinä, että a) asetamme liian kunnianhimoisia tavoitteita ja b) laadimme lupauksemme rutiinilla, "koska näin kuuluu tehdä" - sen sijaan, että pysähtyisimme kunnolla miettimään itsemme näköisiä tavoitteita, joihin voisimme täydellä sydämellä sitoutua. Jos esimerkiksi ei ole vuosiin harrastanut minkäänlaista liikuntaa, jokapäiväinen salilla käyminen on aikamoinen shokki sekä keholle että mielelle. Ei siis ole mikään ihme, jos väsähdys iskee jo viikossa tai parissa, vaikka kovasti haluaisimmekin kohottaa kuntoamme. Toisaalta joskus saatamme myös lupautua esimerkiksi terveellisempään ruokailuun pitkälti siksi, että niinhän tammikuussa, joulukauden mässäilyjen jälkeen, kuuluu tehdä.



Jos haluaa asettaa tavoitteita tulevalle vuodelle, on hyvä pysähtyä miettimään, millainen tavoite motivoi parhaiten. Ainakin sen tulisi olla itselle aidosti merkityksellinen, riittävän tarkasti määritelty ja rajattu sekä tietenkin sellainen, että sen toteuttaminen on käytännössä mahdollista. Mitä isommasta ja vaikeammasta muutostavoitteesta on kyse, sitä tärkeämpää on pilkkoa suuri tavoite pienempiin välietappeihin.

Usein on myös innostavampaa pohtia, mitä hyvää haluaa elämäänsä lisää, kuin mistä ikävästä haluaisi eroon. Jos esimerkiksi keskityt kovasti vain suklaan syömisestä luopumiseen, tulet keskittäneeksi ajatuksesi nimenomaan suklaaseen, ja pahimmillaan himo saattaa vain kasvaa! Jos taas tavoitteesi on vaikkapa kokeilla suklaan tilalle uusia, terveellisiä herkkureseptejä, on helpompi keskittyä siihen, mitä uutta ja hyvää saat arkeesi - sen sijaan, että olisit jatkuvasti tietoinen siitä, mistä joudut luopumaan.

Itse en ole pariin vuoteen tehnyt varsinaisia uudenvuodenlupauksia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etten haluaisi millään tavalla orientoitua tulevaan vuoteen - onneksi sen voi tehdä monella tavalla! Vuoden viimeisinä päivinä ja viikkoina muistelen yleensä kulunutta vuotta, sen kohokohtia ja asioita, joita vuoden varrella olen oppinut. Tämän pohjalta nouseekin usein myös toiveita ja tavoitteita tulevalle vuodelle, joita mielelläni kirjoittelen ylös hahmottaakseni sitä, mitä kohti seuraavaksi suuntautua.



Yksi mainio tapa valmistautua tulevaan vuoteen on myös varata hetki aikaa itsetutkiskelulle ja koota muutamia hyödyllisiä listoja, joihin palata silloin, kun suunta tuntuu olevan hukassa. Pysähdy pohtimaan esimerkiksi omia arvojasi, asioita jotka ovat sinulle elämässä tärkeimpiä, ja kirjoita ne muistiin. Lisäksi voit ideoida yksinkertaisia, arkisia tapoja, joilla voit toteuttaa arvojasi jokapäiväisessä elämässäsi. Jos taas stressinhallintakeinot ovat ajoittain hukassa, voit koota itsellesi "ensiapupakin", johon kirjaat muistiin asioita ja tekemisiä, jotka auttavat sinua kuormituksen ja vaikeiden tunteiden kohtaamisessa.

Olen itse aika helposti tylsistyvää sorttia: minun on vaikeaa "vain olla", mutta siitä huolimatta joskus ei vaan saa aikaiseksi, on vaikeaa tarttua tuumasta toimeen. Niinpä olen tässä viime päivinä ideoinut itselleni listaa kaikista niistä mielekkäistä, mukavista ja/tai hyödyllisistä asioista, joita voin tehdä silloin, kun tylsyys iskee. Yllättävän helppo niitä tekemisiä on keksiä, mutta jostain syystä silloin tylsistymisen syövereissä ne eivät jostain syystä aina tule mieleen. Toki jotkut ovat niin kiireisiä tai niin hyviä viihdyttämään itseään, ettei heillä ole koskaan tylsää. Jos et kuitenkaan satu kuulumaan heihin, suosittelen lämpimästi tällaista pientä tylsiin hetkiin varautumista!

Näiden mietteiden myötä myös Mielen maisemia laskeutuu joululomalle - tavataan taas ensi vuonna!

Teettekö te uudenvuodenlupauksia? Millaisia toiveita ja tavoitteita teillä on tulevalle vuodelle? 

Kuvat: unsplash.com

sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Herkkyys ja maailmassa selviäminen

Herkkyydestä puhuttaessa puhumme usein lähinnä sen mukanaan tuomista haasteista. Eikä näiden haasteiden olemassaoloa voi tietenkään kieltää: herkkä ihminen esimerkiksi stressaantuu ja kuormittuu keskimääräistä helpommin niin ulkoisesta kuin sisäisestäkin ärsyketulvasta, on usein kiltti ja tunnollinen sekä kantaa vähän liikaakin huolta toisista ihmisistä, ottaa elämän tarjoamat takaiskut raskaammin kuin muut ja toisinaan uuvuttaa itsensä ajattelemalla monimutkaisemmin kuin ehkä olisi tarpeen.

Onneksi silloin tällöin saa kuitenkin myös kuulla herkkien ihmisten menestystarinoita. Erityisherkkyyden "tultua muotiin" (eli kun aihe on ollut viime vuosina paljon esillä mediassa) esimerkiksi monet eri alojen taiteilijat ovat puhuneet julkisuudessa herkkyydestään. Aika vasta törmäsin myös mielenkiintoiseen juttuun Balmuir-vaatemerkin perustajasta, joka mainitsi olevansa erityisherkkä ja kertoi tämän näkyvän suunnittelutyössään. On aina hienoa kuulla ja lukea ihmisistä, jotka oppineet elämään herkkyytensä kanssa mielekästä ja innostavaa elämää sekä kääntäneet herkkyyden ensisijaisesti voimavaraksi, vaikka siihen liittyisikin myös haastavia puolia.



Jos itse ei ole vielä päässyt sinne asti, miten herkkänä ihmisenä voi oppia selviämään maailmassa? Ehkä olet vasta aikuisiällä alkanut ymmärtää herkkyyttäsi ja huomannut, ettet ole aiemmin elänyt itsellesi sopivalla tavalla, ominaispiirteitäsi kunnioittaen? Joillekin oman herkkyyden tunnistaminen on huojentava oivallus, mutta toisaalta aina sen hyväksyminen ja "hyödyntäminen" ei suinkaan ole helppoa.

Tässä muutama ajatukseni siitä, miten herkkä ihminen voi tukea hyvinvointiaan ja pärjäämistään - ja luonnollisesti nämä toimivat ihan yhtä lailla myös vähemmän herkillä :) 

Tutustu herkkyyteesi - tästä on tietysti syytä aloittaa. Myös jokainen herkkä ihminen on ainutlaatuinen yksilö, jolla on herkkyyden lisäksi lukuisia muitakin ominaisuuksia, sekä haasteita että voimavaroja. Lisäksi eri ihmisillä painottuvat eri herkkyyden osa-alueet: jonkun arkea hankaloittaa esimerkiksi aistiherkkyys, mutta sosiaaliset tilanteet eivät välttämättä tunnu erityisen kuormittavilta, kun taas toisella tilanne voi olla juuri päinvastainen. Havainnoi käytöstäsi, tunteitasi, ajatuksia ja tapaasi olla maailmassa - tällöin tunnistat omat haasteesi, joiden kanssa lähteä työskentelemään, sekä vahvuutesi, joita keskittyä vaalimaan ja kehittämään vielä eteenpäinkin. 

Löydä selviytymiskeinosi. Tämä on tärkeää aivan jokaisen hyvinvoinnille, mutta mitä herkemmin kuormittuu ja ylivirittyy, sitä tärkeämpää on tietysti myös löytää toimivia keinoja selvitä kuormituksesta ja säädellä sitä. Erityisherkillä keho lähtee yleensä helposti niin sanotusti käymään ylikierroksilla, joten varsinkin erilaiset rauhoittumistaidot ovat meille tärkeitä. Selviytymiskeinoilla tarkoitan tässä yhteydessä tietoisia stressinkäsittelykeinoja, en tiedostamattomia defenssejä eli minän puolustusmekanismeja, jotka värittävät sitä, mitä ylipäätään tulee tietoisuuteemme. Rauhoittumistaidoista monella varmasti tulevat mieleen esimerkiksi jooga tai hengitysharjoitukset (tai vaikka luonnosta nauttiminen), mutta aivan yhtä lailla selviytymiskeinoja ovat myös esimerkiksi kuormittavista asioista juttelu läheisten kanssa, kielteisten ajatusten työstäminen sekä merkitysten löytäminen haastavista tilanteista.



Löydä ja tunnista asiat, jotka auttavat sinua paitsi vähentämään kuormitusta, myös lisäämään voimavaroja, tuomaan elämääsi jotain ekstraa! Esimerkiksi työstä palautumisen yhteydessä puhutaan usein työstä irrottautumisen ja rentoutumisen tärkeydestä, mutta toisaalta palautumista edistävät  myös esimerkiksi uusien taitojen oppiminen ja uusien näkemyksien hankkiminen. Levon lisäksi  herkkäkin ihminen tarvitsee myös inspiraatiota, onnistumisen kokemuksia ja tietysti yhteyttä toisiin ihmisiin voidakseen hyvin ja elääkseen merkitykselliseltä tuntuvaa elämää.

Löydä ihmisesi - eli he, jotka saavat sinut tuntemaan olosi hyväksi ja tuovat esiin parhaat puolesi. En halua yksioikoisesti suositella "negatiivisten ihmisten välttämistä" (kukapa meistä ei olisi ainakin joskus hieman negatiivinen?), mutta jokainen varmasti tietää, miten tärkeää sosiaalinen tuki ja kohdatuksi tulemisen kokemus on aivan kenelle tahansa. Koska erityisherkät kuuluvat vähemmistöön  (ei tosin sentään kovin pieneen, jos meitä on noin viidesosa väestöstä!) ja ovat usein myös  kotona viihtyviä introvertteja, heidän voi olla haasteellista löytää samanhenkistä seuraa, ja yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden kokemukset ovatkin monille tuttuja. Jotkut tuntuvat ajattelevan, ettei se samanhenkinen ystävä tai kumppani etsimällä löydy, mutta itse olen sitä mieltä, että aktiivisuus kannattaa aina - ja ainakin se lisää onnistumisen todennäköisyyttä.

Tunnista arvosi ja pyri elämään niiden mukaan. Arvojen mukaisen elämän on todettu olevan yhteydessä parempaan hyvinvointiin ja ennen kaikkea kokemukseen elämän merkityksellisyydestä, joten tätäkin suosittelen lämpimästi aivan kaikille. Erityisherkät ovat usein syvällisiä pohdiskelijoita, ja varmasti elämän tarkoituksen ja merkityksellisyyden mietiskely onkin monelle tuttua. Uskoisin, että elämä, jossa omia arvojaan ei pääse toteuttamaan tyydyttävästi, saa erityisherkän uupumaan, masentumaan ja ahdistumaan paljon herkemmin kuin merkitykselliseltä tuntuva elämä - vastoinkäymisten ja kuormituksenkin kanssa selviää helpommin, jos tietää olevansa matkalla oikeaan suuntaan



Leppoisaa joulun odotusta teille! :) 

perjantai 8. joulukuuta 2017

Jännittäminen voimavaraksi

Itse olen jännittänyt esimerkiksi seuraavissa tilanteissa (ja osassa jännitän edelleen):
  • uusien ihmisten tapaaminen
  • uuteen ryhmään meneminen (erityisesti silloin, kun muut jo tuntevat toisensa)
  • vieraampien sukulaisten tapaaminen
  • kriittisen palautteen antaminen ja saaminen
  • juhlien järjestäminen tai toisten juhliin meneminen
  • lääkärissä käyminen
  • vieraille ihmisille soittaminen
  • esiintymistilanteet
  • rakastuminen
  • ulkomailla matkustaminen
  • pienissä liikkeissä, kahviloissa tai taidegallerioissa käyminen
  • elokuviin, teatteriin tai konserttiin meneminen yksin
  • työhaastattelut
  • uuden työn, opintojen tai harrastuksen aloittaminen
  • pääsykokeet

  • vieraiden kielten puhuminen
  • omien mielipiteiden esiin tuominen silloin, kun on muiden kanssa eri mieltä
  • omien taiteellisten tekeleiden näyttäminen toisille
  • laulaminen (ei kerta kaikkiaan kykene!)
  • uusien taitojen opettelu
  • kampaajalla käyminen
  • toisten meikattavana oleminen
  • bussilla liikkuminen (osaanko varmasti jäädä oikeassa paikassa pois?!)
  • lentomatkustaminen
  • virastoissa asioiminen (onneksi on netti)
  • muuttaminen
  • mikä tahansa tilanne, johon ei ole mielessä valmista käsikirjoitusta

Jännittäminen on todella yleinen ja monenlaisissa tilanteissa ilmenevä juttu, jonka yleensä määrittelemme ongelmaksi ja josta toivomme pääsevämme eroon. Oikeastaan jännitys on kuitenkin aivan normaali tunnereaktio itselle haastavissa tilanteissa, eikä siitä yleensä voikaan täysin vapautua - ja itse asiassa hyvä niin, sillä pieni jännitys voi auttaa suoriutumaan paremmin ja olemaan skarppina vaativassa tilanteessa. Omaa ja toisten jännittämistä voi kuitenkin oppia sietämään, ja siinä auttaa ymmärrys siitä, mistä jännittämisessä oikeastaan on kyse.

Näitä teemoja käsitellään psykologi Minna Martinin tänä vuonna ilmestyneessä kirjassa Saa jännittää - Jännittäminen voimavarana (Kirjapaja, 2017). Kirjassa esitellään kattavasti sitä, miten jännitys kehossa ja mielessä ilmenee, millaisissa tilanteissa siitä yleensä kärsitään ja miten liiallinen jännittäminen voi vaikuttaa kielteisesti hyvinvointiin ja toimintakykyyn. Lisäksi pohditaan jännittämiselle altistavia tekijöitä niin persoonallisuuden, elämänkokemusten kuin ihmissuhteidenkin osalta.

Jännittämiseen liittyy keskeisesti kehon ja mielen vireytyminen, mihin monet epämukavina koetut fysiologiset oireet liittyvät. Samantyyppistä vireytymistä koemme myös tilanteissa, jotka kiinnostavat ja innostavat meitä - alivireys taas voi olla suoriutumisen kannalta ongelmallisempaa kuin pieni ylivireys. Kun ylivireys yltyy ongelmaksi häiritsevän jännittämisen yhteydessä, sitä on mahdollista hillitä kehollisilla harjoituksilla, kuten rauhoittamalla hengitystä ja lihasjännityksiä. Kirjassa esitelläänkin paljon mainioita hengitykseen ja kehotietoisuuteen liittyviä harjoituksia, jotka varmasti auttavat monia jännittäjiä.



Jännitys ei ole aina "vain jännitystä": sen taustalla on usein muita, vielä vaikeampia tunteita, kuten pelkoa tai häpeää. Näiden tunteiden käsittelyyn ei tässä kirjassa pureuduta kovin syvällisesti, mutta ilahduin kovasti siitä, että ne edes mainittiin. Usein jännittämisestä puhutaan pinnalliseen sävyyn ja lähinnä perinteisten esiintymistilanteiden yhteydessä, vaikka moni tunnistaa jännittävänsä myös "ihan tavallisia" arkisia vuorovaikutustilanteita ja esimerkiksi uusien ihmissuhteiden luomista. Fyysisten ja toiminnallisten harjoitusten lisäksi voikin olla hyvä pysähtyä pohtimaan, mistä oma jännittäminen kumpuaa. 

Kirjassa tuodaan paljon esiin myös sitä, miten meidän kaikkien ei tarvitse olla taitavia showmiehiä tai -naisia (vaikka esiintymistaitojen korostuksesta voikin joskus tulla sellainen vaikutelma) - tärkeintä on harjoitella vuorovaikutustaitoja, sillä niitä jokainen meistä aivan varmasti tarvitsee niin työssä kuin yksityiselämässäkin. Harjoittelun ja itsetutkiskelun avulla häiritsevän jännittämisen voi oppia kääntämään myönteiseksi innostukseksi, ja tilanteista, jotka aiemmin ovat hirvittäneet, on mahdollista oppia nauttimaan.

Kuten ehkä jo ehditte päätellä tuosta omasta listastani, jännitän monia sellaisia tilanteita tai asioita, joista toisaalta myös pidän kovasti. Joskus myönnän vältelleeni liian jännittäviä tilanteita, mutta toisaalta olen myös huomannut, että usein eniten jännittää jokin sellainen, mikä on itselle tärkeää ja merkityksellistä. Miten onnetonta onkaan, jos jotain sellaista päätyy välttelemään! Niinpä olen viime vuosina ottanut asiakseni uskaltamisen ja kehtaamisen harjoittelun (yhtenä esimerkkinä teatteriharrastuksen aloittaminen), ja tähän mennessä siitä on seurannut pelkästään hyvää. Ehkä kaikkein suurimman tuen uskaltamiseen olen saanut toisten ihmisten hyväksynnästä ja kannustuksesta - ja sellainen ilmapiiri mahdollistuu parhaiten silloin, kun olemme avoimia omasta jännittämisestämme.

Mikä teitä jännittää? 

Kuvat unsplash.com