Voiko kehostaan olla liian tietoinen?

Nykyään on muodikasta jauhaa jatkuvasti tietoisuudesta: meidän pitäisi olla tietoisia ajatuksistamme, tunteistamme, arvoistamme, asenteistamme ja tietysti myös kehostamme, jotta voisimme voida hyvin. Periaatteessa olen aivan samaa mieltä, sillä jotta voisi syödä, liikkua ja muutenkin toimia omalle keholleen sopivalla tavalla, on tärkeää osata havainnoida sitä, miltä kehossa milloinkin tuntuu. No, minultahan tämä on aina sujunut - olen niitä ihmisiä, joilta ei taatusti jää mikään kolotus, jumitus tai muu epämääräinen tuntemus huomioimatta. Tiedän tasan tarkkaan, milloin en ole nukkunut tarpeeksi hyvin, milloin olen syönyt huonosti tai liian vähän, milloin olen istua kököttänyt liikaa paikallani ja niin edelleen. Kehoon liittyvissä asioissa minun on vaikea huijata itseäni, ja se onkin varmasti auttanut aikoinaan terveellisten elämäntapojen omaksumisessa.



Hommassa on kuitenkin myös kääntöpuolensa: kun kiinnittää herkästi huomiota kehoon, alkaa myös herkästi tehdä kaikenlaisia päätelmiä tai pikemminkin irrationaalisia kuvitelmia siitä, mikä tuntemusten taustalla voisi olla. Joskus päätelmät voivat toki osua oikeaankin, mutta usein liiallinen itsensä tarkkailu voi johtaa luulosairauteen ja turhaan huolestuneisuuteen omasta voinnista. Kehotietoisuuden harjoittelussa olisikin tärkeää erottaa se, miltä kehossa tuntuu, ja se, millaisia tulkintoja siitä tekee, sillä tulkinnat eivät aina pidä paikkaansa. Otetaan esimerkiksi paniikkihäiriö: joidenkin mielestä paniikkikohtauksissa on kyse kehon luonnollisten fyysisten reaktioiden (esim. sydämentykytys, huimaus, käsien vapina) tulkitsemisesta merkiksi kontrollin menettämisestä tai muusta kamalasta. Samoin stressaantunut ihminen saattaa hätääntyä huomatessaan itsessään stressin aiheuttamia fyysisiä oireita, mikä vain pahentaa tilannetta.



Miten sitten voisi oppia huomaamaan kehonsa viestit mutta olemaan samalla ylitulkitsematta niitä? Ainakin erilaisia tuntemuksia voisi yrittää tarkkailla hyväksyvällä ja realistisella asenteella: erilaiset ohimenevät kivut ja kolotukset ovat täysin normaaleja, eivätkä ne yleensä ole merkki mistään vakavasta vaivasta. Joskus on vaikeaa pitää järki kädessä, kun on kyse omasta terveydestä, johon useimmat suhtautuvat niin intohimoisesti. Tiedon (tai "tiedon") etsiminen netistä on terveysasioissa usein arveluttavaa - kukapa ei olisi pienen googlettelun perusteella diagnosoinut itselleen ties mitä vakavia sairauksia, kun oikeasti kyseessä oli tuiki tavallinen flunssa. Joidenkin päähän on iskostunut syystä tai toisesta jonkinlainen epäluottamus lääkäreitä kohtaan, mutta itse kysyn paljon mieluummin vaivoissani neuvoa asiansa tuntevalta ammattilaiselta kuin alan selvitellä asiaa omatoimisesti. Varsinkin, kun omaan kehoon on niin mahdotonta suhtautua objektiivisesti.

Se hyvä puoli kehotietoisuudessa kuitenkin ehdottomasti on, että sen avulla voi myös löytää itselle sopivia parannuskeinoja normaaleihin mutta epämukaviin olotiloihin - ja parhaassa tapauksessa myös oppia suhtautumaan kehoonsa lempeästi ja hyväksyvästi. Olemme joka tapauksessa vankina omassa kropassamme, joten siitä on syytä pitää huolta, ja sen kanssa on tavalla tai toisella opittava tulemaan toimeen.