sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Naisista, miehistä ja rooleista

Naistenpäivä herättää minussa aina yhtä ristiriitaisia ajatuksia, ja tänään törmäsin heti aamusta tekstiin, joka summaa melko hyvin minunkin mietteeni tästä päivästä. Alkuperäiset ajatukset sukupuolten välisestä tasa-arvosta ja naisten yhteiskunnallisen aseman kohentamisesta tuntuvat olevan aika kaukana nykyisestä suomalaisesta naistenpäivästä, johon mielestäni liittyy aivan liikaa perinteisten sukupuoliroolien pönkittämistä. Sukupuolten välillä on eroja, siitä ei liene epäilystäkään, mutta iso osa eroista on peräisin kulttuurista, rooleista ja stereotypioista. On helppoa puhua tyypillisestä naisesta tai miehestä, varsinkin kun näitä käsityksiä tukevia esimerkkejä löytynee jokaisen tuttavapiiristä, mutta myöskään sitä ei tule unohtaa, että yksilölliset erot yhden sukupuolen sisällä ovat yleensä merkittävämpiä kuin keskimääräiset erot sukupuolten välillä.
Huomaavaisuus ja kohteliaisuudet ovat aina paikallaan, kaikkina vuoden päivinä, mutta ainakin itse haluan tulla juhlituksi ensisijaisesti ainutlaatuisena ihmisyksilönä, en naisena.


"Todellinen tasa-arvoteko olisi juhlia naisten-, miesten- äitien-, tai isänpäivien sijasta yleistä stereotyyppien poistamisen päivää. Siis sellaista, jonka ydin ei olisi juurtuneiden roolien korostaminen vaan niistä luopuminen." 

"Suklaata ostava mies tai nainen tai sitä vastaanottava nainen ei ole tänään väistämättä sen vähempää voimaantunut kuin feministisessä aktiossa tulta ja tulikiveä hehkuva saarnaajakaan. On ihan OK valita päiväksi perinteinen "naisen" tai "äijän" rooli  ja huomenna hekotella valinnalleen ja valita vaikka jotain muuta."

Ei mulla muuta. Kivaa päivää kaikille, sukupuoleen katsomatta! :)


2 kommenttia:

  1. Nanna, hyviä ajatuksia! :) Mä en itekään oo ihan varma, mitä ajattelen naistenpäivästä. Musta on hienoa, että meillä on tällainen päivä. Mutta samaa aikaa mietin, että onko todellista tasa-arvoa juhlia naiseutta? Nykyään miehilläkin on oma päivänsä, mutta tarviiko näitä päiviä todella olla...? :D

    VastaaPoista