sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Tunnelukkojen jäljillä

Parin viime vuoden aikana olen törmännyt moneen kertaan keskusteluun tunnelukoista, jotka kuulemma ovat isossa roolissa siinä, millaisia ongelmia meille elämässämme ja ihmissuhteissamme kehittyy. Vihdoin ja viimein sain luettua ilmeisesti melko suositunkin kirjan aiheesta, nimittäin Kimmo Takasen teoksen Tunne lukkosi - vapaudu tunteiden vallasta (2011). Takanen on oululainen terapeutti ja kouluttaja, joka on perehtynyt erityisesti skeematerapiana,  johon kirjassa kuvattu tunnelukkotyöskentelykin pohjautuu. Skeematerapia on amerikkalaisen Jeffrey E. Youngin kehittämä integratiivinen terapiamuoto, jossa pyritään yhdistämään perinteisten terapiamuotojen parhaita ominaisuuksia. Se perustuu kognitiiviseen psykoterapiaan, mutta siihen on lisätty aineksia psykodynaamisesta terapiasta, hahmoterapiasta, mindfulness-ajattelusta ja ratkaisukeskeisestä terapiasta. Takasen kirja ei kuitenkaan pureudu kovin syvälle skeematerapian teoreettiseen taustaan vaan keskittyy esittelemään tunnelukkoja, niiden syntymekanismeja ja tapoja työskennellä niiden avaamiseksi.




Tunnelukot ovat tähänastisen elämämme aikana, yleensä jo lapsuudessa syntyneitä haitallisia ja hyvin sitkeässä olevia uskomuksia, joita meillä on itsestämme, toisista ihmisistä ja elämästä ylipäänsä. Nämä ydinuskomukset ovat usein tiedostamattomia, vaikka ne heijastuvatkin ajattelussamme, tunteissamme ja toiminnassamme - tai eivät pelkästään heijastu vaan ohjaavat meitä voimakkaasti. Ne voidaan nähdä ikään kuin linsseinä, joiden läpi katselemme maailmaa.  Ja kun tulkitsemme asioita tunnelukkojen kautta, lukkoihin liittyvistä uskomuksista tulee helposti itsensä toteuttavia ennustuksia: päädymme kerta toisensa jälkeen tilanteisiin, jotka vain vahvistavat kielteisiä uskomuksiamme. Tunnelukot saavat meidät uskomaan kielteisiä asioita itsestämme, toisistamme ja maailmasta, sillä jos emme tiedosta lukkojen olemassaoloa, emme myöskään pysty kyseenalaistamaan niihin pohjautuvia ajatuksiamme. Harmi vain, että uskomuksista irti päästäminen on usein vaikeaa: ei nimittäin riitä, että älyllisesti ymmärrämme uskomuksen epätodeksi, vaan meidän täytyisi myös tunnetasolla voida kokea, että se ei pidä paikkaansa. Kirjassa esitellään perusteellisesti 18 määriteltyä ja nimettyä tunnelukkoa niihin liittyvine uskomuksineen. Mukana on myös testi, jonka avulla voi tutkiskella omia tunnelukkojaan, sama testi löytyy myös netistä (www.tunnelukkosi.fi). Voin muuten kertoa, että testin tekeminen ei välttämättä tunnu mukavalta - sen mukaan kun sinulta saattaa löytyä aikamoinen liuta tunnelukkoja, joita et ole edes tullut aiemmin ajatelleeksi :D 

Seuraavaksi kirjassa edetään tunnelukkojen syntyperän selvittämiseen. Takasen mukaan ne syntyvät lapsuudessa, kun emotionaaliset tarpeet eivät syystä tai toisesta tyydyty. Lapsuuden tutkiskelua ja lapsuuden minän rooliin eläytymistä pidetään hyvin tärkeänä tunnelukkojen aukomisessa. Ajatuksena on, että meillä kaikilla on tunnelukkoja ja niiden taustalla tarpeita, joita vanhemmat tai muut ihmiset eivät ole lapsuudessamme pystyneet tyydyttämään (koska, kuinkas muutenkaan, hekin ovat usein omien lukkojensa vankeja). Takasen mukaan meillä on taipumusta suhtautua itseemme samalla tavalla kuin vanhempamme ovat aikoinaan suhtautuneet meihin, ja toisaalta suhtaudumme maailmaan samalla tavalla kuin vanhempammekin. Kirjassa esitellään pitkä liuta erilaisia haitallisen vanhemmuuden muotoja ja esitellään, millä tavalla ne voivat vaikuttaa tunnelukkojen syntyyn. Koska tunnelukot syntyvät lapsuudessa, niiden avaaminen edellyttää lapsuuden ikävien kokemusten uudelleen elämistä. Kun tunnelukko nykyhetkessä aktivoituu, on mahdollista pakenemisen sijaan lähteä tutkimaan tunteita ja ajatuksia.

Tunnelukkotyöskentelyn perusperiaate on, että meissä elää aikuisuudessa kolme puolta: sisäinen lapsi, joka tuntee niin kuin tunsit lapsena ja pitää siis yllä tunnelukkoja, sisäistetty haitallinen vanhempi ja vastuullinen aikuinen, joka voi lopultakin antaa sisäiselle lapselle sitä, mitä hän on aikoinaan jäänyt vaille. Tämä vastuullinen aikuinen kuuntelee, ymmärtää, rohkaisee, arvostaa, tukee, kannustaa ja puolustaa sisäistä lasta ja siten auttaa vapautumaan tunnelukkojen haitallisesta vaikutuksesta. Juuri vastuullisen aikuisen vahvistaminen onkin yksi tunnelukkotyöskentelyn tavoitteista. Kirjassa esitellään erilaisia moodeja, minuuden tiloja, joihin liittyy niille ominaisia tunteita, ajattelua ja toimintaa. Moodit ovat tavallaan eri puolia itsestämme, jotka aktivoituvat tietyissä tilanteissa, ja niiden tutkiskelun avulla voi päästä paremmin tunnelukkojen äärelle. Kirjan loppupuolella esitellään monenlaisia kokemuksellisia harjoituksia, joiden avulla pyritään eläytymään haavoittuneen ja epävarman sisäisen lapsen rooliin ja vahvistamaan vastuullista aikuista, joka elää nykyhetkessä sisäisen lapsen rinnalla. Harjoitukset vaativat hieman eläytymiskykyä, sillä ne sisältävät mm. keskustelua esimerkiksi sisäisen lapsen ja aikuisen välillä. Joitakin harjoituksista hieman kokeilinkin, mutta osa tuntui näin äkkiseltään aika vaikeilta - varsinkin, kun en satu muistamaan lapsuudestani kovinkaan paljon ajalta ennen kouluikää.


Tunne lukkosi on hyvin yleistajuinen ja helposti lähestyttävä kirja, sillä se keskittyy perusasioihin ja käytäntöön eikä esittele juuri lainkaan aiheeseen liittyvää tutkimustietoa tai teoreettista taustaa. Moni käyttökelpoista itseapukirjallisuutta kaipaava varmasti ilahtuukin tästä, mutta itse olisin kaivannut vähän enemmän taustatietoa ja teoriaa, sillä skeematerapia ei ollut minulle entuudestaan kovin tuttu aihe. Kiinnostus kyllä heräsi, ja taidankin jatkossa perehtyä aiheeseen myös muiden lähteiden kautta. Lueskelin kirjan läpi melko verkkaiseen tahtiin, sillä se herätti todella paljon ajatuksia ja antoi käyttökelpoisia näkökulmia itsetutkiskeluun. Omat tunnelukkoni tosin olivat minulle jo entuudestaan melko tuttuja, mutta niiden avaamiseen on vielä matkaa, joten en pistä yhtään pahakseni, jos saan uusia ideoita niiden kanssa työskentelyyn. Kuitenkin jo omien lukkojen tunnistaminen ja tiedostaminen voi olla varsin helpottava asia ja lisätä itseymmärrystä ja auttaa tunnistamaan, milloin reagoi tunnelukkojen eikä niinkään varsinaisen tilanteen ohjaamalla tavalla. 

2 kommenttia:

  1. Joskus saattaa käydä niin, että tietyssä vaiheessa elämää pakeneminen ei enää onnistu. Silloin ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin alkaa selvittelemään omia tunteitaan ja ajatuksiaan. Selvittelyn avulla itsetuntemus lisääntyy ja on (ehkä) mahdollista oppia tapa elää onnellista ja omannäköistään elämää :)

    VastaaPoista