tiistai 27. syyskuuta 2016

Kotona työskentely - uhka vai mahdollisuus?

Aloitin tämän kuun alussa osa-aikatyössä, jota teen kotoa käsin omien aikataulujeni mukaan. Ehkä arvaattekin, ettei kyse ole suoranaisesti oman alani työstä - sellaistakin haeskelen koko ajan, mutta koska pelkkä työttömänä hengailu ei pahemmin huvita (ainakaan muutaman kuukauden kesälomailun jälkeen), hain myös sekalaisia muita töitä ja onneksi löysinkin ihan mielekkään sellaisen. Teen siis tutkimushaastattelujen litterointia etätyönä, eli käytännössä työskentelen yksin kotona läppärin ruutua tuijottaen. Tämä on ollut tähän asti varsin mielenkiintoinen kokemus, sillä itse asiassa olen jo vuosien ajan ollut kiinnostunut kokeilemaan kotona työskentelyä. Välillä olen ajatellut, että se sopisi minulle todella hyvin, kun taas välillä olen ollut aivan päinvastaista mieltä ja ajatellut, että olen aivan liian laiska ja itsekuriton työskentelemään kotisohvalta käsin. Näin muutaman viikon kotitoimistoelämän jälkeen voin kertoa, että fiilikset vaihtelevat edelleen melkein päivittäin.

Kuten olen ennenkin täällä pohdiskellut, en ole selkeästi introvertti enkä ekstrovertti vaan jotain sieltä välimaastosta. Tämä välimaastoilu ilmenee aika hyvin työkontekstissa: totaalisen yksinäinen työ tekee minut aika mökkihöperöksi, kaipaan päivääni (ja työhöni) sosiaalisia kontakteja, mutta toisaalta ajatuskin avokonttorista hirvittää, ja keskittymistä vaativan työn teen ehdottomasti parhaiten omassa rauhassani suljettujen ovien takana. En kuitenkaan ole niitä introvertteja, jotka pystyisivät uppoutumaan kiinnostaviin työtehtäviin tuntikausiksi unohtaen ajankulun. Itse asiassa toimin aika lailla päinvastoin: työskentelen keskittyen ja tehokkaasti lyhyitä pätkiä, mutta tarvitsen kiinnostavistakin tehtävistä taukoja säännöllisesti, yleensä pienen breikin jo tunnin paahtamisen jälkeen. Totta kai paljon riippuu tehtävän laadustakin, esimerkiksi intensiivisestä kirjoittamisesta kaipaan taukoa selvästi nopeammin kuin sosiaalisesta kanssakäymisestä. 

Yksi kotona työskentelyn haasteista on tietysti yksinäisyys. Siinä on toki puolensa ja puolensa, mutta näiden viikkojen aikana olen suorastaan yllättynyt siitä, miten paljon tosiaan kaipaan edes jonkinlaista sosiaalista aspektia työhöni - edes sosiaalisen median, puhelimen tai sähköpostin välityksellä, jos ei kasvotusten. Minusta tulee hyvin äkkiä aikamoinen mökkihöperö, jos vietän yhdenkin kokonaisen päivän ypöyksin. Yksin vietettyjen päivien jälkeen sosiaalisuuden tarve ja sen myötä puheripuli on iltaisin valtava, ja tämän ansiosta kavereita onkin tullut nähtyä ihan mukavasti tänä syksynä (ja mieheke on saanut naureskella suustani pulppuavalle puhetulvalle arki-iltaisin). Toisaalta aikataulullisesti joustavassa erakkotyöskentelyssä on myös se hyvä puoli, että sitä voi tauottaa vaikkapa lounastamalla tai kahvittelemalla ystävän kanssa keskellä päivää. Myös päiväsaikaan lenkkeily ja muu vapaa-ajan puuhastelu tuo mukavan tunnin tai parin tauon työpäivän keskelle, ja sellaista taatusti tulen "perinteisessä" työssä kaipaamaan, kun todennäköisesti sellaiseen joskus päädyn. 

Yksi asia, mitä kotona työskennellessä kaipaan, ovat rutiinit. Ehkä minulla on huono itsekuri, mutta arkirutiinien luominen on minulle todella vaikeaa, jos ei ole riittävästi tiettyyn aikaan tietyssä paikassa tapahtuvia velvollisuuksia. Aamut ovat vaikeita, tulee nukuttua pitkään, vaikka kuinka aikoisi herätä ilman torkkua ja rykäistä päivän työt pois alta jo ennen puoltapäivää, jotta iltapäivällä voisi puuhastella jotain muuta. Välillä kammoksun ajatusta perinteisestä kahdeksasta neljään -työstä, mutta tällä hetkellä hieman haikailen sellaisen perään, sillä pakko on hyvä motivaattori tällaiselle vätykselle, jolle aikaiset herätykset tuntuvat olevan paljon suurempi haaste kuin vaikkapa terveellinen ruokavalio tai säännöllinen liikunta. Myös työn ja vapaa-ajan erottaminen toisistaan lienee huomattavasti helpompaa, jos työt voi ainakin fyysisesti ja toivottavasti myös psyykkisesti jättää työpaikalle. 

Kotona työskentelyssä on siis luonnollisesti omat haasteensa, mutta enimmäkseen kuitenkin nautin tästä uudenlaisesta elämänvaiheesta - siitä huolimatta, että pieni töidenhakustressi vaivaa koko ajan, kun omaa koulutusta, osaamista ja päämääriä paremmin vastaava työpaikka on jatkuvasti hakusessa. Ehkä tätä voisi ajatella jonkinlaisena pehmeänä laskuna työelämään opiskelujen jälkeen, ja osa-aikatyön ansiosta aikaa jää mukavasti myös omille projekteille, työnhaulle, harrastuksille ja sosiaaliselle elämälle. Pitemmän päälle taidan kuitenkin olla liian sosiaalinen tekemään näin yksinäistä työtä - mutta voisin kuvitella, että joku introvertimpi tyyppi saattaisi nauttia tällaisesta kotitoimistomeiningistä kovastikin :) Paljonhan tässä on samaa fiilistä kuin opiskelussa, tosin sitä en itse juuri tehnyt kotona vaan mieluummin yliopistolla tai jossain kahvilassa. Ehkäpä pitäisi testata, miten tämä työ sujuisi jossain rauhallisessa kahvilassa...

Onko teillä kokemuksia kotona työskentelystä? Millainen työympäristö teille sopii parhaiten? 


1 kommentti:

  1. Tää sun blogi on ollut aivan mahtava löytö! Hyviä kirjoituksia itseäni kiinnostavista aiheista, ja tosi monessa kohtaa olen voinut samaistua sun teksteihin.
    Niin kuin esim tässä:"Kuten olen ennenkin täällä pohdiskellut, en ole selkeästi introvertti enkä ekstrovertti vaan jotain sieltä välimaastosta. Tämä välimaastoilu ilmenee aika hyvin työkontekstissa: totaalisen yksinäinen työ tekee minut aika mökkihöperöksi, kaipaan päivääni (ja työhöni) sosiaalisia kontakteja, mutta toisaalta ajatuskin avokonttorista hirvittää, ja keskittymistä vaativan työn teen ehdottomasti parhaiten omassa rauhassani suljettujen ovien takana. En kuitenkaan ole niitä introvertteja, jotka pystyisivät uppoutumaan kiinnostaviin työtehtäviin tuntikausiksi unohtaen ajankulun. Itse asiassa toimin aika lailla päinvastoin: työskentelen keskittyen ja tehokkaasti lyhyitä pätkiä, mutta tarvitsen kiinnostavistakin tehtävistä taukoja säännöllisesti, yleensä pienen breikin jo tunnin paahtamisen jälkeen. Totta kai paljon riippuu tehtävän laadustakin, esimerkiksi intensiivisestä kirjoittamisesta kaipaan taukoa selvästi nopeammin kuin sosiaalisesta kanssakäymisestä."

    Tuo lainaus tekstistäsi voisi kuvastaa siis täysin minua ja jotenkin ihanaa huomata, että on muitakin (ja varmasti paljonkin) jotka kokee näin. Itse olen siis välillä kokenut nämä piirteet itsessäni hankaliksi työelämän suhteen. Mihin ihmeen hommaan oikeen sovin, kun tuntuu, että nykytyöelämä arvostaa niin paljon yhdessä tekemistä, jatkuvaa vuorovaikutusta, avokonttoreita, jne kun itse kaipaisi sitä rauhallista työnurkkausta jotta pystyisi keskittyä, mutta myös ihmiskontakteja.
    Uskon kuitenkin, että se itselle sopiva työmiljöö ja tapa vielä löytyy, kunhan malttaa olla kärsivällinen. :)

    N28v Hki.

    VastaaPoista