keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Herkkyyden haasteita: tasapainoilu yli- ja alikuormituksen välillä

Erityisherkkyydestä puhuttaessa puhutaan paljon alttiudesta ylivirittyä ja kuormittua liiallisista ärsykkeistä, olivat ne sitten sisäisiä tai ulkoisia. Ylikierroksilla käyminen ja stressi totta kai ovatkin tavallisia ongelmia (muillekin kuin herkimmille), jotka tekevät meille monenlaista hallaa. Siitä jotkut saattavat jopa päätellä, että mitä vähemmän stressiä meillä on ja mitä tiukemmin vältämme ylivirittymistä, sitä paremmin voimme. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen: sopiva määrä stressiä antaa energiaa, potkii eteenpäin ja nostaa vireystilaa, kunhan siitä ehtii välillä palautua kunnolla. Haitalliset vaikutukset liittyvätkin ennen kaikkea pitkittyneeseen ja kasaantuneeseen stressiin.

Moni itsetutkiskelusta innostunut osaa varmasti jo tunnistaa ylivirittyneisyyden ja stressin kehossaan, mutta sen kääntöpuolen, alivirittyneisyyden tai -kuormituksen, tunnistaminen voi olla haastavampaa - ja itse asiassa emme usein edes tule ajatelleeksi, että sekin voi olla ongelma. Haastetta lisää se, että joskus yli- ja alivirittyneisyyteen voi liittyä samankaltaisia "oireita" (tuntuu hieman oudolta puhua oireista, kun kyse ei ole sairaudesta), kuten ahdistuneisuutta, murehtimista, keskittymisvaikeuksia ja itkuisuutta. 

Heli Heiskanen kirjoittaa Herkkyyden voima -kirjassaan (tsekkaa aiempi postaukseni siitä täällä) opituista kuormitusmalleista, jotka ovat meidän ihmisten totuttuja, jo lapsuudesta opittuja tapoja suhtautua kuormituksen ja levon tasapainoon. Malli voi olla ylikuormittava, jolloin ihminen kuormittaa itseään toistuvasti liikaa eikä ehdi koskaan kunnolla palautua kuormituksesta. Tällaisen usein suorittamiskeskeisen elämäntavan vaaroista puhutaankin nykyään kiitettävän paljon. Toinen epätasapainoinen kuormitusmalli on opittu alikuormitus: ihminen elää passiivisemmin kuin haluaisi tai jaksaisi, eikä niin sanotusti toteuta omaa potentiaaliaan, ei syystä tai toisesta tee asioita, vaikka periaatteessa haluaisi ja jaksaisikin.

Alikuormitus ei tietenkään ole aina huono asia: esimerkiksi pitkän ylikuormitusjakson jälkeen sitä tarvitaan vastapainoksi, jotta keho ja mieli pääsevät palautumaan pitkittyneestä stressistä.  Jatkuvassa alikuormituksessa eläminen ei kuitenkaan tee hyvää, niin kuin ei jatkuvassa stressitilassa räpiköiminenkään. Heiskasen mukaan opittu alikuormitus liittyy usein arkuuteen ja pelkoihin. Se voi juontaa juurensa esimerkiksi lapsena saadusta ylihuolehtivaisesta kasvatuksesta, opituista epäonnistumisen ja muutoksen peloista tai kipeästä, rajoittavasta häpeästä. Luulenpa, että moni herkkä ihminen tunnistaa ainakin joskus välttelevänsä kiinnostaviakin uusia tilanteita, asioita ja ihmisiä siksi, ettei kerta kaikkiaan uskalla: on helpompaa piiloutua oman rakkaan suojakuoren alle.

Kuinka sitten löytää tasapaino yli- ja alikuormituksen välillä? Helppoa se ei näytä olevan, varsinkaan herkästi reagoiville ihmisille. Aivan erityisen haastavaa tasapainon löytäminen saattaa olla elämyshakuisille herkille eli meille, jotka kuormitumme helposti mutta myös kaipaamme vaihtelua ja ärsykkeitä ja tylsistymme helposti. 

Minulla on iät ajat ollut suuria haasteita tässä asiassa. Olen juuri niitä tyyppejä, jotka innostuneina haalivat itselleen jos jonkinlaista tekemistä kunnes jossain vaiheessa väsähdys iskee - ja rentoutuessa ja lepäillessä puolestaan on tylsää, jolloin mieli alkaa kehittää ongelmia suunnilleen tyhjästä. Jos päivän aikana ei ole riittävästi tekemistä ja sosiaalisia kontakteja, en saa nukuttua illalla ja aamulla on massiivisia käynnistymisvaikeuksia, ja toisaalta liian hektisinä aikoina on aivan sama homma. Minulle on ollut iso juttu oppia erottamaan toisistaan "oikea" väsymys ja alikuormituksesta johtuva nuutumus, joka ilmenee aloitekyvyttömyytenä, "aivosumuna" ja vetelänä, lannistuneena olona, vaikkei mikään erityisemmin vaivaisi mieltä. 

Alikuormitus on sikäli kinkkinen juttu, että sitä voi jopa erehtyä luulemaan ylikuormitukseksi. Eron tekemiseen on minulla auttanut yksinkertaisesti omien rajojen testailu: jos vähänkään epäilee kärsivänsä alivirittyneisyydestä, kannattaa kokeilla esimerkiksi reippaan liikunnan harrastamista tai jotain muuta hyvin aktivoivaa tekemistä. Ylikuormitustahan rankka liikunta voi jopa pahentaa, jolloin paremmin toimii vaikkapa joogan kaltainen rauhallinen ja rentouttava laji, mutta ainakin omalla kohdallani esimerkiksi juoksulenkki tai tanssiminen auttaa tehokkaasti alivirittyneeseen nuutumukseen. 

Kuulisin todella mielelläni teidänkin mietteitänne aiheesta (tästä puhutaan mielestäni harmillisen vähän, ainakin erityisherkkyyden kontekstissa) :) 

9 kommenttia:

  1. Olipa hyvä teksti ja antoi nimen epämääräiselle tylsistymiselle. Itse olen oppinut välttelemään stressiä ja toisaalta se näkyy myös jatkuvana alisuoruitumisena. Paljon olisi sanottavaa, mutta palaan aiheeseen myöhemmin. Tänä iltana on oikeasti kiire raportoimaan päivän töitä ennen nukkumaanmenoa. Kiitos hyvästä kirjoituksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, kiva kuulla että herätti ajatuksia! :)

      Poista
  2. Just mietin tätä eilen, että pitäisi kirjottaa tästä juurikin elämyshakuisten herkkien näkökulmasta. Usein on oloja, jossa muka väsyttää kun oikea syy on luultavimmin se, että ei uskalla lähteä ihmisten ilmoille kun ei oikein tiedä mitä siellä tapahtuu. Mieluummin erakoituu kotiin muttei kuitenkaan lepää vaan säätää kaikkea epämääräistä tylsyydessään ja ahdistuu entisestään. Vaikea tasapaino!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ei ole helppoa, varsinkin jos vielä jännittää uusien juttujen kokeilemista ja ihmisiä :/

      Poista
  3. En ole elämyshakuinen, mutta silti tasapainottelu yli- ja alivirittymisen välillä on joskua melkoista veitsenterällä taiturointia. Kun on introvertti ja rakastaa verkkaisuutta, mutta sattuu omistamaan kaksi vilkasta poikalasta, niin ristiriita tulee helposti jo siitä kaikesta luonnollisesta älämölöstä.

    Olen aika varovainen haalimaan lisäksi enää muita kuormittavia juttuja, joten elämä väkisinkin rajoittuu tiettyjen ympyröiden (tyyliin työ, koti, ruokakauppa) sisälle, mikä sitten toisaalta ahdistaa. Mieli tekisi monesti tehdä jotain ekstrajuttuja, mutta kun tietää jo valmiiksi, että ne väsyttävät liikaa, niin jäävät tekemättä. Mistä sitten tulee sellainen outo yli- ja alivirittyneisyyden sekamelska. Toisaalta kaikkea on ihan liikaa ja samaan aikaan ihan liian vähän. Vaikea tasapaino tosiaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, monesti tosiaan ristiriitoja tulee jo ihan elämäntilanteen, kuten perheen tai vaikka rauhattoman työpaikan ansiosta. Ite oon varmaan tottunut liian helppoon tai ainakin rauhalliseen elämään sikäli, että oon ainoa lapsi ja nyt asunut monta vuotta yksin, joten tarvittaessa omaa rauhaa saa varmasti paljon helpommin kuin vaikkapa sun elämäntilanteessa. Tunnistan kuitenkin tuon tunteen, että samaan aikaan on liikaa ja liian vähän kaikkea, itellä on juuri nytkin vähän sellainen tilanne päällä :D

      Poista
  4. Ihana lukea teitä �� Tämä on asia, joka on pyörinyt mielessä pitkään.

    VastaaPoista
  5. Tosi mielenkiintoinen aihe. Olen itsekin pähkäillyt näiden asioiden kanssa siitä asti kun hoksasin ensin 2015 paikkeilla olevani HSP ja siitä noin vuoden jälkeen olevani elämyshakuinen sellainen! Kahden terapiajakson (lukioaikana ja nyt uusi kolmenkympin tietämillä) ja uupumisten jälkeen on tullut hieman arkuutta lähteä uusien haasteiden pariin. 30- vuotiaaksi asti rynnistin ulkoisten asioiden perässä (palkka, titteli) työelämään, tuloksena turhautumista, uupumista ja epäoikeudenmukaisuuden tunnetta.
    Tein muutenkin asioita melko hengästyttävällä tahdilla ;7 maata, kuudetta kieltä kohti, ensimmäinen tutkinto kahdessa vuodessa puoliksi ulkomailla, toinen ulkomailla (jäi gradusta kesken), intohimoja, lahjakkuutta ja mielenkiintoa niin moneen suuntaan, ettei itsekään pysy aina perässä; kielet, valokuvaus, intuitio, sosiaaliset suhteet, nopeat analyysit, nopea oppimaan, innostava couch, eläinten koulutus, jne jne.
    Nyt 35- vuotiaana tietää, että pitäisi ottaa välillä iisisti. Itseanalysointia pukkaa päiväkirjaan kiitettävällä tahdilla. Oma aika on tosi tärkeä. Tylsyys vaanii kuitenkin aina kulman takana. ^_^ Oma some-alan yritys olisi varmaan paras, sosiaalinen työ, jota tehdään itsenäisesti, pääsee liikkumaan säännöllisesti ulkomaille, harrastamaan aikaa vievää lajia (esteratsastus). Tyydyttävän tulotason saaminen tuntuu vähän haastavalta.
    Enää en uskalla lähteä summanmutikassa mihin tahansa palkkatyöhön, huono johtaminen ja epärealistiset tuotanto-odotukset ihan myrkkyä. Itse olen määrätietoinen, ulospäinsuuntautunut sekä selkeäsanainen ja haluaisin näyttää itselleni, että pystyn myös haastaviin (johto)tehtäviin, eikä aina tarvitse mennä herkkyyden taakse piiloon. Enhän mennyt nuorempanakaan kun en tästä ominaisuudesta tiennyt (toki silloin uuvutin itseni melko tappiin).
    Paljon on innostumista ja ajatuksia, mutta loppuunsaattaminen jää usein kesken- joka taas luo epävarmuutta ja ahdistusta (enkö saa mitään aikaiseksi?). Yritän olla vertaamatta itseäni muihin, mutta tuntuu että muut vaan tekee kaiken niin paljon helpommin.. illuusiotahan se on tietysti, pitää aina muistaa.

    Jatka ihmeessä aiheen parissa, tästä ei liikaa puhuta kun ollaan muutenkin marginaaliporukan marginaalissa. :)

    VastaaPoista
  6. Mahtavaa tekstiä, kiitos! Tästä aiheesta kirjoitetaan ihan liian vähän. Elämyshakuisena erityisherkkänä on todella vaikeaa tasapainoilla vireystilan kanssa.

    VastaaPoista