Älä keskity itseesi - hyvä elämä on yhteinen asia

"Keskity enemmän itseesi" tuntuu olevan nykyään suosittu elämänohje onnellisuuden, stressin vähentämisen ja yleisesti paremman hyvinvoinnin tavoitteluun. Tietyssä määrin siinä on totta kai perää: jos kokonaan laiminlyö omat tarpeensa ja tempautuu vaikkapa työn tai toisten auttamisen pyörteisiin, voi uupumus iskeä. Toisaalta uskon, että aika monet ongelmat ja ahdistukset johtuvat pikemminkin siitä, että keskitymme liikaa itseemme: vatvomme tunteitamme ja ihmissuhteitamme, ehkä tulkitsemme vinoutuneesti melkein kaiken liittyvän juuri meihin ja meidän pikku pulmiimme.

Palautuminen, rentoutuminen ja oma aika ovat tietysti tärkeitä meille kaikille. Hyvä elämä on kuitenkin yhteinen asia: yhteys lajitovereihin on meille ihmisille suorastaan elintärkeää. Itsetuntemus ja omien sisäisten mörköjen kohtaaminen voivat toki auttaa sen saavuttamisessa, mutta jokainen ymmärtänee, että liika itsessä vellominen ei niinkään. Itse asiassa liiallinen itseen keskittyminen  pikemminkin haittaa yhteyden löytämistä. Ja joskus esimerkiksi itsetutkiskelun tai itsensä kehittämisen kaltaisten hienojen käsitteiden takaa saattaa paljastua silkkaa itsekeskeisyyttä.

Self help -kirjallisuus ja hyvinvointipuhe sortuvat joskus ylitsepursuavaan individualismiin: saatetaan jopa väittää, että onnellisuus on vain meistä itsestämme kiinni, ja sen keskiössä on se, että toteutamme mahdollisimman autenttisesti omaa itseämme. Pelkkä itsensä toteuttaminen ei välttämättä kuitenkaan riitä onnellisuuteen - innostuksen ja flow'n kokemuksiin ehkä, mutta ei kokonaisvaltaisen hyvään ja merkitykselliseen elämään. Siinä kun hyvät ihmissuhteet, läheisyys ja välittäminen nimittäin ovat erittäin keskeisiä juttuja.

Oletko joskus kärvistellyt sellaisen eksistentiaalisen kriisin kourissa, joka saa kyseenalaistamaan koko elämän merkityksellisyyden? Onko sinusta joskus tuntunut siltä, että vaikka kaikki on päällisin puolin hyvin, elämästäsi puuttuu syvempiä merkityksiä ja mielekkyyttä? Luultavasti tällaiset pohdinnat ovat monelle jossain määrin tuttuja, toivottavasti vain hetkellisesti.

Merkityksellisyyden tunteen voi tietysti löytää mielekkäästä ja kiinnostavasta tekemisestä, mutta usein se kuitenkin nivoutuu jollain tavalla toisiin ihmisiin: on nimittäin vaikea tuntea elämäänsä ja itseään merkityksettömäksi, jos rakastaa, tulee rakastetuksi ja kokee yhteenkuuluvuutta toisten kanssa. Toisten auttaminen ja hyvän tekeminen ovat mitä parhaimpia vastalääkkeitä merkityksettömyyden tunteille. Individualistisesta kulttuuristamme huolimatta ihminen on pohjimmiltaan laumaeläin, jolle on tärkeää löytää oma paikkansa laumassa.

Sen lisäksi, että ihmisen perusluonne lajina on sosiaalinen, myös minuutemme - tai oikeastaan koko olemassaolomme - rakentuu vuorovaikutuksessa toisiin. Ihminen ei ole pelkästään yksilö vaan ennen kaikkea suhdelo (törmäsin tähän loistavaan sanaan mm. tässä Frank Martelan kolumnissa).  Ihmisyys rakentuu vuorovaikutuksessa toisen kanssa. Minuus alkaa kehittyä ensimmäisissä vuorovaikutussuhteissa, joissa vauva peilaa itseään hoitajiinsa. Myöhemminkin suhteemme toisiin ihmisiin - sekä todelliset että kuvitteelliset, mielemme sisäiset mallit - määrittävät hyvin vahvasti sekä sitä, keitä olemme, että sitä, miten voimme.

Itsensä toteuttamisen ja yhteenkuuluvuuden sekä rakkauden tarpeet elävät meissä rinnakkain. Psykologian kentällä melko suositun itseohjautuvuusteorian mukaan ihmisillä on kolme psykologista perustarvetta: autonomia ja kyvykkyys, jotka liittyvät enemmän siihen itsensätoteuttamispuoleen, sekä yhteenkuuluvuuden kokeminen. Jotkut lisäävät listaan erikseen vielä hyvän tekemisen. Käytännössä näitä tarpeita ei ole edes pakko ajatella toisistaan erillisinä. Usein esimerkiksi itsensä toteuttaminen nivoutuu jollain tavalla yhteisen hyvän edistämiseen ja yhteyksien luomiseen ihmisten välille. Miettikää nyt vaikka taiteen tekemistäkin: ensisilmäyksellä se saattaa vaikuttaa puhtaasti omien ideoiden toteuttamiselta, mutta ainakin itse näen, että pohjimmiltaan (ja parhaimmillaan) se nimenomaan luo yhteyksiä ja ymmärrystä ihmisten välille. 

Omasta hyvinvoinnista on siis tärkeää pitää huolta, mutta oman pään sisälle ei kannata jäädä. Yhteys toisiin ihmisiin auttaa usein näkemään myös ne oman pään sisäiset ongelmat erilaisessa, usein armollisemmassa valossa. On helppoa kuvitella, että kukaan ei kuitenkaan ymmärrä: mutta annammeko edes tilaisuutta siihen? Joskus on ehkä helpompaa eristäytyä kuin avautua, mutta jokainen varmasti tietää, kumpi pitemmän päälle kannattaa.

Leppoisaa sunnuntaita ja merkityksellistä uutta viikkoa! :) 

Kuvat: Unsplash